Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyasintti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyasintti. Näytä kaikki tekstit

14. joulukuuta 2020

Hyasintti juomalasissa

Minulla on pari reunastaan rikkoutunuttta juomalasia,
Olen säästänyt niitä kasveja varten.
Joskus aiemminkin olen pessyt hyasintin mullat pois ja laittanut ne näihin laseihin.
Nyt hyasintin multa oli sen verran kuivaa, että rapistelin mullan pois varovasti ja laitoin hyasintin lasiin.
Vettähän lisätään astiaan, mutta niin ettei sipuli ui vedessä.


Yhden hyasintin laitoin ruukkuineen sopivaan päällysruukkuun.
Hieman kierrätin niintä sipulin ympärille, jotta ruma muoviruukun reuna ei näy.
Minusta kiva pienellä vaivalla.
Yksinkertainen tyyppi tykkää simppeleistä asioista ;)



Minulla on kaksi varsinaista joulukoristetta. 
Näissä kuvissa vilahteleva tonttu on toinen niistä.
Ehkä tässä valtaisassa jouluhuumassa esittelen joskus sen toisenkin ;)



9. maaliskuuta 2019

Onkohan näistä mihinkään?



Ihastuin joulun hyasintteihin niin paljon että päätin kokeilla säästää muutaman sipulin istutettavaksi puutarhaan. Valitsemani hyasintit kertoivat silloinkin enemmän keväästä kuin joulusta ;)


Kuvassa ensimmäisenä on pikkukukkainen hyasintti. Sen sipulit ovatkin kaikkein napakamman oloisia nyt.



Hyasintit olivat istutusastioissaan eteisen lattialla aina tähän päivään, jolloin irroittelin niistä mullat pois. Ihan tajuttomasti alkoi muuten kasvoja kutittamaan ja oli pakko tämän jälkeen mennä pesemään kasvot ja kädet. Joutunee siitä että hyasintin sipuli on myrkyllinen?


Keväällä olen aina säästänyt tete-narsissit ja helmililjat ulos puutarhaan istutettaviksi, mutten koskaan ole viitsinyt kokeilla hyasinttia.

Mites te?

Muualla maailmalla hyasintti mielletään kevätkukaksi. Meillä se liittyy vahvasti jouluun. Hyasinttia saa täällä keväällä keltaisena, koska pääsiäinen. Minä niin haluaisin muitakin värejä keväisiin hyasinttiruukkuihin.

12. helmikuuta 2019

Se kaipaus

Sain Sirkulta Kukkia ja haaveita- blogista kivan Kevät kaipuu-haasteen.

Kevättä täällä jo kovasti odotellaan.
Kuvat kertokoon sen.










Haaste lähti Puutarhahetki -blogista

Tässä  haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki.


Jos sinua ei ole vielä haastettu nappaa haaste tästä ;)


27. joulukuuta 2018

Hyasintit loppusuoralla


Minulla aina osa hyasintistä venähtää kukkiessaan eivätkä millään pysy pystyssä. Ne sopivatkin hienosti vaasiin. Nämä kirpparilta aikoja sitten ostamani pienet lasiastiat ovat olleet usein käytössä.




21. joulukuuta 2018

Laatikollinen hyasinttejä ;)



Hyasittiasetelmia tuli tehtyä useampi erilainen. 
Tässä hyasintit on istutettu dynoon (hyvinkin monikäyttöinen tuo dyno-rasia on).
Siitä piti leikata ulkonevat sivut, jotta se sopii tähän ajattelemaani puulaatikkoon.


Peitin ruman muoviastian ja mullan niinellä. Laatikon ympärille kietaisin pitsinauhaa.
Tätä laatikkoa säilytin ensin aavistuksen viileämmässä eteisessä,
 jotta kaikki hyasinttini eivät kukkisi samaan aikaan.




Taisin saada jonkun hyasinttimanian...tai ehkäpä se on tämä kevään ja kukkien kaipuu, joka ajoittain iskee vahvasti. Tykkään kyllä talvesta, ei sen puoleen.


Ihanaa joulua kaikille,
mukavia vapaita
sekä voimia ja iloa työpäiviin!



18. joulukuuta 2018

Jouluako sinä odotat?



...kysyy ihana lila hyasintti valkoiselta kaveriltaan.

Yhtä aikaa istutetut, samalla hoidolla ja vierekkäin olevat hyasintit mystisesti avaavat kukintonsa eri aikaan. Väri on vain erona.



12. joulukuuta 2018

Hyasintin pesupäivä


Hyasintti lasiastiassa taitaa olla kestosuosikkini.
Pesin hyasintit ensin vesikulhossa, ettei kaikki multa mene tiskialtaaseen tukkimaan.
Lopuksi huuhtelin juuria hanan alla hieman.






Sammaleella saa hyasintit tuettua pystyyn.
Lopuksi aavistus vettä pohjalle.
Sipuli ei saa olla kosketuksissa veteen.
Lisää vettä tarpeen mukaan.
Oletko hyasintin ystävä?

Minusta hyasintit eivät tuoksu niin voimakkaasti kuin ennen.
Ikänäkö tuli äkkiä puolen vuoden sisällä, ei kai hajuaisti sentään ole mennyt ;)


edit. Vaaleammat ovat mietoja, tummemmat tuoksuvat enemmän..
Niinhän se menikin.
Muistiko sittenkin pätkii :D

10. joulukuuta 2018

Rikki menneet juomalasit


Huomasin joku aika sitten että kaksi juomalasia oli rikkoutunut. Näissä molemmissa on terävät säröt reunassa. Sinänsä ärsyttävää, koska lasit eivät ole olleet meillä edes kovin kauan.
Sen sijaan että olisin laittanut ne lasikeräykseen, päätin säästää niitä hetken hyasintteja varten.
Hyasintit on laitettu multineen lasiin, hieman sammalta maisemointiin ;)






Mukavaa maanantaita!


29. joulukuuta 2017

Mun joulukukka


Minun joulukukkani on ehdottomasti hyasintti. Hyasintit eivät enää tuoksu niin voimakkaille kuin aikoinaan silloin kun ne toivat koko huoneeseen ihanan tuoksun. Nyt niitä pitää mennä läheltä nuuskimaan ;)

Joulun alla minulla oli puutarhamyymälässä hieman huvittavakin keskustelu erään hyvinpukeutuneen työiän jo ohittaneen rouvan kanssa. Niin, hyasintit eivät tuoksu enää voimakkaasti, mutta rouva mielestä myöskään nykyiset hajuvedet eivät tuoksu tarpeeksi. Niitä on kuulemma laimennettu vedellä niin paljon että hajuvettä joutuu usein lisäämään. Hymyilin ja nyökyttelin, mutta ajattelin että tuonhan tiedän kun bussissa usein kuljen..Joskus sitä hajuvettä on oikein kaksin käsin loiskittu ;)








Viimeinen kuva on pikemminkin keväinen kuin jouluinen. Kesäiset verhotkin ovat keittiön ikkunassa. Vaan haitanneeko tuo, en ole ollenkaan jouluihminen. Hyasintteja kuitenkin piti hakea. Jouluksi eivät ehtineet kukkaan, mutta töissähän joulun vietin, joten sekään ei tarkalleen ottaen haitannut :)
Ostin myös amarylliksen, ja sekin on nupulla :)



Mukavaa viikonloppua!