18. tammikuuta 2019

Maltillinen siementilaus


Siementilaus tuli postista eilen. Muutama laji on kestosuosikki, kuten kuvan kelloköynnös. Minulla on ollut tapana istuttaa se ulos isoon ruukkuun, jossa se kiipeilee obeliskia pitkin.
Kelloköynnös on ollut oikeastaan aika helppo kasvatettava, viime vuonna tosin itäminen jostain syystä takkusi. Valkoiset eivät itäneet ollenkaan, mutta näitä violetteja sain kasvatettua muutaman taimen. Haluan kokeilla valkoisen kasvatusta uudelleen, sillä epäonnistuminen kerran ei tyrmää uudelleen yrittämistä :D


Viime vuonna minulla oli komea isokirjopeippi (värinokkonen). Tähän ihastuneena tilasin sitä värisekoituksen. Viime vuotisesta värinokkosesta otin pistokkaat ruukkuun talvehtimista varten ja ne on vielä hengissä.



Piiankieli on aika mukava, rehevä ja helppo kasvatettava. Sitä minulla on ollut joskus. Nyt se tuli uudelleen suunnitelmiin.


En ole aiemmin kasvattunut petunioita siemenestä, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla. Löysin tälläisen aivan ihanan kerrotun petunian siemeniä.

Tilauksessa oli myös kääpiösamettikukan siemeniä, joista kasvatan muutaman yksilön kasvilavaan.
Aika paljon löytyy erilaisia siemeniä varastosta, kuten ihanat pioniunikot, tuoksuherneet ja kosmoskukat. Paljon on myös perennojen siemeniä. Ja chilejä. Niitä ei siis tarvitse lisää tilata ;)

Jättiverbena on se ensimmäinen kylvettävä. Tässähän pitää lähteä tutkailemaan onko kylvömultaa.

Kohta se alkaa!


36 kommenttia:

  1. Kauniita kasveja olet valinnut. Piiankieli onkin minulle aivan uusi tuttavuus. Ostin syksyllä viimeisistä alennusmyynneistä jättiverbenan taimen. Siinä oli kaksi kuihtunutta kukintoakin ja nappasin ne kotona talteen siltä varalta, että jos niissä vaikka olisi siemeniä ja ostotaimen talvetus epäonnistuu. Eilen tutkin niitä kukintoja ja ihmettelin, että mitkähän niistä roskista ovat siemeniä ja mitkä vain roskia. Ostotaimi näyttää olevan sen verran hengissä, etten taida vaivautua edes kokeilemaan, itääkö siitä purusta mikään :D Kai jättiverbenaa saa pistokkaastakin lisättyä sitten myöhemmin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulemma se onnistuu pistokkaasta lisäten. Jättiverbenan siemenet ovat tosi pieniä ;)

      Poista
  2. Siitähän se kevät pyörähtää käyntiin!

    VastaaPoista
  3. Kelloköynnös on kyllä upea ja sitä aion kylvää tänä keväänäkin, vaikka viime vuonna itse kukinta epäonnistuikin pitkän mökillä olon takia. Piiankieltä olen itsekin joskus kasvattanut ja se on ihan kiva lisä sinikukkaisiin kukkijoihin. Muistaakseni se myös kylväytyi osin kasvupaikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut piiankieltä edellisessä kodissa puulaatikossa kasvamassa ja pari kesää sitten täällä kasvimaan laidalla. Tykkäsin siitä ;)

      Poista
  4. Kaunista on tulossa. Kelloköynnös on mielenkiintoinen. Piiankieli on minulle outo kukka. Jättiverbanan kukinto näyttää ihanalta kukkapilveltä.

    VastaaPoista
  5. Kivoja valintoja. Minäkin ostin kerrottua petuniaa taas muutaman vuoden tauon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivan näköisiä. Toivottavasti onnistun :)

      Poista
  6. Kerrottu petunia on ollut minulle positiivinen kokemus useana vuonna vaikka alkuun sen taimet ovatkin melkein mikroskooppisen pieniä😊 Kelloköynnös ei ole taas onnistunut oikein nimeksikään, joskus vielä aion kokeilla uudelleen👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina ei onnistu, mutta eikun uudelleen yrittämään ;)

