8. tammikuuta 2020

Viisi vuotta, eikä suotta- Kotipihan tarina. Syksy 2014

Olen seurannut blogeissa muutamaa tarinaa puutarhan vuosista.
Niinpä minäkin haluan kertoa teille meidän kotipihan tarinan :)

Alussa oli pieni talo, kivet ja tyhjä nurmea kasvava 1200m2 tontti.
Haaveena puutarha, sellainen rehevä ja monilajinen.
Toiveissa pensasruusut, pionit ja kurjenpolvet,
hedelmäpuut, akileijat ja kotkansiivet.
Ja kaikki ihana muu ;)

Tarina alkaa syksyllä 2014, kun tarhuri muutti puolisonsa kanssa pieneen 75m2 rintamamiestaloon.
Talo oli peruskorjattu, mikä olikin hyvä, 
sillä tarhuri ei osaa taloa peruskorjata, eikä mies ehtisi.

Puutarhaa ei ollut, mikä oli paha, 
mutta tarhurilla oli sen tekemiseen intoa ja jopa omanlaista osaamista.
Ja roppakaupalla haaveita ja suunnitelmia. Yli tarpeen niitäkin.

Takapihalla tarhuri pistää lapion nurmeen, isäntä kaivaa ajoittain.
Suodatinkangasta levitetään kivien alle, ei sentään mullan alle.
Yhdessä siirtyvät kivet. 
Multaa kärrättään ja kärrätään. 
Kasvien istuttaminen hoituu hetkessä. Sitä paitsi niitä kasveja voi aina siirtää jos ei kerralla miellytä :)

 Ensimmäinen istutusalue on kivireunusta vajaa.
Tarhurin ensimmäiseksi ostama pensas, Vanilla Fraise-hortensia, on istutettu.

Varjon puolelle hahmotellaan linjaa istutusaluetta varten.

 Etupiha on ankea. Tarhuri tuumailee kiville paikkaa.
Pihavahdin ei tarvitse varoa istutuksia


 Tarhuri tarvitsee apuvoimia, sillä maata on paljon ja se viettää väärään suuntaan.

 Tarhuri saa lisää apuvoimia

 Murske leviää ja kivet kaartuvat kauniisti. 
Kaivinkonekuskilla on silmää ja aavistus tarhurin toiveista.

 Multasyvyydestä ei tarhuri nuukaile.


 Talvi saapuu, mutta tarhurilla on visio ;)

Pitkä talvi aikaa piirrellä paperille.
Osa kasveista osuikin niille suunnitelluille paikoille ;)

Puutarhani on viisi kesää vanha.
Syksystä 2014 alkoi kotipihan tarina.

Seuraava jakso julkaistaan pian :D


18 kommenttia:

  1. Nämä ovat aina kivoja lukea! Tuo kivien asettelu jotenkin niin lämmittää, ne ovat niin kaunis osa puutarhaasi.

    VastaaPoista
  2. Jippii, muutostarina! Oi, mitä kiviä alkajaisiksi ja vielä iso läjä! Innolla odotteen seuraavaa osaa :) Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo isot kivet sopivat etupihalle mielestäni tosi hyvin :)

      Poista
  3. Muutosta on ollu mahtava seurata vuasien varrella.

    VastaaPoista
  4. Vaikka olenkin seurannut pihanne rakentumista lähes alusta lähtien, on tosi kiva nähdä puutarhan edistyminen kuvasarjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin on kiva selailla miten se homma menikään ja kuinka kaljua alussa tosiaan oli.

      Poista
  5. Tykästyin pihaasi ja sen muutoksiin heti, kun näin sen ekaa kertaa. Tässä tulee hyvää kertausta. Kyllä tapahtuu kun koneella kaivetaan, käy nopeaa ja selkää säästäen.
    Jatkoa odottelen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, etupihalla apuna kone. Takapihalla ajan kanssa selkää säästämättä :D

      Poista
  6. Hienosti alkoi tarina puutarhasta! Näinhän olisi pitänyt tehdä eli kuvata kaikki alusta alkaen. Sitä vain ei osannut aavistaa, mihin se johtaa... Onpa hauska odottaa jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Pihanne tarina on yksi lemppareistani! Se on valtava osoitus siitä, miten nurmikko muuttuu puutarhaksi osaavissa käsissä.
    Sun tyylisi kirjoittaa on niin hauska ja mukaansatempaava.
    Jään odottelemaan innolla jatko-osia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, suuret kiitokset Riina!!
      Olen melko kehno kirjoittaja, joten oli hauska kokeilla tälläistä tarinan kerrontaa :D

      Poista
  8. Onpas hauska nähdä, mistä kaikki on saanut alkunsa. Niin upea on teidän puutarha nyt. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)