31. tammikuuta 2019

Mun kylvökalenteri


Tammikuussa kylvin vain jättiverbenan ja se on jääkaapissa kylmäkäsittelyssä. Helmikuussa pääsevät kylvöt sitten kunnolla vauhtiin. Vuorossa on esimerkiksi kuvan kelloköynnös.


Helmikuu:


-kelloköynnös, valkoinen ja violetti (valkoinen ei onnistunut viime vuonna)
-chilit, osa eri lajikkeita tällä kertaa




Maaliskuu:


- tomaatti 'Sweet Million', jota oli viime vuonna. Tänä vuonna taimia ainakin kahteen kasvusäkkiin ;)
- ihana maurinmalva, edelleen
- uutena kokeiluna kerrottu petunia



Huhtikuu:


-värinokkonen
-päivänsini
-kääpiösamettikukka




Toukokuu:


- kosmoskukka
-pioniunikko
-piiankieli
-matalat auringonkukat
-tuoksuherne
-ruiskaunokki


Toukokuussa osan voin hieman esikasvattaa kasvarissa ja osan laittaa ihan suorakylvönä.





Siinä ne olisi siemenpussit järjestyksessä. Suunnitelma on aika hyvä, tiedä sitten toteutuksesta ;)
Perennojen siemeniä on aikas paljon ja niihin pitäisi keskittyä kesällä.
Hyötykasveja mietitään sitten myöhemmin: jotain suorakylvöjä ja ostotaimia


Kuvassa vasemmalla näkyy bonuksena tullut daalia-siemensekoitus. 
Se ei kuulu suunnitelmiin, mutta haluaisiko joku teistä sitä kasvattaa?
Voisin aivan hyvin postissa sen laittaa. Kommentoi, niin laitan s-postia. Sitä tuskin arpoa tarvitsee :D


Vielä olisi siementilaus tehtävä sillä Piparminttu postasi aivan ihanasta silkkitassusta
Toinen asia mitä mietin olisi joku kuivakukka. Tiedän, olen elänyt sen hurjimman vimman kuivakukista, mutta nyt tekisi mieli kasvattaa vaikka ikiviuhkoa kranssin peruskasviksi...


Kehäkukkaakaan ei pidä unohtaa ;)



20 kommenttia:

  1. Tämä olikin todella kaunis kylvökalenteri <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis kylvökalenteri! Kivasti kuvat toivat kesäisen tuulahduksen :) Ja hei, tammikuukin on jo melkein taputeltu!

    VastaaPoista
  3. Monipuolinen kylvösuunnitelma ja kalenteri. Bongasin sieltä muutaman, mitä omasta listastakin löytyy. Meillä valikoima on varsin suppea ja taimia ostan keväällä valmiina. Hyvä tietää, että valkoinen kelloköynnös saattaa olla haasteellisempi ... Ja daaliosta sen verran, että juuri ja juuri saan daaliat heräämään alkuun tuolta kellarista, joten siemenkasvakseen en haaveile. Hyvää helmikuuta - se saapuu juuri kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ainakin minulla eivät itäneet, en tiedä miksi, laitoin samoin kuin ne violetit. Tosin niissäkin itävyys oli jotenkin aikaisempaa huononpaa silloin ;)

      Poista
  4. Hieno, monipuolinen, mutta niin hyvä maltillinen suunnitelma. Helposti lähtee tämä homma käsistä, jos ei ole järkeä ja ennakkoon mietittyä suunnitelmaa kuten sinulla! Viime vuonna ihastuin valmiiseen kerrattuun petunia-amppeliin, mutta en tohdi lähteä siemenestä kasvattamaan.

    VastaaPoista
  5. Sullon hommat hyvin hanskas. Mulla tuppaa rönsytä pikkuusen liikaa, kukkapualelle varsinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, saa nähdä pimahtaako sitten jossain vaiheessa :D

      Poista
  6. Edellisten vuosien perusteella ainoa varma mulla on samettikukka :D muiden kanssa saa aina jännätä.
    Aika hieno järjestelmä ja suunnitelma, hattua nostan. Mulla on vanhassa kukkapurkissa muutama edellisvuoden jämäpussi rullalla ja muut vasta suunnitelmissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko se sitten noin menee, aikomus on ainakin hyvä :)

      Poista
  7. Hieno kylvökalenteri ja -suunnitelma. Tulee paljon kaikkea kaunista ja mukavaa askaretta. Omani on ihan levällään ja hatarana haaveena päässäni.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva ja kauniisti toteutettu kylvökalenteri. Tässähän olisi ideaa meille muillekin.
    Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
  9. Inspiroiva kylvökalenteri ja kauniit kuvat, tästähän se kohta lähtee! Maurinmalva on tosi kaunis, täytyisi tutustua siihen paremmin. Toivottavasti silkkitassu onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin toivon. Maurinmalva on tosi ihanan värinen.

      Poista
  10. Aivan ihania suunnitelmia! Itse ajattelin tänä vuonna kylvää vain helppoja kesäkukkasuosikkeja, Pioniunikkoja, Ruiskaunokkeja ja Kosmoksia. Katsotaan innostuuko tässä kevään mittaan muustakin! NIin ja tietysti Päivänsini on jo ostettu kylvöä odottamaan :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)