4. toukokuuta 2019

Hyytävän kelin puuhia


Meillä on olohuoneessa Lundian kirjahylly. Tykkään todella paljon sen muunneltavuudesta. Toisaalta se muunneltavuus aiheuttaa harmaita hiuksia, kun sen todellakin saa laitettu niin monella eri tapaa.

Harmaita hiuksia se aiheuttaa myös puolisolle. Alan ymmärtää man cave-ajatusta aika hyvin, sillä vaimon tahdosta koko musiikkisysteemin siirtäminen ei ole pieni asia tässä hyllyjen kanssa vekslatessa. Soittimet, suppari, muut vahvistimet ja kaiuttimet eivät hetkessä asennukkaan. Siinä on piuha poikineen, mutta soundi on kyllä hyvä.


Yllä oleva kuva on talvelta, jolloin hyllyt olivat ikkunan sivuilla ja alla. Tummat hyllyt tukahduttivat vähäisen valon aika tehokkaasti. Ehkä ärsyttävintä oli kun ikkuna ei ollutkaan ihan keskellä ja että oikeassa reunassa oleva hylly on korkeampi. Eihän tähän saanut edes verhokappaa kunnolla....


Laitoimme erikorkuiset hyllyt eri puolelle huonetta. Yksi korkea tikas oli vielä varastossa, joten vasemmalle puolelle saatiin lisää hyllytilaa. Jopas tuli paremman näköistä.


Meillä ei ole olohuoneessa sohvaa, eikä televisiota. Tai tv:tä ei ole ollut ollenkaan siitä asti kun muutimme tänne. Meidän tv oli sellainen nykyään kait aataminaikainen. Siinä piti nimittäin olla erillinen digiboksi, joka oli tietenkin kaapeliverkkoa varten. Tässä talosssa ei ollut antennia, joten antennia ja uutta sopivaa digiboksia emme lähteneet hankkimaan. Alussa täällä oli kaikenlaista puuhaa, joten tv-asia jäi sivuun. Siinä sitten huomasinkin ettei sitä taida tarvita. Katsoin kyllä tv-ohjelmia mm. Areenasta ja muista ilmaisista nettipalveluista. Välillä on ostettuna joku suoratoistopalvelu. Tällä hetkellä Hbo nordic, Game of Thronesin takia, Handmaids Talea odotellen.
Jossain vaiheessa tässä keväällä kiertelin elektroniikka kaupassa katsellen pieniä smart-tv:tä. Yksikään pieni ei ollut yhteensopiva Hbo nordicin kanssa, miltei kaikissa valmius Netflix kanssa. Melkoinen kytkykauppa. Koska sellaista haluamaani pientä tv:tä ei löytynyt, homma jäi siihen.


Sohvan sijaan on muutama nojatuoli ja kaikki ne erivärisiä ;) Tuo valkea tuoli näyttää äkkisiltään arvokkaalta, mutta ei se ole. Se löytyi eräästä erikoisesta liikkeestä, jossa myydään kakkoslaatua ja kierrätystavaraa. Kaupasta löytyy yksi kappale sitä ja kolme tätä ja tavara vaihtuu usein. Kauppakin on vaihtanut sijaintiaan melko tiuhaan ;)

Tykkään väreistä, mutta liika on liikaa, joten värikkäät verhot saivat lähteä. Ompelin harmaa/valkoraidallisista valmisverhoista ikkunaan sopivat verhot. Yhdestä verhosta tuli kaksi meille sopivaa verhoa.
On se jännä vaikka kuinka mittaa ja silittää päärmeet ennen ompelemista, saan siitäkin huolimatta verhot aavistuksen erimittaisiksi. Vanha ompelukone rusahteli pahaenteisesti ja suostui ainoastaan peruuttamaan. Saumuri toimisi hyvin, mutta siitähän tässä ei ole apua. Periksi en antanut, mentiin sitten vaikka pakilla :D Arvatenkin saumoista ei ollut supersuoria, mutta yläreuna jää verhotankon taakse ja sivut seinää vasten, siisti tehdassauma jää näkyviin.


Yhteen kaiuttimeen pitää hankkia vielä pidempi piuha, jotta sen saa nostettua kirjahyllylle huoneen nurkkaan. Valkoisen jakkaran toin kasvihuoneelta.

