30. kesäkuuta 2020

Saunaruusut


Minulla on tontilla nyt omanlainen ruusuporukka, nimittäin saunaruusut. 
Eilen kuvatessani etupihan ruusuryhmää huomasin kuinka upealta ne näyttävät tummaa saunan seinää vasten. Niinpä alan kutsumaan näitä saunaruusuiksi ;)

Ruusuista 'Sointu' kukkii nyt näyttävimmin. Se myös tuoksuu todella ihanasti.

'Lumo'-ruusu on myös aloittanut kukinnan

Porukan kolmas ruusu on 'Snow Pavement'
Se on avannut muutaman kukkasen.


Kaikki ovat hieman samaa vaaleanpunaista sävyä, hieman kasvutavaltaan erilaisia.
Tykkään siitä että näiden edessä kasvaa verikurjenpolvea 
ja oikealla sivulla alkaa pian kukkimaan jalopähkämö. 
Näiden perennojen violetti sävy sopii mielestäni yksiin vaaleanpunaisten ruusujen kanssa.

Ruusujen takana saunan vieressä on vielä tyhjä murskealue. Se on routaeristetty pihakiveystä varten.
Niin ja onhan siellä tilaa myös kasveille :)


Niin ja olipa hyvä kun eilen kiersin kameran kanssa.
Nyt ulkona on reilusti kosteampaa ;)


28. kesäkuuta 2020

Pitkästä aikaa mökkipuutarhassa

Kävimme mökillä kuukausi sitten. Mökkipuutarha oli siis yksin luonnonarmoilla neljä viikkoa. Kasvit olivat kasvaneet kuitenkin hyvin ja niin toki oli rikkaruohotkin ;)

Lauantaina viitisen tuntia siistimme puutarhaa. 
Varjossa seurana oli hyttyset, johon onneksi auttaa hyttysspay. 
Auringossa riesana taas oli valtaisa paarma-armeija. Siihen ei auta mikään.

Tuskan käydessä sietämättömäksi on hyvä käydä järvessä pulahtamassa ;)

Tälläistä rentouttavaa puutarhamökkiviikonloppua ei selitä mikään muu 
kuin se että nauttii työnsä lopputuloksesta. 
Isäntäkään ei vissiin pidä valtavasta kaaoksesta, 
koska tuli ihan oma-aloitteisesti siistimään puutarhaa kanssani.

Tässä kohtaa voisin siteerata Mari Mörön sanoja puutarhaharrastuksesta:
"En minäkään kyseenalaista seinäkiipeilyä enkä sitä, 
että joku ompelee kahvipusseista sohvakaluston päällystä"


Pääsääntöisesti mökillä näyttää hyvälle.
Mitä nyt paikoin kevätkaihonkukka lurpottaa janosta
ja keväällä alasleikkaamistani pensaista pari ei ole jaksanut tehdä uutta versoa kunnolla.

Muutoinhan tämä puutarha on sellainen että siellä voisi tehdä vaikka mitä
tai sitten vaan sen välttämättömimmän.
Tässä tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto on se todennäköisin :)

 Mökin etualalla on kuivan paikan kasveja.
Vähän tälläinen sekamelska


 Karpaattienkello oli tehnyt todella paljon siementaimia polun varteen.
Sydän verillä kitkin niitä pois keskeltä kulkuväylää. 
Ei kuitenkaan niin kovasti tuntunut että olisin niitä taimiruukkuihin alkanut siirtämään :)
Tähän kohtaan ne saavat sentään jäädä. Mahtuvat siinä olemaan ihan hienosti.






23. kesäkuuta 2020

Jes! Etupihasta tuli hyvä


Olen tässä parina iltana katsellut etupihaa ja täytyy nyt iloita että yksi taimikaruselli on saatu päätökseen. Oikeastaan nyt olen aidosti tyytyväinen etupihan kasvivalintoihin. Voisi luulla että puutarhurille kaikki tuo olisi alusta asti täysin selvää, mutta voin paljastaa ettei se ole myöskään muiden tuntemieni puutarhureiden pihalla;)




Tällä hetkellä etupihan kaunottaret ovat pioneja

Tälle saamalleni pionille löytyi nimi täällä blogistaniassa. 
Joku ystävällisesti kerran kommentoi että se on vuoripioni.

