27. elokuuta 2019

Nautinto

Viikonloppuna tein pariinkin kohtaan hieman uudistusta. Mielessä käväisi että voisihan puutarhassa useammin ottaa iisisti sen sijaan että aina alkaa kaivelemaan jotain kohtaa. Nooh, mikään ei kyllä näyttäisi miltään, jos ei hieman ehostaisi.

Töissä oli tänään hikinen ja pölyinen päivä. Levitimme loppupäivästä kunttaa. Palat olivat aika kuivia ja kivasti se tomu sitten hikiseen ihoon tarttui. Siksi kait suihku ja puhtaan kesämekon päälle laittaminen tuntuu jotenkin erityisen mahtavalta.
Tänään aion istuskella ulkosalla ja nauttia loppukesän lämmöstä ja puutarhasta. Hieman siellä jo fiilistelin kahvikupin ja kameran kanssa.




Isäntä toimi viikonlopuuna hämähäkkimiehenä ja laittoi köyden puutarhapaviljongin kattoon. Nyt saa köynnökset paremmin tartuntakohtaa.



Näyttää vahvasti siltä että saadaan oikein kesäinen viikko tähän elokuun loppuun. 
Ja sehän on vallan mainio asia se :)


23 kommenttia:

  1. Upeassa kukassa kärhö ja hortensia! Paviljongista tulee vielä hieno kun köynnökset valtaavat sen katon. Tänään olikin oikein kesäinen sää. Toivottavasti jatkuisi samanlaisena mahdollisimman pitkään. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Todella nopeasti näyttää alppikärhö kiipeävän kohti katon keskiosaa. Tosin alppikärhö on ollut tässä jo usean vuoden ja juurtunut hyvin. Nyt se sai luvan kasvaa ylemmäs kun katosta ei enää laiteta ;)

      Poista
  2. Tosi lämpimät ilmat tuli tännekin! Aurinko paistaa, eikä edes tuule! Istuin pihalla ja putsasin nostamiani valkosipuleita mukavissa fiiliksissä - ihan kuin keskellä kesää!

    Hortensia ja kärhöt ovat huikeita, ja koirasi profiili todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Iitan emä on puhdas lyhytkarvainen collie (isä sekarotuinen). Hieman siinä collieta löytyy, ei kuitenkaan niin pitää kuonoa ;)

      Poista
  3. Hämähäkinverkko on köynnösten reitityksen kannalta hyvä idea, mutta myös hieno yksityiskohta. Miten upea siitä tuleekaan, kun köynnös sen vihertää.
    Puutarhasi on niin kaunis, että hyvin siellä voi yhden jos toisenkin kesämekossa kahvikupin kera viettää ja vain ihastella. Valtaosa puutarha-ajasta menee kuitenkin lapion kanssa huidellessa. Sinä vielä työssäsikin.
    Käytin helteisen vapaapäivän vanhan istutusalueen kaivamiseen ja kasvien uudelleen istuttamiseen. Homma tuli viittä vaille valmiiksi, mutta olin yltä päältä pölyinen ja hikinen. Voin siis kuvitella, miten suihku sinuakin kunttapäivän jälkeen virkisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta onhan tämä puutarhatouhu kuitenkin niin antoisaa, että lapiota kannattaakin heiluttaa ;)

      Poista
  4. Kyllä harmitti kun tänään ei ehtinyt lainkaan puutarhaan, ihanan kesäinen sää ja lämpö päivällä. No huomenna sitten, muutama taimi odottelee istuttamista. Köysi oli hyvä idea ja näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nyt on usealle päivälle luvattu mukavaa säätä :)

      Poista
  5. Teillä on kaunis puutarha <3 Näkee, että aikaa on käytetty pihatöihin ja ne on tehty suurella sydämellä. Mukavaa viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
  6. Ihanan rehevä piha! Kesäpäivät elokuussa ovat tervetulleita, ihan liian lyhythän tämä kesä tuppaa aina olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, loppukesällä on mukava saada lämpöä ;)

      Poista
  7. Ihana piha, eikä tosiaan näyttäisi tuolta ilman vaivaa. Puutarhatyöt kun jakaantuu pitkin kesää, eivät tunnu siten raskailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, alkukesä menee kasvatusten ja rikkaruohojen kanssa :D

      Poista
  8. Oi, miten ihanan rehevää ja tunnelmallista!
    Tuo paviljongin verkottaminen edistää varmasti katon täyttymistä ihanilla köynnöksillä.

    VastaaPoista
  9. Kaunista. Kiva tuo koira ja kelloköynnös. Huomaan erityisesti kelloköynnökset kun olen omiani täällä fiilistellyt :)

    VastaaPoista
  10. Ihana tunnelma siellä! Lämpöä riittää. :)

    VastaaPoista
  11. Sinun pihallasi viihtyy oli se sitten kahvikuppi tai lapio kaverina, niin kauniilta siellä kuvissasikin näyttää. Nyt on rehevää ja syyskukkijoiden aika kruunaa vehreyden. Vielä tämä lämpö siihen päälle, niin voiko puutarhamaailmasta enempää toivoakaan. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kuitenkin sitä parannettavaa löytyy ja niitä törkykulmiakin. Pikku hiljaa nurkat ja kulmatkin saa kuntoon, mutta aikaa se vie ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)