Miten se sisustaessa meneekään: Jotain uutta, jotain vanhaa tuomaan sitä persoonallisuutta ja vähän sitä skandinaavista ilmettä, joka siis tässä tapauksessa Lundia :D


Olen ollut tässä vähän aikaa ihan lomalla. Sunnuntaina oli viimeinen työpäivä lähihoitajana. Ensi viikon olen myös kotosalla, kunnes viherrakentaminen pääsee osaltani vauhtiin. Koska keli vaihtui niin hyytäväksi olen puuhastellut sisällä. Tuleepahan tehtyä asioita, jotka muuten puutarhatouhujen varjossa jäisi tekemättä :)


14 kommenttia:

  1. Talven tuntuisina kevätpäivinä kuvasi näyttävät todella lämpöisiltä - leppoisaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Kaikkien piuhojen ym. vetäminen ja tavaroiden siirtely ei ole pikku homma. Kivasti olette saaneet mahtumaan nuo hyllyt ja mukavasti reunustivat ikkunaa, ei tarvitse edes verhoa noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Nyt on siis hyllyt pois tuosta ikkunan ympäriltä ;)

      Poista
  3. Teillä on viihtyisää. Sinulla on silmää valokuvauksen ja puutarhan lisäksi myös sisustamisessa.
    Meilläkin on Lundiaa. Olkoon kuinka trenditön ja ruma tahansa, mutta kirjahyllnä se on ehdoton. Kaiuttimet hajosivat muutama vuosi sitten, emmekä ole saaneet hankittua uusia. Musiikkia kaipaan, joten ehkä pitäisi ryhdistäytyä. Olimme useamman vuoden ilman tv:tä. Vanha hajosi ja uusi jäi hankkimatta. Jotain katsottiin tietokoneelta, mutta varsin vähän. Aikaa tuntui riittävän lukemiseen ja jos jonkinmoiseen tekemiseen. Sitten saimme ison taulutelkun edullisesti ja se on johtanut ihan tyhmienkin ohjelmien tuijottamiseen. Kasvukausi sentään sammuttaa telkun ja vie ihmisen pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Lundia ei ole oikeastaan ollenkaan ruma. No, toki siinä näkyy ne hyllynpidikkeiden reiät ja tukirimat paikoin, mutta muuten se on sellainen selkeälinjainen. Ei tosin ollut tuossa ikkunan edessä ja sivuilla, vaan pikemminkin levoton. Näin kokonaisina linjoina näyttää paremmalle. Ei taida kirjahyllyt muutenkaan olla nykyään trendien mukaisia, mutta mitäpä siitä ;) Tori.fissä, mistä hankin näitä aikoinaan, sitä myytiin mm. varastohyllynä ;)
      Lundia on kirjahyllynä todella hyvä. Ehdoton, kuten sanoit.

      Poista
  4. Nyt on hyvää aikaa puuhastella sisällä. Olohuone näyttää järjestelyjen jälkeen todella paljon avaramalta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Kaipa se on kun hyllyt ovat nyt selkeän suorat. Eivätkä myöskään tukahduta ikkunan valoa ;)

      Poista
  5. Kesällä ei ehdi miettiä sisustusta tai oikeastaan edes siivoustakaan pakollista enempää.

    Tervetuloa takaisin viherrakentamisen pariin! Onko olo kuin kotiin palaisi? Kerro joskus tunnelmia työn vaihdoksestasi täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvä jos viitsii edes siivota, yleensä olisi paljon mielenkiintoisempaa puuhaa.

      Joo, tämän viikon lomailen ja ensi viikon myös. Nyt jo on sellainen jännä vapauden tunne kun ei tarvitse olla viikonloppuja töissä, eikä iltavuoroon mennä. Mikä vapaus suunnitellla elämäänsä. Pitääkin laittaa hiukan juttua sitten kun viherhommat ovat alkaneet ;)

      Poista
  6. Kirjahyllyt keventävät minusta huoneen tunnelmaa nyt kun ne eivät enää ole ikkunaseinällä. Huone näyttää myös isommalta näitä. Oikein hyvä ratkaisu! Itselläni tulee aina ajoittain sisustuskärpäsen puraisuja ja teen muutoksia. Juuri nyt mietin kuumeisesti yhden kaapin siirtämistä. Ennen hyllyn siirtoa minun pitäisi ratkaisu toinen sisustuspulma joten siksi tässä on nyt vähän kestänyt.
    PS. poistin edellisen kommentin kun se lähti käsistä liian aikaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin huone näyttää avarammalta ja raikkaalta :)

      Poista
  7. Meiltäkin löytyy Lundiaa, keskimmäisen lapsen huone oli lundian hyllyillä varustettu ja eihän siitä tohdi luopua, vaikkei huoneen haltija enää tässsä talossa asukaan. Hyllyyn mahtuu paljon kirjoja ja muutakin tavaraa. Kaunis sisustus kodissasi, ihana myös tuo valkoinen nojatuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli on isännän valinta. Minusta liian iso ja en siitä alussa hurjasti tykännyt, mutta kaikkeen tottuu, eikä se enää häiritse. Minä en voi tietenkään yksin päättää mitä meillä kotona on, sillä onhan tämä molempien koti. Kompromisseja siis ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)