6. tammikuuta 2019

Jättiverbenan kasvatus siemenestä


Jättiverbenan kasvattaminen siemenestä kukkivaksi on varsin pitkä projekti. Tosin ensialkuun siemenkylvös viettää aikaa jääkapissa. Näin tammikuussa alkaa olla jo ajankohtaista kertoa jättiverbenan kasvattamista, sillä kylvöaika on kohta käsillä.

Viime vuonna onnistuin jättiverbenan kanssa yli odotusten, sitä edellisenä vuonna sain yhden juuri ja juuri kukkimaan. Toisaalta keväätkin (ja kesät) olivat hyvin erilaisia.


Viime vuonna kylvin jättiverbenan tammikuun lopulla. Tein hajakylvön tavalliseen muoviruukkuun. Sumutin kosteaksi ja kylvös oli muutaman päivän huoneenlämmössä, kunnes siirsin sen jääkaappiin. Yksi muoviruukku ei onneksi vie paljoa tilaa siellä. Kylmäkäsittely kestää 4-6 viikkoa, mutta jättiverbena alkoi itää siellä jo aiemmin. Se itää epätasaisesti, joten jo parin viikon päästä koulin muutamia taimia kennoihin. Useamman taimen aina yhteen kennoon, sillä myöhemmin keväällä koulin ne uudelleen. Taimet ovat myös aika heiveröisiä, joten joku saattaa luopua matkalla.
Tässä ei siis noudateta koulimissääntöä, jossa sirkkalehtien lisäksi pitäisi olla toinen lehtipari. Tätä sääntöä tosin venytän muutenkin ja koulin taimet usein jo sirkkalehtivaiheessa riippuen kylvötiheydestä. Kylvöksen laitoin takaisin jääkaappiin, jotta loputkin siemenet itäisivät. Edit. kylmäkäsittelyn jälkeen loput siemenet itivät sitten huoneenlämmössä pikku hiljaa.



Maaliskuun lopulla pienessä olohuoneessa on tunkua. Lähellä kastelukannua näkyy aiemmin itäneitä taimia ja keskiosalla myöhemmin koulittuja. Tässä vaiheessa taimet on koulittu isompiin ruukkuihin. Lannoitan kaikki taimet samalla tavalla. Tikulla kolo multaan ruukun reunaan ja sinne luonnonlannoiterakeita ja peitän kolon. Näin lannoite ei tuoksahda ;)


Huhtikuun lopulla päätin alkaa hyödyntämään kasvihuonetta taimikasvatuksessa. Kasvihuoneessa oli lämmitys säädettynä niin että lämpötilan alittaessa viisi astetta lämmitin käynnistyy. Olen myös latvonut taimet joku aika sitten.


Kasvihuoneessa kasvatetut taimet ovat ihan eri luokkaa kuin toissa vuonna sisällä kasvattamani ruipelot. Mikäli kasvattaa taimia huoneenlämmössä, taimet kyllä vankistuvat ulos päästyään, joten sen takia ei kannata jättää kokeilematta jättiverbenan siemenkasvatusta. Ja jos on mahdollista kasvatttaa muualla huonelämpöä viileämmässä tilassa kasvuvalon avulla sekin on plussaa.


Ensimmäiset taimet pääsin istuttamaan ulos jo 11. toukokuuta. Ajatuksena oli että tarpeen tullen voin siirtää ruukun kasvarin suojaan. Loppuja taimia istutin pikkuhiljaa. Nämä kuvat tosin ovat kesäkuun puolesta välistä.
Jättiverbena tarvitsee lämpimän paikan ja suurena kasvina suht hyvän kokoisen ja ravinteikkaan multatilan. Käytin kesäkukkamultaa, jossa ei ole mikromuovisia kastelukiteitä. Istutusvaiheessa laitoin ruukun pohjalle lannoiterakeita varastolannoitukseksi.



Tämä tuotti paljon iloa. Toivottavasti tänäkin vuonna onnistun. Taimikasvatus on toisaalta aika mystistä ja luonnonolosuhteet vaikuttavat niin paljon. Oikeastaan koskaan ei voi tietää etukäteen miten näiden kasvatusten kanssa onnistuu.






18 kommenttia:

  1. Jättiverbana on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Sulla oliki tosi vankat taimet. On se miälenkiintoosta hommaa :)

    VastaaPoista
  3. Tämä onkin ollut viime vuodet varmaan yksi suosituimmista kasveista. Itselläni tätä ei ole. Jättiverbenan kasvattaminen onkin pitkä prosessi. Hyvin kuitenkin onnistui, kun kukki, olen kuullut monen epäonnistuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viime vuonna onnistui hyvin, sitä edellisenä vuonna en kehumista ;)

      Poista
  4. Jättiverbena on kyllä ihanan siro ja kaunis kasvi. Minäkin olen kylvänyt pari kertaa siemenistä joskus vuosia sitten. Onnistui hyvin ihan ikkunalla. Tein niin kuten yleensä, että kylvörasia otetaan jääkaapista pois, ja taimet itävät sen jälkeen. En muista, että olisivat itäneet jääkaapissa. Voi olla, että muistan väärin.
    Jättiverbenani talvetetaan aina kellarissa eli ovat siinä mielessä kivasti monivuotisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla muutama tosiaan iti jo jääkaapissa, loput sitten kylmäkäsittelyn jälkeen. Harmi kun en omista kellaria tai vastaavaa. Olisikin kiva säilyttää juurakkoja :)

      Poista
  5. Minäkin olen jättiverbenan suuri ystävä. Se on upea korkeana ylväänä kasvina ja sen kasvatusprosessi on niin pitkä ja uskoa vaativa, että kasviin ehtii kiintyä kovasti jo kukintaan mennessä. Yllä mainituilla menetelmillä ilman kasvihuonetta olen jo muutamana kesänä onnistunut. Viime syksynä otin talteen talvetusta varten muutaman juurakon ja toistaiseksi ne ovat kellarissa elinvoimaisen näköisiä. Siis saanko kukkivia jättiverbenoja jo aikaisemmin kesällä!? Se nähdään kevään tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että juurakoista kasvatetut kukkivat aiemmin. Harmi kun itsellä ei ole niille säilytys paikkaa :)

      Poista
  6. Kiitos hyvästä kasvatusesittelystä! En ole jättiverbenoita kasvattanut, mutta jospa nyt olisi jo aika kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tehdä kokemukseen perustuva postaus, sillä nämä onnistuivat viime vuonna niin hyvin ;)

      Poista
  7. Hyvät ohjeet ja terhakkaan näköiset taimet🌱. Sain talvetettua juurakot kellarissa ja siellä ovat taas. Ehkäpä laitan niitä ruukkuun ensi keväänä. Pari kesää ovat kasvaneet penkissä...

    VastaaPoista
  8. Miullakin on talavetuksessa juurakoita. Meinasin siemenestäkin uusia kasvattoo, Kaunis kasvi, miulla kasvaat samassa penkissä daalioitten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalioiden kanssa näyttää varmaan erityisen ihanalle!

      Poista
  9. Aion kanssa hankkia tänä vuonna siemeniä, en tiedä vielä mistä niitä saa. Nyt taitaa tulla kiire ostoksille, sillä nuo näyttävät upeilta kukilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiemmin tilannut netistä, joskus siemenpussi on löytynyt hyvin varustetusta puutarhamyymälästä.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)