      Poista
  7. Kaikki ylistävät kelloköynnöstä, mutta en ole sitä kasvattanut siitä syystä, että en löytäisi sille paikkaa. Tässä sinun terassillasi se on hallitusti ruukussa tuettuna ja näyttää hyvältä. Ehkä sittenkin kokeilen, saanko taimia aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ruukkuja voi myös siirrellä mielensä mukaan ja tuohon tukeen oli helppo kiinnittää harso suojaamaan juuri ulos istutettuja taimia :)

      Poista
  8. Kohta se alkaa, samettikukan siemeniä on minullakin odottamassa kylvöjä. Niissä vain ei ole mitään tietoa milloin pitää kylvää kun ovat siemenkirjeen satoa. Eiköhän google kerro.
    Melkoisen hurmaavan petunian löysit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petunia on kaunis. Toivottavasti onnistun. Maalis-huhtikuu on samettikukan kylvöaikaa :)

      Poista
  9. Kelloköynnöksellä ja jättiverbeenalla mäki tairan taas aloottaa. Piiankiältä ja petunioota en oo koskaa kokeellu. Tua färinokkoone on kyllä tajuttoman hyvän färine, aaaah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja komea lisä kukkien kanssa, mukavan rehevä myös ;)

      Poista
  10. Kylläpäs on ihanat värit... Erityisesti tuo värinokkosesi on aivan ihana! Jotenkin nämä siementilaukset ja muutama aurinkoinen päivä on saanut kyllä niin kevätmielelle, vaikka talvikin on vasta tuskin alkamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykästyin värinokkoseen myös sen rehevyyden takia :)

      Poista
  11. Kelloköynnös pääsee minullakin toisen vuoden kasvatukseen, niin hyvin viime kesänä kasvoi, vaikka kukkia tuli niukasti. Nyt meinasin edetä tosi maltilla, myös ostosten osalta, viime vuonna joka paikka oli taimia täynnä:)

    VastaaPoista
  12. Kelloköynnöksen valkoiset siemenet eivät minulla itäneet viime vuonna. Uusi yritys siis. Värnokkosta voisin minäkin joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  13. Mukava postipaketti :) Värinokkosella on upea sävy. Toivottavasti valkoinen kellonköynnös onnistuu tänä vuonna!

    VastaaPoista
  14. Jään mielenkiinnolla odottamaan miltä puutarhasi tulee näyttämään. Valkoinen kelloköynnös on NIIN kaunis ja toivottavasti onnistuu ensi kesänä.

    VastaaPoista
  15. Minäkin tilasin myös valkoisen kelloköynnöksen siemeniä. Vielä en ole ainuttakaan siementä multaan kätkenyt. Tarkoitus on alkavalla viikolla se tehdä. Tilasin siemeniä netistä maltillisesti, mutta ruokakaupasta tuli sitten toinen mokoma mukaan. Pitänee kuskata siemenlistaa käsveskassa, kun muuten ei muista, mitä on muutenkin laatikot pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillä saisi olla enemmän tilaa suorakylvettäville kesäkukille. Jotenkin on joka paikka täynnä :o. No, kasvulavoihin jotain mahtuu, mutta haaveissa olisi sellainen isompi alue...

      Poista
  16. Toivotaan valakosen kelloköynnöksen nyt itävän. Mie ostan muutaman taimen valamiina. En vielä oo mittään kylyväny. Viimekevväänä värinokkosta kasvatin, siemenet ol monta vuotta vanhat. Hyvästi itivät ja miulla ol värisekotus. Taimia tul runsaasti, jaoin sisarille ja kovasti hyökin tykkäs. Laitan tänäkinvuonna kasvamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minullakin on tuntuma että värinokkoset itävät hyvin :)

      Poista
  17. Minäkin tein tällä viikolla ensimmäiset siementilaukset. Kelloköynnöstä minäkin viime kesänä kokeilin ja muutaman taimen sain aikaan sillä itäminen oli huonoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen itämisessä taisi olla ongelmaa vähän jokaisella.

      Poista
  18. Kauniita kukansiemeniä olet ostanut. Ei onnistunut minullakaan kelloköynös viime kesänä.
    Onko piiankieli ja neidonkieli sama kukka Minulla oli viimekesänä Neidonkieli,kukki kauniisti viimekesänä kauniitasinisiä kukkia Taimenen toin Virosta oli siellä tienposkessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sukua ovat. Luin luontoportin sivulta että neidonkieli on 2-vuotinen ja tämä piiankieli yksivuotinen. :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)