Tänään huomasin että siitä oli viimeisetkin terälehdet pudonneet

Tämä kaunokainen on käsittääkseni tarhapioni ´Rubra Plena´
Ainakin sellaisen olen joskus ostanut ;)


Kauniisti sen kukka vanhenee.
Miten en ole tätä aiemmin huomannut...


Ihania kesäpäiviä kaikille!
ja muistakaa juoda vettä riittävästi :D




21. kesäkuuta 2020

Pihasaunan terassi ja portaat

Juhannuksena emme lähteneet vilvoittavien vetten ääreen mökille vaan vietimme kotipihalla kunnon raksajuhannuksen. Pihasaunalle tehtiin jo hyvän aikaa sitten tuo ensimmäinen varsinainen taso. Nyt teimme sen eteen toisen tason ja portaat.

Totesimme tätä tehdessä, ettei todellakaan ollut mikään yksinkertainen juttu. Nyt ymmärtää hyvin miksi portaissa useimmiten suositaan 90 asteen kulmia, eikä askelmitoituskaan ollut ihan helppo miettiä :)

Vaikka tässä oli päänvaivaa on lopputulos kuitenkin ihan toimiva. Nyt pääsee paljasjaloin kulkemaan saunalle :)


Tuonne alakulmaan tulee muutama liuskekivi lisää. Talon terassin laajentamista mietimme joskus, mutta olisi valtava homma kaivaa käsin ja asentaa routaeristeet sekä kärrätä murske. Niinpä siitä ajatuksesta luovuimme hyvin äkkiä. Nurmeen upotetut liuskekivet toimivat tässä sitten ihan hyvin.

Valtaosa kasveista on siirretty omalta tontilta. Nyt hellekeleillä onkin tosi hyvä siirrellä niitä :D
Järkevä puutarhuri odottaisi elokuuhun, mutta eihän sitä malta. Nostin kasvit mahdollisemman isona paakkuna ja istutuskuoppaan valtavasti vettä. Jatkossa sitten sadetin huiskii täällä tovin.
Oikealle puolelle on istutettu äidiltä saatuja seppelvarpuja. Niitä on tässä reunassa muutenkin. Kivien edessä nuupahtaneena on peittokurjenpolvea.
Vasemmalla on rusopäivänliljaa, syyskimikki, kuolanpioni, syyshortensia ja harmaamalvikki, jonka lehdistö lässähti heti. Se on tuolla yläkulmassa takana, ei näy kuvassa. Muutama viime vuonna siemenestä kasvatettu alppipiikkiputki on tuolla kuolanpionin takana. Ostin muutaman purppurakeijunkukan. Tyhjään kohtaan en ole vielä keksinyt kasvia, ehkä joku kurjenpolvi olisi kiva.

Aika reilusti tuli taas puuterassia, mutta eiköhän se lopulta istu kokonaisuuteen. Ihaninta tässä on se että karu murskealue saunan ympärillä pieneni taas  :)


9. kesäkuuta 2020

Illan ihanuudet

Väillä on hyvä pitää ihan rauhallinen ilta työpäivän jälkeen. Pihasaunan löylyt ja valokuvauskierros.
Elämä tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan on aika ihanaa.

Puutarhassa on vauhti päällä.
Kaikkea kaunista se taas tarjoaa.
Uutta joka päivä.








8. kesäkuuta 2020

Kurkistus kasvihuoneeseen

Kasvihuoneelle vievän polun vieressä kasvaa kirsikka 'Latvian matala' 

Tomaatit olen istuttanut joku aika sitten kasvusäkkeihin. Minusta kasvusäkit olivat niin hurjan käteviä. Itse asiassa tomaatit ja chilit laitoin jo vappuna kasvihuoneeseen. Tosin ne olivat taittopöydän päällä omissa taimiruukuissaan. Kasvarissa oli pakkasvahti, mutta tomaatit ja chilit peitin vielä kaksinkertaisella harsolla. Tomaatin taimista tuli tosi topakoita verrattuna edellisvuoden kalpeisiin sisällä kasvaneisiin ruipeloihin. Toki ne ruipelotkin vankistuivat nopeasti kasvihuoneeseen istutuksen jälkeen.


