Katsoin Yle Areenalta erittäin hyvän sarjan, Asfalttiviidakot. Sarja on Petteri Saarion kuusiosainen dokumentti kaupunkiluonnosta. Suosittelen lämpimästi katsomaan sen.
Luonto on ollut minulle aina läheinen, Savon metsästä kun olen kotoisin. Toki nuorena aikuisena olen kerrostalossa asfaltin keskellä asunut, sittemmin rivarissa ja nyt pienessä tönössä taajama-alueella. Mökillä ja mökkipuutarhassa on luonto vahvasti läsnä. Mökille en vain pääse niin usein kuin haluaisin.
Se miksi kirjoitan tästä on että varsinkin jakso "Hallitusti hoitamaton" sain minut ajattelemaan puutarhan perustamista kotipihalla hieman tarkemmin. Pohdin tässä postauksessa puutarhojani oman tyylini ja viherrakentajanroolin kautta. Tavallaan ne kohtaavat ja tavallaan taas eivät voisi olla kauempana toisistaan. Pentti Alanko on jaksossa 4 huolissaan nykyisestä puutarhatyylistä, jossa luodaan
kuollutta, toisin sanoen nurmipintaa ja kiveystä. Niistähän ei ole iloa luonnolle.
Miten oma tyylini sitten kohtaa tätä ajatusmaailmaa ja vieroksuu nykyistä viherrakentamista?
Istutusalueet ovat rönsyileviä, ei niin säännönmukaista vihersuunnittelua. Vaan oman maun mukaan kasvupaikalle sopivia kasveja.
Annoin naapurille jakotaimia ja hän katseli istutuksiani todeten " En ole tajunnutkaan että noin paljon erilaista voi laittaa yhteen suureen alueeseen, vaan minulla on ollut vaikeuksia miettiä mitä kasveja istuttaa"
Niinpä, alkuaikoina sitä mietti ja istutti 5 tuota ja tuota ja 7 tuota, mutta nyttemmin siitä olen vieraantunut ;)
Olen ollut rakentamassa asuntomessuilla ainakin kolmea pihaa. Oma tyylini ja nykyinen viherrakentaminen eivät siis juuri kohtaa. Nätisti sanottuna, tekemämme pihat eivät ole mielestäni kovinkaan...mielenkiintoisia....
Mökkipuutarhassa ajatus tehdä mahdollimman vähän ja antaa luonnon ja puutarhan mukautua kohtaa jo siinäkin ettei siellä ole edes niin paljon aikaa, jotta joka paikkaa ehtii kynimään ;)
Yhdestä asiasta en kuitenkaan tinki, nimittäin kitkentä. Erityisesti kevätkitkentä. Jonkunmoinen raami on mielestäni luonnonmukaisessakin puutarhassa pysyttävä, sillä perennatkaan eivät jaksa kukoistaa rönsyleinikkien keskellä.
Missä viherrakentajan ajatusmaailma sitten kohtaa?
Perustettaessa istutusaluetta on puhdasta multaa oltava tarpeeksi. Kotona sekä mökillä on kaivettu ja kärrätty ja pengerretty, multaa on istutusalueissa 30- 50 cm. Kasvupaikan valmistelu siis vie oikeastaan kaiken ajan, itse istuttaminen on oikeastaan pikkuloppusilaus. (Uudiskohteen murskepihalla mullan syvyys on eri riippuen kasveista, muttei niitä kukaan nyt käsin tee) Mullasta sen verran vaikka pussimulta on kuinka hyvää, tulee sen käyttäminen suuressa istutusalueessa turhan kalliiksi ja muoviroskaa tulee tolkuttomasti. Suuremmilla paikkakunnilla on luotettavia mullantoimittajia, joilta saa autokuormallisen hyvää multaa. Jos tarve on vähempi, kannattaa ottaa multaa suursäkeissä.
Toinen asia mikä on tuttua, on kiveysten tekeminen. Takavuosina niitäkin tein töissäni, kunnes firmaan palkattiin kivimiehiä. Ahkeria kavereita, jolla ei kuitenkaan ollut puutarha-alan koulutusta tai muuten hankittua tietoa puutarha-alasta. Niinpä, meille akoille jäi sitten istutuspuuhat yms. mikä nyt ei välttämättä ollut mukava muutos.
Mitä ajatuksia jakso "Hallitusti hoitamaton" sitten herätti kotipihaa ajatellessani.
Kotipiha on viherrakennettu, vaikkakin istutusalueet ovat laajoja ja rönsyileviä, on kotipiha liian viherrakennettu. Sen laittaminen on vielä kuitenkin kesken, vaikkakin tänä kesänä siinä on ollut jo oikean puutarhan tuntua.
Mikä tulee sitten olemaan toisin? Ihan ensimmäiseksi kiinnitän huomioa nurmialueisiin. En edes tykkää nurmen ajamisesta. Ihmettelin aina viherrakentajana miten asiakkaat kokevat nurmen helpoksi ja perennat vaikeiksi. Minusta kun se on päinvastoin, ei hyvin perustettuja perenna-alueita tarvitse joka viikko kitkeä (kevätkitkentään kannattaa panostaa), mutta nurmi pitää leikata joka viikko. Miehetkö sen nurmen ajaa? Ei meillä ainakaan. Puolisoni tekee rakennuksilla ulkotöitä ja usein yrittäjänä pitkää päivää. Joten minä arkivapailla päristelen nurmet.
Olen miettinyt minkä alueen voisin jättää ajamatta, ehkä lisätä jotain muita kasveja joukkoon ja antaa alueen muotoutua itsekseen. Niittäisin vain....
Täällä takapihalla vaahteran alla tykkäsin pitää nurmen nurmena. Samoin etupihalla istutusalueen takana olevan lämpäreen voisin jättää nurmelle.
Tontin toisella laidalla on suurin nurmialue. Täällä telttapömpelin vieressä voisin istutusaluetta suurentaa, mutta jättää osan alueesta niittymäiseksi....
Luumupuusta oikealle on suuri vaahtera (ei näy kuvassa), senkin alla oleva alue voisi olla luonnonmukainen.
Toinen alue joka tulee muuttumaan on kasvarin takainen pengerrys. Olen sinne "oikeaoppisesti" kaivellut paikat pensaille, mullannut, istuttanut, laittanut katekankaan ja kuorikkeen. Puoliso kysyi aiemmin etteikö se voisi jäädä luonnontilaan, mutta minä tarhurina
halusin sen hallita. No, se on miltei valmis. Sellainen kuin "pitääkin" olla. Ja se on paljas, hyödytön ja TYLSÄ.
Vangitse vai vapauta? Olen sitten ajatellut muuttaa kulman ottamalla puskat ja kankaat pois. Kuorikatteen voin kärrätä oleville pensasalueille. Se on helppo kankaan päältä puhtaana saada pois.
Siirrän tänne luonnonkasveja ja annan alueen muotoutua itsestään. Luonnollisesti. Ja pahoittelen perhosille ja muille luontokappaleille aiheutunutta vahinkoa ;) Ja kannattaisi kuunnella useimmin tuota ei-tarhuria...
Kannattaa käydä katsomassa Yle- Areenassa tuo sarja :)
(edit. Sarja ei ole nyt enää katsottavissa, mutta ehkä se tulee uusintana)
Millaisia ajatuksia tämä postaus herättää?
Ystävät, myös kritiikki käy :)
