7. helmikuuta 2019

Mullan alle


No niin. Nyt alkoi täälläkin kylvöpuuhat. Tosin jättiverbenan kylvös on ollut jääkapissa jo tovin, mutta muutoin nyt kai virallisesti homma käynnistyy.

Ostan harvoin mitään uusia tarvikkeita kylvöjä varten. Käytän samoja ruukkuja vuosi toisensa jälkeen. Uutta kylvömultaa toki pitää olla.


Chileistä kylvin lajikkeet: Cayenne Long Slim (jota oli viime vuonna) ja uutena kokeiluna isännän valitsemat "Bhut Jolokia" ja  "Dorset Naga"


Kelloköynnöksen siemeniä liotin muutaman tunnin vedessä. Valkoisten siemenien oltua vedessä ne olivat kummallisen joustavan liman peitossa. Kun yhdestä siemenestä otti kiinni kaikki siemenet roikkuivat tässä limassa klönttinä. Ihme rusinasoppaa. Huuhtelin niistä enimmät limat. 
Kokeilin viime vuonna kasvattaa tätä valkoistakin, siinä kuitenkaan onnistumatta, mutta en kyllä muista moista limajuttua. Violettien siementen kanssa ei sellaista limaa sitten ollutkaan.
En osaa sanoa onko siemeniä käsitelty jollakin vai onko se luontaista. Kummallista kuitenkin että ne käyttäytyivät erilailla liotuksessa.


Olen yleensä laittanut kylvökset kylppärin lattialle, koska siellä on lämmintä. Nyt kuitenkin pieni kylppäri on useimmiten täynnä kuivumassa olevista lumisista kengistä. Meidän kylppäri on varmaan alle neljä neliötä. Oikea tehoyksikkö se on: suihku, lavuaari, pyykkikone, vessanpönttö ja vielä säilytystilaa kapeassa kaapissa ja lavuaarin alla :D
Joskus haaveilen että olisipa kunnon kodinhoitohuone, jonne pääsee suoraan ulkoa kesäisin rapastelemaan tai talvella näin lumimiehenä kopistelemaan, mutta vähemmälläkin näyttää pärjäävän ;)


18 kommenttia:

  1. Jahas, sullon jo kelloköynnöksekki laitettu. Mullon vasta tuumingis. Mullaki o joskus tullu tuata limaa, ihan yäkiltä tuntuu. Oon laittanu sen pitkän liotusaijan piikkihi (joskus pikkuusen unohtuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenki koen että helmikuu on hyvä kylvöaika niille ;)

      Poista
  2. Äläpä mitään, jos on iso kodinhoitohuone kuten meillä, se se vasta kaaos onkin! Kenkiä, vaatteita, koiranpetejä ja -kuppeja, romua tasot täynnä... Pieneen tilaan ei mahdu sotkuakaan niin paljon! ;)

    VastaaPoista
  3. Onpa mukavaa lukea toistenkin kylvöjutuista. Minullakin kelloköynnökset laitettu, liotin ja jotain sieltä jo nouseekin. Minusta siemenkoppa irtoaa helpommin kun liottaa siemeniä, eikä tarvitse ryhtyä kirurgisiin toimenpiteisiin auttaakseen siemenen ulos kopastaan.
    Lämpömatto idätykseen on myös hyvä, mutta se ei riitä kuin muutamalle taimilaatikolle.
    Ihania, mielenkiintoisia kylvöhetkiä sinullekin, Pirjo 🌱💚🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen aiemminkin liottanut siemeniä, en vain muista valtaisaa limailmentymää :)

      Poista
  4. Alkaa joka blogissa olla näitä kylvö-juttuja! Tunnen itsenä vähän erilaiseksi, kun en sellaista harrasta. Kodinhoitohuone on erittäin hyvä olemassa, en ihmettele jos sellaista kaipaat. Mutta hyvinhän pärjäätte ilmankin!