Maaliskuulla pelakuupistokastaimien hakureissulla ostin pari pikkuista chilin taimea. Omat olivat silloin vasta sirkkalehdellä. Pikkutaimet ovat kasvaneet hyvin ja niissä on jo raakileita.
Omat taimeni alla olevassa kuvassa ovat nyt nupulla.


Samettikukat tuttuun tapaan ötökkäkarkottimina ;)


Kasvihuoneen viereen kasautuu aina kaikenlasita purkkia ja purnukkaa. Nytkin siellä pari kelloköynnöstä odottelee uuten kotiin pääsyä. Keväällä kasvarissa kylvämäni harjaneilikat ja ranskantulikukat on koulittu pikkuruukkuihin. Akileijat vasta aloittivat nousun kylvölaatikossa. Saviruukkuissa olevat reuhkat ovat idänvirpiangervon juurivesoja. Lähtivät sopivasti irti, joten laitoin ne ruukkuun...Jos vaikka sattuu joskus tarvitsemaan :D

Kaariportti vinksottaa. Sellaista se joskus on ;)


7. kesäkuuta 2020

Pihasaunan terassi

Teimme pihasaunalle terassin jo hyvän aikaa sitten. Voin sanoa että terassi on jokseenkin kivempi kuin rahtilavaporras saunan oven edessä. Mietin muuten että kuinkahan monella lie ollut rahtilava väliaikaisena rappusena remppa tai rakennusaikaan ;)

Vilvoitteluhetki parani oleellisesti kun ei enää tarvitse murskealueella kärvistellä. Paljain jaloinhan se oli mahdotonta kun ei mikään fakiiri ole.

Saunan terassilla pitää toki olla saunakukat :)

 Isäntä nikkaroi myös kunnon penkin.

Vähän korkealle tuo terassi jäi varastoon ja ympäristöön nähden. Kokeilimme voisiko sitä maisemoida isoilla kivillä, mutta ei ne oikein istu. Laudat sopivat paremmin.
Tähän terassin eteen tulee vielä toinen taso. Pienenpi ja hieman lomittain. Siitä lähtisi sitten portaat talon terassille. Tuohon kivikasan kohdalle tulee jonkunmoinen istutusalue.

Vähän on vielä karua, mutta uskon että tämäkin kulma sulautuu osaksi pihaa.
Jossain vaiheessa ;)


Leppoisaa sunnuntaita!


6. kesäkuuta 2020

Huono bloggari


Kylläpäs taas venähti blogitauko pitkäksi. Ihmeellistä sinänsä, sillä blogin päivittäminen on ollut jokseenkin tärkeää. Pitkästä tauosta huolimatta en ole aikeissa lopettaa.
Viipyilevän kevään jälkeen saapui viimeinkin vihreys ja kukkien väripilkut. Kaikenlaista on tullut puuhattua, mutta huonosti on tullut dokumentoitua. Eli kamera on pysynyt kassissaan. Sekin on aika epätavallista.

Kasvimaalla talvivalkosipulit lähtivät hyvään kasvuun, 
vaikka aikaisin keväällä hieman pelkäsin niiden puolesta.

Pelakuut muuttivat kasvarista terassille. 
Tällä kertaa eri paikkaan missä ne ovat aiempina vuosina olleet. 
Laiton ne rappusten viereen ikkunan alle. 
Millään komealla kukkaloistolla ei kyllä pääse kehumaan :D

 Omena- ja kirsikkapuut sentään kukkivat oikein ihanasti ;)






 Kasvihuoneessa on tomaatit ja chilit asianmukaisesti paikoillaan.
Kastelujärjestelmän rassasin yksi päivä paikalleen.

 Isäntä innostui puutarhamyymälässä valitsemaan kasveja.
Tontille muutti puistoatsalea 'Onnimanni'

Minä ostin kevätatsalean.
Tästä kohdasta oli talvella sopivasti kuollut joku istuttamani havu ;)


Mukavaa lauantaita!