Eteisen pelargonit ovat pikkuhiljaa heräilleet kasvattamaan uutta kasvua. Aloitin niitä hieman lannoittamaan. Ne ovat saaneet hieman tummenpaa sävyä lehtiinsä, mutta valon määrä on kuitenkin vielä aika vähäinen. Kasvivalo auttaisi asiaa, mutta en ole sitä kuitenkaan tänne virittelemässä.
Viime vuonna vaihdoin pelakuille mullan helmikuun lopulla, joten tänä vuonna teen varmaan samoin.
 |
'Inspire Pink'
|
Syksyllä nostin eteiseen 21 pelargoniaa, mutta nyt niitä on vain 15 hengissä. Kaikki toissatalven säilyneet ovat edelleen hengissä sekä muutama pistokkaasta kasvattamani ja yksi uusi siemenlisäys. Aika moni viime keväänä hankkimani pistokaasta kasvatettu on menehtynyt talven aikana. Erityisesti harmittaa 'Selma', jonka olen hankkinut jo kahtena kesänä ja molempina talvina se kuoli.
 |
Rankkuosasto ;) |
Leikkasin pelakuut syksyllä, jotta ne sopisivat tänne paremmin. Talvella kuitenkin osa oksista kuolee, joten mikäli tilaa olisi enemmän leikkaisin pelakuut vasta keväällä.
Selailin tässä Ihanat pelargonit- kirjaa. Kaikkea ihanaa ja hyödyllistä se pitää sisällään. Täältä sainkin vahvistuksen omalla huomiolleni siitä että jotkut pelakuut latvomisesta huolimatta kasvattavat pitkää vartta sen sijaan että haaroisivat kunnolla. Kirjan mukaan Mårbacka-pelargonit kasvavat luontaisesti pitkäksi
"Kaupan matalat ja tuuheat taimet vastaavat ennemminkin puutarhurin ihannekuvaa kuin pelargonien omaa luonnetta"
Tämähän tietysti meitä kotipuutarhureita huojentaa, jos niistä omista ei latvomisesta huolimatta tule kovin tuuheita ;)
Kannattaa kuitenkin leikata versoja, sillä se on ainut tapa uudistaa vanhaa kasvia. Jos vanhaa kasvia ei leikata se kukkii huonosti ja versot ovat kitukasvuisia. Toki pistokaslisäyksen ja siemenestä kasvatetut kannattaa aina latvoa, muttei kannata harmistua, jos kasvi ei niin hirmuisasti tuuheudu.
Toinen asia mikä kirjassa kiinnostaa kovasti on pelargonian kasvattaminen puumaiseksi. Vähän sillä silmällä olen tuota rankkuosastoa katsonut, josko sieltä löytyisi sopiva :D
Poistin kuolleita lehtiä ja oksia Mårbackasta, ja enkö sitten saanut poikki yhden uuden verson. Juurrutin sen vesilasissa (ei sitä voinut pois heittää) Nyt istutin sen taimimultaan.
Laitan tähän itselleni hieman listaa mitä on vielä hengissä:
- 'Inspire Scarlet' 2015, siemenlisäys.
- 'Inspire Pink' 2015, niin ikään siemenestä
- 'Dancer White' siemenlisäys 2016
- 'Appleblossom Orbit' siemenlisäys 2016
- Mårbacka, ostettu valmiina 2016, still going strong
- 'Lasse', plantsun pistokastaimi 2016
- 'Prins Nikolaj' plantsun pistokastaimi 2016
- 'Felix, messutuliainen 2016, emotaimi kuoli talvella, syksyllä otettu pistokas selvisi
- 'Red Pandora' valmiina ostettu tulppaanipelargonia 2017
- 'Jyväskylä' pistokas Pukin puutarhalta 2017
- 'Hillevi' pistokas Pukin puutarhalta 2017
- 'Helena' Viherlandian puolivalmis taimi 2017
- 'Mosaic Red' Viherlandian puolivalmis taimi 2017
- 'Lustre Deep Pink' siemenlisäys 2017
- ja sitten yksi mysteeriyksilö Pukin puutarhalta, kaunis valkoinen, nimilappu hukkui johonkin....
Nämä alla olevat talvi vei mennessään....
- 'Selma' pistokas Pukin puutarhalta
- 'Drottning Margrethe' pistokas Pukin puutarhalta
- 'Vera' plantsun pistokas
- 'Gesa' plantsun pistokas
- 'Drottning Ingrid' plantsun pistokas
- 'White Splash' Viherlandian puolivalmis taimi
Jees, tässä sai taas syyn hankkia lisää pistokkaita :D
Mukavaa loppuviikkoa!