5. lokakuuta 2012

Tassunalle

Huomasin Katjan blogissa ihanan tassunallehaasteen eläinten viikon kunniaksi. Niinpä väsäsin koneella hetken ja Katjan sanoja lainatakseni "jokaisella tassumaakarilla on omanlaisensa", joten tässä tulee meidän Iitan tassunalle.

Huomasin myös jotakin uutta:
Lokakuun neljäs päivä on eläinten suojeluspyhimys Fransiscus Assisilaisen kansainvälinen muistopäivä ja kansainvälinen eläinten päivä.  (SEY)
 ”Niin kauan, kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”, Franciscus sanoi. Franciscuksen mukaan Paratiisia ei voinut kuvitella ilman eläimiä, ilman lintuja, ilman laulua ja soittoa. Tradition mukaan Franciscus olisi saarnannut myös eläimille. Erään kertomuksen mukaan Gubbion kaupungin asukkaat pelkäsivät sutta, joka oli aiheuttanut jo paljon pahaa. Franciscukselta pyydettiin apua. Hän tapasi suden ja puhutteli sitä lempeästi. Franciscus sopi suden kanssa, eikä se enää myöhemmin ahdistellut kaupunkilaisia. Kaupunkilaisten ei tarvinnut siis tappaa sutta. (Wikipedia)






Valokuvamallini ei ollut alussa täydellisen yhteistyökykyinen, luuli varmaan että on kynsien leikkaushetki. Se on asia, josta edelleen "keskustellaan" :)


Koristuksia ja muuta

Viime viikonloppu kului mökillä rauhallisesti ja rentoutuen. Vähän puuhastelua puutarhassa, saunan lämmitystä ja sunnuntainen sienimetsä. Niistä on hyvä mökkireissu tehty :)


 Keväällä väsäämäni pajupallojen kaveriksi löysin kivat kynttilälyhdyt.
Valoa mökkiverannalle ;)



Risulintu piiloutuu alppikärhön sekaan

Ostin muutaman öljylampun

                              


Pitihän toki mökin oveenkin tehdä kranssi.
 Aika mukavasti ovat muutkin bloggaajat innostuneet näitä tekemään. 



Tein myös pienen kimpun, tästä löytyy vaahteranlehtien lisäksi
alppipiikkiputken kukintoja sekä isotähtiputkea


Ja metsäreissu oli antoisa :)


Tervetuloa lukijoiksi Nyy ja Emilie :)

Metsäpuutarhan laajennusta

Tämän kesän projektina mökkipuutarhassa on ollut metsäpuutarhan laajennus. Pikkuhiljaa sitä on kesän mittaan tehty. Paikka on puolivarjossa, metsän siimeksessä ja suhteellisen tasaista on tällä kulmalla tonttia.

Tässä on lähtökohta. Kuva on otettu keväällä, joilloin kuunliljat eivät olleet vielä nousseet. Uusi alue tuli siis tässä näkyvän istutuksen taakse. Penkin takana olevat nauhukset jäivät paikoilleen, sekä oikealla pienenä näkyvä sormivaleangervo, muut siltä väliltä on siirretty ja perennat jaettu.



Nyt syksyllä näyttää tältä.
Vähän piti kivillä pengertää täälläkin, mutta huomattavasti helpommalla pääsi ;)


Penkki nostettiin uuteen paikkaan. Ensi keväänä heitän tänne vähän nurmensiementä vihertämään, mutta toivon mukaan alue muuttuu ajan myötä varjoiseksi sammalmatoksi. Komeasinikuunliljaa oli reilusti jakaa, sitä tulikin pitkä rivi, taustalle istutin tuijat sekä nauhuksia.


Tänne tuli sormustinkukka, jaloangervo 'Amethys' ja tuoksumatara. Kääpiöjaloangervot kukkii etualalla ja taponlehden vihreyttä näkyy kuvan alakulmassa.
Tänne istutan vielä tähkäkimikit kunhan löydän taimet



Kuva toisesta suunnasta. Aika työlästä oli kaivaminen täällä, kuului ehkä jopa muutamia ärräpäitä, mutta voitin juuret ja kivet....Mullankärräys oli liukastelua viettävällä savimaalla, vain tälläinen puutarhaamisen hurahtunut viitsii moista tehdä...
ja isäntä, luultavasti myötätunnosta ;)


Tämän alppiruusun pelastin rivitalon pihalta mökkipuutarhaan, jottei sille kävisi samoin kuin pesäkuuselle, jota karvakorva lannoitti.
                                                                     
                                 

Kotkansiipisaniaisia sain harventaa myös reilusti, niistä tulin paljon suurempi ryhmä


.