    VastaaPoista
  5. No, meillä on kodinhoitohuone, mutta sinne ei pääse ulkoa eikä siellä ole lattiakaivoakaan. Omituinen systeemi. Pitäisi ehkä jossain vaiheessa vaihtaa ovi myös ulkoapäin avattavaksi, sillä siitä olisi monessa tilanteessa hyötyä. Mutta lattialämmityksen päällä on kieltämättä hyvä idättää kylvöksiä eikä tarvitse multapussien ja ruukkujen kanssa keittiössä touhuta. Samoja ruukkuja kierrätän minäkin vuosi toisensa jälkeen. Uusi maalarinteippi vain kylkeen, että voi merkitä kylvökset. Merkkitikkuja en ole oppinut käyttämään. Viikonloppuna tai alkuviikosta meinasin kylvää chiliä, paprikoita ja kuukausimansikkaa. Alkuperäinen suunnitelma oli odotella vielä ainakin viikko pidempään, mutta enpä taida malttaa enää :D Toivotaan aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina ei tarvitse uutta hankkia, entisillä pärjää :)

      Poista
  6. Hienoa, että sinäkin olet kylvänyt kelloköynnökset. Nyt vain jännityksellä odottamaan itämistä. Laitoin tänään toisen satsin kelloköynnöksiä, sillä tammikuussa kylvetyistä vain yksi on ilmestynyt pinnalle. Liotin siemeniä niin nyt kuin edelliselläkin kerralla. Samalla lailla limastuivat niin valkoiset kuin sinisetkin siemenet ja samalla lailla nousivat yhtenäisenä ketjuna liotuskupista. En pessyt viime vuonna limaa pois ja hyvin itivät, joten nyt tein samalla tavalla.
    Kierrätän ruukkuja niin kauan, kuin ne ehjänä pysyvät. Pesen ne käytön jälkeen, joten eipä tarvitse jatkuvasti uusia hommata. Nimitikkuina on vuosi sitten halvalla ostamiani jätskitikkuja. Viilipurkeista saa myös leikkaamalla kelvollisia nimilappuja.
    Viime päivien kolaushommissa on niin vaatteet kuin kengätkin kostuneet ja kastuneet. Pesuhuoneessa on jatkuva pyykkitelineliputus ja kengätkin siellä kuivumassa. Yhtään en muista, millaista oli kuivattaminen lasten ollessa pieniä. Kaipa siitä on selvitty, kun ei ole muistiin jäänyt. Joskus pohdin kuivauskaapin hommaamista, mutta se jäi. Tuskin hommaan nytkään muutamia lumikolauksessa kastuneiden vaatteiden kuivatusta varten.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota limaa en muista viime vuodelta ollenkaan...violetit itivät paremmin, valkoiset ei lainkaan. Saapi nähdä mitä nyt ;)
      Meillä ollaan metsälenkin jälkeen niin umpilumessa, toppahousun lahkeet sisäpuolelta sekä pitkät villasukat niin lumessa että ne pitää viedä kylppäriin sulamaan ja kuivamaan ;)

      Poista
  7. Minusta tuota limaa kertyy kelloköynnöksen siemeniin liotusvaiheessa. Mulla täällä sormet syyhyää, kun voitin arvonnassa noita siemeniä. Heti laitan likoon, kun napsahtavat postilaatikkoon.

    VastaaPoista
  8. Täällä on vasta kelloköynnökset upotettu multaan. Nyt kylväessä liotin siemeniä vain tunnin, juuri tuon liiallisen siementen limoittumisen estämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli ehkä reilut pari tuntia, valkoiset limaantui, violetit eivät, vaikka saman aikaa olivat ;)

      Poista
  9. Olipa oivallisia kokemuksia kelloköynnosten kanssa! Siis limasta ei tarvitse huolestua ja valkoiset tuottavat haastetta - siis jätetään ne pois! Toki samoja kylvötarvikkieta voi käyttää vuodesta toiseen, kunhan ne vaan pesee hyvin.

    VastaaPoista
  10. Minä ostin myös kelloköynöksen siemenet ja eilen oli tarkoitus saada multaan, mutta toisin kävi. Listalla on kyllä aloittaa kylvöksen hyvinkin pian:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)