9. helmikuuta 2017

Koulintaa ja kylvöjä :)

Vähän taas pääsee puuhastelemaan esikasvatusten kanssa. Osa kylvämistäni chileistä oli itänyt ja koulin ne turvepotteihin, loput vein vielä kylppärin lämpöön. Chilin joutuu koulimaan useampaan kertaan esikasvatuksen aikana, mutta nyt saavat asua näissä pienissä poteissa jonkun aikaa.
Ensimmäiset chilit kylvin turvepotteihin, mutta itse koen että kylvökset kuivahtavat liikaa tuolla kylppärin lattialla, joten seuraavan lajikkeen kylvin noihin pestyihin muoviruukkuihin, joita olen aiemminkin käyttänyt. Esikasvatuksessa ikkunalla ei liene samaa ongelmaa, joten käytän turveruukkuja mielummin niin.

Kuudesta 'Cayennetta' siemenestä on neljä itänyt


Kasvuvalon alla
Ylhäällä kuvassa etualalla näkyy 'Cayenne Long Slim', jotka kylvin suoraan turvepotteihin. Siemenet olivat jo vanhoja, joten kylvin niitä useampia samaan ruukkuun. Nyt koulin osan samaan ruukkuun itäneistä omaan ruukkuunsa, osa yksilöistä sieltä vasta ährää näkyviin. Kovin ovat onnettomia....
Niin ja taka-alalla purkeissa on jättiverbenaa, muutama siemen iti ennen kylmäkäsittelyyn menoa. Nepäs vasta onnettomia taimia ovat. Montakohan kuolee tässä vaiheessa :D (tai ovatko ne edes jättiverbenaa, jos vaikka jotain mullassa ollutta rikkistä) Ekaa kertaa siis jättiverbena kokeilussa.

Kesän muisto

Kylvin eilen kelloköynnöksen. Sen taimissa ei ainakaan ole mitään pientä ;) Täällä sitä voi käydä kurkkaamassa Jättiläisvauvat

Lisää kokeiluja

Rucolaa voi siemenpussin ohjeen mukaan kasvattaa ruukuissa ympäri vuoden. Sisällä kasvatettuna sen maku on miedonpi. En ole koskaan kokeillut rucolan kasvattamista, sisällä eikä ulkonakaan. Aikani siemenpussia hypisteltyäni päätin kokeilla. Nyt olen koulinut ne tuppaina ruukkuihin. Hyötykasveista ei oikeastaan tiedä juuri mitään, mutta oppia ikä kaikki. Saapi nähdä tuleeko tästä mitään :)

Takana näkyy viime vuonna kasvattamani pelargonia 'Prins Nikolaj' joka latvomisesta huolimatta tykkäsi kasvaa muuteman oksan hujopiksi. Leikkasin sen syksyllä, kuten muutkin pelakuut, jotta sain ne sopimaan ikkunalle. Saas nähdä miten sitten uusi kasvu. Muut pelargoniat ovat haaroittuneet paremmin. Tämä yksi on vain tälläinen hujoppi, ehkä se pitää sallia sille :)
Herneenversoilla ainakin saa kevään tuntua keittiöön




Mukavia hetkiä kaikille!


Arvonnassa loppukiri klik.


31 kommenttia:

  1. Täällä myös koulimisia. Marraskuussa kylvämäni orvokki ja keijunmekko olivat jo siinä vaiheessa. Chilini eivät ole hyvin itäneet. Taidan laittaa uusua siemeniä yritykseen. Rucolaa olen kasvattanut monena kesänä kasvimaalla mutta sisätiloissa en ollenkaan. Se on kyllä ihana lisä salaattiin makua antamaan.

