12. maaliskuuta 2020

Kuvatarinoita kotoa


Hieman väriä eilisen synkistelyn jälkeen :)


 Match made in...


 Kuivuneena kaunis


 Kaupasta ja kotoa


 Taittuu, vaan ei murru


 Seinäkuvia


 Ystävä


 Piikit ja pölyt


 Vaatteiden väripaletti


 Muisto merestä


 Karsinassa


Valokuvaaminen on ollut minulle tärkeää jo ennen blogini aloittamista. Blogini kuitenkin täyttyy pääsääntöisesti puutarhan tarinoista ja ei aina niin harkituista otoksista. Eipä silti esimerkiksi kotipihan rakentamisesta oli todella mukavaa tänne kirjoitella. Sellaisissa postauksissa informatiiviset kuvat ovatkin tärkeitä.
Kuitenkin haluaisin jatkossa paneutua valokuvaamiseen enemmän. Ehkä hakeudun jollekin valokuvauskurssille, jossa saisin jotain uutta ideaa. Olisi ihana hankkia kunnon kuvankäsittelyohjelma, vaikka lightroom, ja paneutua sen käyttämiseen. Löytyisiköhän siihen aikaa ;)

Edellisen postauksen kuvat eivät sitten näkyneetkään. Onneksi Kivisen Vilma siihen kommentoikin ja asia lienee nyt kunnossa. Toivottavasti tämän postauksen kuvat näkyvät ilman lisäsäätämistä?

Välillä tuntuu että puutarhan tarinat on kerrottu tuhanteen kertaan, joten älkää ihmetelkö jos jatkossa täällä vilahtelee postauksia, jossa valokuvaus on pääasiassa. Pysykäähän linjoilla tai rullatkaa ohi :)


21 kommenttia:

  1. valokuvaus on kiinnostavaa! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  2. Nämä olivat sekä hienoja että hauskoja otoksia! Valokuvauksen oppiminen kiinnostaisi minuakin, sinä olet taidoissa jo paljon minua pidemmällä :).

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia. Valokuvaus noin laajemminkin on kyllä kiinnostava aihe, että sen kun vaan postailemaan muitakin kuin puutarhajuttuja. :)

    VastaaPoista
  4. Sullon hianoja kuvia, oli aihe mikä hyvänsä.

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia! Niitäkin on kiva katsella puutarhakuvien välillä.
    Olen myös harrastanut kuvaamista "aina", jo silloin kinofilmiaikaan minulla oli järjestelmäkamera. Valokuvauskurssille olisi mielenkiintoista osallistua, mutta jotenkin aina tuntuu, että ei ole aikaa....
    Minulla oli vähän aikaa Lightroom, mutta en jaksanut opetella sen käyttöä, olisi varmaan sitäkin varten pitänyt käydä joku kurssi!
    Nyt näkyvät edellisen postauksen kuvatkin. Minulla oli näköjään eilen sama juttu, kuvat eivät näkyneet, vaikka ne itselleni näkyivätkin. Latasin äsken ne uudelleen, ehkä nyt näkyvät nekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkoi silloin kun ostin ensimmäisen digipokkarin. Silläkin sai ihan hyvälaatuisia kuvia. Nyt sitten kuitenkin digijärkkäri.
      Joo, noiden ohjelmien opetteluun menee ihan hurjasti aikaa. En ole ollenkaan varma hankinko ;)

      Poista
  6. Hyvin näkyivät sekä edelliset että nämä uudet kuvat.
    Minusta olet taitava kuvaaja jo nyt, mutta aina niiltä kursseilta uuttakin oppii. Jokin hyvä kuvankäsittelyohjelma olisi mukava. Epäilen, jaksaisinko riittävän hyvin paneutua opettelemiseen. Ainakin ohjelmaa pitäisi käyttää sen verran ahkerasti, että se piintyisi päähän. Käytössäni on Photoshop, mutta juuri liian vähäisen käytön vuoksi olen unohtanut monet sen jipot. Joitakin perustoimintoja tulee sentään käytettyä.
    Puutarhajuttujen lomaan mahtuu erinomaisesti valokuvapostaukset. Katselen kuviasi mielelläni ja kyllä niistä vinkkejä välittyy muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sellaisen kuvankäsittelyohjelman opetteluun pitäisi olla hurjasti aikaa. En tiedä, ehkä joskus elämässä sitten.
      Valokuvaus kurssin sijasta voisin tietysti etsiä tietoa netistä. Täältäkin löytyy paljon hyviä sivustoja aiheesta..

      Poista
  7. Hienoja kuvia! Ihania yksityiskohtia <3 Valokuvaus on mukava harrastus. Ihan olen amatöörikuvaaja, mutta harjoittelen. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Oikein hienoja kuvia. Juu, kyllä voisi ihan hyvin kuvata jotenkin muuten kuin suoraan. Ja erilaisia asioita. Maailma on täynnä kuvauksellisia asioita, niitä ei vaan huomaa.
    Mieki kuvasin kaktusta jonain päivänä, ja ihmettelin että onko siinä jotain villakirvoja kun oli vaaleita tupsuja :))) Pölyä? Kameralla ne näkyy,kun ei silmillä kunnolla erota mitä ne on :)

    VastaaPoista
  9. Nyt näkyy sekä nämä että edellisen postauksen kuvat! Oletkin taitava kuvaaja. Vitran naulakko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlettaa että mikä on vitran naulakko :)
      Joo, ei ole tämä sellainen arvokas, vaan joku tavallinen :)

      Poista
  10. Hienoja kuvia, kiitos sinulle.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)