7. toukokuuta 2019

Omat eväät

Yhteistyössä Biolan


Kun muutimme muutama vuosi sitten tänne, löytyi tontilta Biolanin talousjätekompostori.
Olen käyttänyt kompostorin kuivikkeena Biolanin komposti ja huussikuiviketta. Sitä lisätään aina kolmannes kompostiin lisätyn talousjätteen määrästä. 
Kompostorin käyttöä piti hieman opiskella. Ihan alkuaikoina tein sellaisenkin virheen että kun kompostimassa vaikutti minusta liian kuivalle kastelin sitä aivan liikaa. Pian komposti haisikin aika lailla. Ongelma korjaantui kuin sekoitin massaan reilusti kuiviketta.



Kompostin vieressä minulla on toinen säiliö, mihin olen joskus aiemmin tyhjentänyt kompostoria. Osa massasta on ollut tässä säiliössä vuoden, osa syksyllä lisättyä. Nyt lastasin kompostoidun massan kottikärryihin. Tavallaan on aika jännää, että tässä on mm. meidän porkkanan kuoret, ruokajämät sekä kuivat leivän palaset ja kaikki se muu biojäte mikä keittiöstä tulee. Onhan se todella hienoa, että saan kaiken sen hyötykäyttöön puutarhassa. Näyttääkin jotenkin erityisen hyvälle ;)


Kananmunankuoret ovat vielä tunnistettavissa, mutta sehän ei mitään haittaa.
Täältä tietoa kompostimullan käytöstä



Nyt kokeilin tehostaa kompostorin toimintaa Biolan kompostiherätteellä. Talousjätekompostoriin sitä lisätään vain puoli desiä 10 litraa jätettä kohden.

Kompostiheräte on hyvä lisä myös vähäravinteisen puutarhajätteen kompostointiin. Jos jäte on kuivaa kompostiherätteen voi sekoittaa kädenlämpöiseen veteen. Puutarhakompostiin sitä annostellaan 1/2 –1 dl 10 litraa jätettä kohden.



Ruohosipulit saivat nyt ympärilleen omatekoista multaa ;)


Hyviä vinkkejä kompostointiin löydät täältä: www.biolan.fi/ekoasuminen/kompostointi.





10 kommenttia:

  1. Oman kompostorin mullassa on tosiaan aivan erityinen tuntu :)

    VastaaPoista
  2. Kompostiherätettä täytyykin kokeilla lehtikompistiin. Se on nykyisin turhan aurinkoisessa paikassa ja tuppaa helposti kuivumaan.
    Talousjätteiden kompostointi on monin tavoin hyödyllistä. Ei tarvitse sekajäteastiaa yhtä usein tyhjennyttää ja bonuksena saa hyvää multaa omaan puutarhaan. Nykyisin murskaan kananmunankuoret, jolloin niistä tulee vähemmän näkyviä, eikä linnnutkaan kiikuta niitä pitkin pihaa mullassa kuopsutellessaan. Avokadon kuoret eivät tahdo maatua millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kun rivarikämpässä keräsi biojätteen roskakatoksen biojätesäiliöön, ei tullut mielenkään että täällä ei sitä lajittelisi. Niinpä olikin tosi kiva kun tontilla olikin kompostori.
      Jossain vaiheessa aloimme kerätä muovin erikseen ja viemme sen lähikaupan muovinkeräyspisteeseen. Siinä kyllä huomasi että sekajäte väheni kummasti. Hienosti riittää jäteastian tyhjennys neljän viikon välein :)

      Poista
  3. En tiedä voiko sanoa että rakastaa kompostointia, mutta minä rakastan! On ihan mieletöntä kun voi omasta biojätteestä kompostoinnin avulla saada multaa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä siinä on varmasti täysin erilainen tunne laittaa kasveille itse tehtyä multaa. Näyttää muhevalle!

    VastaaPoista
  5. Minä olen varmasti jotenkin outo ihminen, mutta tunnen pienen ylpeyden ailahduksen aina kun kärrään omasta kompostorista saatua multaa kukkapenkkeihin. Myönnän myös juttelevani silloin kukkapenkin kastemadoille, että nyt tulee sapuskaa :D Sekin tuntuu hienolta, että roska-auto tyhjentää naapurien roska-astiat joka toinen viikko ja meidän nelihenkisen perheen roskapönttö ei tule edes täyteen neljässä viikossa. Aivan kuin kukkaroon kilisisi kolikoita joka kerta kun roska-auto pyörähtää tyhjentämässä naapurien roskikset :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)