11. maaliskuuta 2018

Postia


Pihan vuosi- blogista maailmalle lähtenyt perennasiemenkirje saapui meille. Olen kolmantena listassa, joten sitä ennen kirje käväisi Lappalainen etelässä- blogissa.
En oikeastaan tunnista blogeja listassa olevien nimien takaa, muttei blogin pitäminen ollutkaan välttämätöntä perennakirjeeseen osallistumisessa ;)

Oli jotenkin ihana hypistella siemenpusseja. Itse otin hopeahärkin, maariankellon ja rimpsureunaisen akileijan siemeniä. Mukaan lisäsin ruusunätkelmän, pallo-ohdakkeen, harjaneilikan, etelänruusuruohon, jaloritarinkannuksen, huopakaunokin ja yksivuotisen tuoksuherneen siemeniä.
Minua hieman nolottaa kun siemenmäärä on vähäinen pusseissa, joten on hyvä että kiinnostuneet ottavat sitten koko pussin. Olen joskus ostanut paljonkin perennansiemeniä, mutta pari viime kesää on mennyt kotipihaa myllätessä. Niinpä aikaa perennojen kasvatukseen ei ole jäänyt. Avasin nyt omia siemenpusseja ja puolet jätin itselle, puolet lähetin eteenpäin. Siemenpussien päiväyskin on jo siis mennyt.



Jotenkin tässä empii uskaltaisiko ottaa enemmän :D 
Ehkä tämä paisuu kuin pullataikina?
Toisella kierroksella hamstraan.
Apua, jos nuo mun siemenet ei idäkkään..

Kirje lähtee postiin piakkoin.





26 kommenttia:

  1. Tämähän on hauska tapa vaihtaa siemeniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka ostetuissa siemenpusseissa ei niin paljon siemeniä olekaan, niin niitä on silti yli oman tarpeen ;)

      Poista
  2. Käsittääkseni noista kirjeistä voi melko huoletta ottaa aina reilusti siemeniä. Niillä tuppaa olemaan taipumus paisua :D Kivaa odoteltavaa taas onkin. Taidan olla kahdeksantena :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin kolmantena kuitenkin lisäsin enemmän kuin otin..mutta totta, kannattaa jatkossa ottaa ihan huolella :)

      Poista
  3. Tämä on hauska ketjukirje!

    VastaaPoista
  4. Samaa postia täällä odottelen. En tiedä, millä sijalla postituslistalla olen. Uskoisin, että on parempi ottaa siemeniä runsaasti, kuin laittaa niitä aina vain eteenpäin. Varsinkin, jos laittaa itse tilalle uusia siemeniä. Itävyyttä on minusta turha murehtia. Vaikka kaiken tekisi oikein tuoreiden siementen kanssa, voivat silti jäädä itämättä. Siemenillä tuntuu olevan ihan oma persoonallinen sielunelämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo itävyys.
      Olet vissiin viides. Ja kyllä pussien määrän lisääntyessä kannattaa ottaa itselleen :)

      Poista
  5. Vähän samanlaisia ajatuksia itselläkin on. Toisaalta olen kymmenentenä, joten kirjeellä voi siinä vaiheessa olla kyllä kokoakin :)

    VastaaPoista
  6. Siämenkirijeetä taitaa kiärtää usiampiki, onneksi oon mukana vaa yhyres, hukkuusisin pia siämenihi :D

    VastaaPoista
  7. Itseasiassa tämä perennasiemenkirje on tarkoitettu vain bloggaajille :) Mutta en tiennyt, haluaako kaikki, että oikeat nimet yhdistetään blogeihin, niin jätin blogien nimet pois lähetyslistalta. Toki jokainen saa listaan nimensä perään lisätä bloginsa, jos siltä tuntuu.

    Kyllä näillä taitaa olla taipumusta kasvaa, kun kaikki ajattelevat samoin, ettei viitsitä paljon ottaa. Ainakin sen verran voi hyvällä omatunnolla ottaa kuin mitä laittaa eteenpäin. Mutta jos ei ensimmäisellä kierroksella viitsi, niin sitten seuraavalla.

    Monet siemenet itävät hyvin, vaikka päiväys olisi mennyt jo vuosia sitten. Ei tähän ollut varmaan kukaan osannut etukäteen varautua. Siksi Lappalainen etelässä -blogin Nilan kanssa puhuimme, että ensi talvella pitäisi laittaa uusi kirje kiertämään, niin että kesällä/syksyllä osaa varautua ja kerätä omia siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin ajattelen että tässä alkupäässä lisään, mutta kannattaa sitten siellä loppupäässä ja tokalla kierroksella tosiaan ottaa ihan huoletta :)

      Poista
  8. Hykerryttävä siemenkirje! Posteista parhainta!

    VastaaPoista
  9. En malta odottaa tämän kirjeen tupsahtamista postiin! Täytyykin käydä siemenvarastoa läpi ja miettiä, mitä kirjeeseen lisäisi :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on mukava! En tiennyt että olet mukana :D

      Poista
  10. Minä olinkin kirjeessä toisena ja pitää sitten seuraavankerran varautua keräämään useammasta . Näitä kun minä syksyllä keräsin ajattelin lähinnä omaa itseäni . Sitten laitoin anopille myös näitä menemään kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla kirjeen sisältö katosi pusseineeen. Perille meni vain kirjekuori. Ja ajattelin jatkossakin kuvata ne mitä laitan seuraavalla kerralla mukaan kun minulla on myös sellaisia kukkia mitä moni ei osaa edes pyytää. Jos sellainen toivelista joskus pykätään kasaan. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi. Niin ja minä sain tosiaan nähdä vaivaa ennenkuin minä löysin tieni sinun blogiisi. Liityin myös lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tervetuloa!
      Sinulta taisi olla ottamani akileijan siemenet ;)

      Poista
  11. Uuu, muistaakseni ja toivottavasti olen mukana. Postia toivoen...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)