    VastaaPoista
  2. Olipas mukava postaus! Itse en kasvattele chilejä, mutta luulisin niillä olevan samanlaiset kasvuvaatimukset kuin tavallisillekin paprikoille. Koulimista täälläkin, seuraavana olisi vuorossa amppelipetuniat. Hernettä samoin täällä kasvamassa keittiön ikkunalla, en ole varma syödäänkö me kisujen kanssa samoja. - kisut päivällä, minä illalla ;)
    Ihan samanlaiset ajatukset täälläkin, laitoin kelloköynnöstä 12 kappaletta toissapäivänä. Mukavia suunnittelu- ja kasvatteluhetkiä sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Ihania lupauksia lähestyvästä kasvukaudesta ❤

    VastaaPoista
  4. Luovuin noista turveruukuista kokonaan, kun minusta ne kuivuvat ihan liian nopeasti. Tulokas olen kasvattanut kasvimaalaatikossa suorakylvönä. Tykkään sen mausta ja poimiessa siitä on helpompi pestä mahdolliset etanat pois ennen syömistä. Eikä se näytä olevan etanoille yhtä mieluinen, kuin esim tavallinen salaatti. Toinen, mistä tykkään, on tammenlehtisalaatti.
    Eikös prinssi-pelaguun kuuluukin olla vähän hujoppi. Ehkä se siitä tukevoituu, kun ikää ja alamaisia tulee lisää. Nyt vain muutama prinsessa siihen viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Siis rucolaa olen kasvattanut suorakylvönä...Tämä tabletti vääntää sanoja heti, kun silmä välttää.

      Poista
    2. Joo, itse lähettelen kummallisia tekstiviestejä :D

      Niin, tosiaan. Pitäähän prinssin olla pitkä!

      Poista
  5. Minäkin luovuin turveruukuista samoin perustein kuin Between, mutta tämäkin on niin makuasia! Rucolaa laitoin kerran kasvariin, toista kertaa ei tarvinnutkaan, siementyi vähän liikaakin! Ihania chilivauvoja sinulla!

    Tuo Nikolaj on minullakin hujoppi, vaikka on pelakuitteni seniori :D talvettamisen suhteen se on hyvin kestävä tapaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minullakin taitaa jäädä kokeiluksi nuo turveruukut :)

      Poista
  6. Mullaki on kelloköynnökset itämäs.

    VastaaPoista
  7. Chilit on kyllä niin helppoja, ne vaan kasvaa tosi nopeasti niin kuin sanoit. Minullakin itää ruokakasveista toistaiseksi vain niitä. Hauskat nuo kelloköynnökset jättiläisvauvat, oikein pontevia taimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin chilit olivat yllättävän helppoja, varsinkin kun ottaa huomioon ettei minulla ollut kasvaria :)

      Poista
  8. Keväiseltä näyttää!

    VastaaPoista
  9. Nikolaita olen minäkin koettanut pitää hengissä:) Aika ohut hujoppi oli mulllakin viime kesänä, sai rauhassa täällä kasvaa yksin. Kaksi Nikolaita näyttäis olevan vihreinä, prinsessa Maryn menetin :( Jospa keväällä löytyis Messsuilta uusia taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, joku prinsessa minunkin on etsittävä :)
      Minultakin kuoli pari talvetuksessa olevaa...joten tilaa olis, vähän ;)

      Poista
  10. Kylläpä kylvösi näyttävät hyvältä, kivasti ovat lähteneet kasvuun! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihanat, keväiset taimet! Mies meni kauppaan ja listalla on taimimulta. Josko kelloköynnöksen siemenet saisin upotettua.. Tarttisin sun apua ikivihreisiin liittyen.

    VastaaPoista
  12. Täällä onkin siis jo kylvöpuuhat vauhdissa, minä vielä jarruttelen, kun ei ole lisävaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin viime vuonna sellaisen simppelin lisävalon, ihan noita chilejä varten :)

      Poista
  13. Näitä siemenkylvöjä ovat nyt blogit pullollaan! Minulla oli viime kesänä rucolaa pihalla laatikossa. Kasvoi erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  14. Ihania pieniä alkuja! Minulla rucolasta tuli kasvimaalla monivuotinen, pärjää hyvin vähällä hoidolla.

    VastaaPoista
  15. Herkulliset herneenversot ja hyvä vinkki chilien koulimisesta! Arvostan kaikkea chilitietoutta, koska kokeilin niiden kylvöä ekaa kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen jokunen vuosi sitten kokeillut yhtä lajiketta, sain vähän satoa. Viime vuonna onnistuin hyvin. Tuuria kenties. Mukavaa kokeilua toki!

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)