22. helmikuuta 2020

Kevättä kaupasta ;)


Kävin pitkästä aikaa puutarhamyymälässä. Kaikkea ihanaa sieltä löytyikin. 
Alunperin ajatuksena oli hakea helmililjoja ja pelargonien pistokastaimia. 
Jotenkin ihmeellisesti ostoskärryyn tuli kerättyä paljon muutakin. Siinä ei oikeastaan ole mitään uutta. 
Johonkin kivaan ne vaivalla ansaitut eurot pitää sijoittaa 
ja mikäs voisi olla tärkeämpää kuin kasvit :D 


Ostin työkalusetin. Äärimmäisen tärkeän sellaisen :D
Tuo pieni lapio on oikeasti hauska taimien koulimisessa, mutta mietin missä käytän tuota haravaa.
Setti oli niin huvittava, että se oli pakko saada. Yleensä en sorru ostamaan mitään tälläisiä ;)


Helmililjoja ja krookuksia.
Sellainen pieni varaslähtö kevääseen.



 Ihana rosmariini sopii piippojen kaveriksi aivan hyvin.


Hortensia oli myös ihan vastustamaton.



Kevät tulee!

30 kommenttia:

  1. Ihana näky! Ooh, miten tuuhea ja hyvännäköinen rosmariini. Juuri mietin, että voisin ostaa uuden - en onnistu niiden talvettamisessa ikinä, mutta kohtahan sen voi jo laittaa ruukuineen ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole koskaan onnistunut saamaan rosmariinia elossa talven yli ;)

      Poista
  2. Oih, miten keväiseltä näyttää! Tuollaiset ostokset ehdottomasti piristävät mieltä. Täällä meillä on nyt niin järkyttävä ilma, että jotain piristystä kyllä tarvitsisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luultavasti samanlainen järkky keli oli täälläkin eilen :)

      Poista
  3. Näyttää hyvältä kauppareissulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kuin vaateostosreissu ja tuskaiset pukukopit. Nämä ostokset sopivat aina :D

      Poista
  4. Oi, näyttää niin ihanan keväiseltä!
    Minäkin ostin eilen yhden ruukun helmililjoja. Ei niitä voinut vastustaa, vaikka olenkin vielä hetken täällä vihreyden keskellä.

    VastaaPoista
  5. Ei mikää oo tärkiempiä ku kasvit, ei ainakaa tärkiempiä ku kevätkasvit :) Ihkun färine färinokkoonenki siälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin ;)
      Joo, minulla on joku värinokkossekoitus siemenpussi, josta ajattelin kylvää. Löysin kaupasta kuitenkin pikkupistokkaita useammissa sävyissä ja nehän piti ottaa mukaan :)

      Poista
  6. Voi, miten ihana ja ilahduttava postaus! Eilen satoi vettä ja räntää, ensi viikolle on luvattu pakkasta. Ihana, kun kevät lähestyy. Nuo työkalut ovat kyllä hauskat!

    VastaaPoista
  7. Keväinen näky on ostoksissasi! Mie en nyt oo semmosissa kaupoissa käynykkään, missä noita herkkuja on tarjolla. Hortenssia on kellarissa talavetuksessa, uutta lehtii ol käyny kasvattamaan!

    VastaaPoista
  8. Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen olo, että huomenna on mentävä johonkin alan kauppaan. Mietin jo, että pian voisi ostaa tete-narskuja terassilaatikoihin. Tosin alkavalle viikolle on luvattu pakkasia, joten ehkä odotan vielä vähän aikaa (vaikka tetet jonkun verran pakkasta sietävätkin).
    Hyvä työkalusetti. Tuo lapio on erinomainen koulimisessa. En vain kuolemaksenikaan muista, mihin olen omani laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hetken mietin vienkö jo kasvariin, mutta kuitenkin on kylmää luvassa, eikä ankealla kelillä tule kasvariin mentyä.
      Näiden kukinta huonelämmössä menee sitten aika nopeasti ohi, mutta iloa siitä siltikin on rutkasti ;)

      Poista
  9. Samanlaisella pikkuharavalla olen painelemalla tasoittanut pienten taimiruukkujen multapinnan ettei jää ilmataskuja... Kiitos mahtavasta blogista!

    VastaaPoista
  10. Hyvin sijoitetut eurot! Kasvavat tulevaisuudessa vielä korkoakin kunhan pääsevät puutarhaan. Pitäisiköhän itsekin harrastaa samanlaista sijoitustoimintaa?

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Jep, ja kukkasipulit voi myöhemmin haudata puutarhaan ;)

      Poista
  12. Ihanan setin olet varannut kevään odotukseen. Tykkään 😁

    VastaaPoista
  13. Kevät tulee. Minusta oli kaunista kun näin kaupungissa parvekkeen jonka reunus oli koristeltu elävin narsissein, siitä tuli niin hyvälle mielelle. Sipulikukkia voi hankkia keväälläkin ja hyvä vain että niitä on tullut enemmän valikoimiin, ne kun saa myöhemmin puutarhaan eivätkä mene hukkaan kuten leikkokukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin on kivaa kun niitä saa nykyään aika monenlaisia ja tosiaan ei mene hukkaan vaan puutarhan multiin :)

      Poista
  14. Ai että, miten nättiä! Alko tehdä mieli lähteä itsekin ostoksille. :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)