Kaikki ei voi olla bisnestä...

En voi olla ottamatta kantaa nykyiseen keskusteluun vanhuspalvelujen järjestämisestä ja laadusta. Ihan ensiksi kuitenkin pahoittelen koska tarkoitukseni oli päivittää ja lisätä asioita poistaukseeni Kutsumusammatti. Kuitenkin onnistuin tabletilla (käytän sitä äärimmäisen harvoin bloggaamiseen) yömyöhällä poistamaan koko postauksen. Pahoittelut. En tiedä saako sen mistään takaisin?

Postauksessa kerroin sen hetkisestä työvuorolistasta, jossa sattui pari pitkää pätkää yhden päivän vapallla. Kuten osa lukijoistani tietää on ensimmäinen ammattini puutarhuri. Työn kausiluonteisuuden vuoksi opiskelin lähihoitajaksi, erikoistuen vanhustyöhön. Valmistuin 2011 keväällä.

Suurin syy puutarha-alalle palaamiseen on vuorotyö. Oli se millä alalla tahansa, ei halua viettää iltoja ja viikonloppuja keväisin ja kesäisin töissä. Tämä on valinta jonka voin ja haluan tehdä.

Nyt uutisoinnissa olevat asiat haamuhoitajista ja mitoituksen riittämättömyydestä ovat asioita joista olemme hoitoalalla kyllä kuulleet.
Itse olen ollut kolmessa ympärivuorokautista hoitoa tarjoavassa palvelutalossa ja kotihoidossa töissä. Kaikki kunta-alalla. Kotihoidon yli vuoden sijaisuus oli siinä heti valmistumisen  jälkeen. Siitä on jo kahdeksan vuotta.
Palvelutaloissa, jossa olen ollut työssä, ei vastaavanlaisia uutisoinnissa nyt ilmenneitä räikeitä tapahtumia ole koskaan tullut eteeni. Siksi onkin pelottavaa että nykyistä järjestelmää ollaan heikentämässä. Niin kauan kun tehdään töitä, voi virheitä sattua. Se millaiset puitteet ovat vaikuttaa todella paljon.

Kun kadunmieheltä kysyy sotesta saattaa vastauksena olla että joo, hyvä, voin itse valita minkä terveyskeskuksen valitsen. Totta, mutta entäpä ikäihmiset ja vammaispalvelu? Miten he voivat valita?

Suuret yritykset haalivat hoivatyön. Suurin kulu on henkilöstömenot. Tästä seuraa pienenpi palkka, vähemmän hoitajia, opiskelijoita paljon töissä, keikkalaisia. Luulen että osa hoitajista ei uskalla avata suutaan epäkohdista työn menetyksen pelossa ja keikkalainen ajattelee että tuonne en ainakaan mene enää.
Se on pelottava tulevaisuus!

"Teette arvokasta työtä" on ehkä typerintä mitä voi vanhuspalveluissa työskentelevälle sanoa, sillä miten sitä yhteiskunta arvostaa? Yhteiskunta olemme me kaikki.

Nyt mediassa on asia esillä, muistetaanko tämä puolen vuoden päästä?

Sellainen avautuminen. Tässä saattaa blogin lukijamäärä pudota lisää ;)

Parina kesänä olen ollut puutarha-alan töissä lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen. Yksi kohde oli upouusi ison tuottajan hoivakoti. Olimme siellä katsomassa tarvitseeko tuoda korvaustaimia. Pihan olimme tehneet aiemmin. Se oli kiva piha, hyvät kulkuväylät ja ennenkaikkea aidattu. Kyseinen palvelutalo markkinoikin puutarhapainotteisuuttaan. Sehän on hyvä siis.

Siellä satuin kuitenkin huomaamaan kun yksi mummo tuli rollaattorin kanssa ulos. Heti perään hoitaja haki hänet sisälle, ettei saa mennä. Miksi? Pelkäsikö hoitaja että hän kaatuu siellä? Itse taas ajattelisin että onpa kiva kun kun menee ulos ja kaatumisia voi ihan hyvin sattua sisällä. Eri asia, jos asukkaan kävely olisi ollut jotenkin erityisen hataraa, mutta tämä oli näppäräjalkainen muistisairas mummo. Oli kesä ja piha aidattu, ei pitäisi olla mitään ongelmaa siis. Tämä sai minut ajattelemaan markkinointia ja käytäntöä jo silloin.