23. marraskuuta 2015

Vastauksia iltapuhteella


Tiina Laiho Kantapään kautta -blogista laittoi minulle Liebster award-haasteen kivoilla kysymyksillä. Vastailen näihin ihan mielelläni :)

1. Katsot puutarhasi kauneinta kohtaa. Mitä näet?

Kyllähän se taitaa mökillä olla tämä metsäpuutarhaosa
Jotenkin rauhallinen ja rehevä, paljon vihreää, jotain kukkivaa ;)
Kotosalla taas etupiha on suhteellisen onnistunut. Paremmaksi tulee kun pensaat kasvavat, ja korkeuseroja syntyy
"Kesäkukkamaasta" saattaa tulla myös ihan kiva

2. Jos ryhtyisit rakentamaan puutarhaasi ihan uudelleen/alusta, mitä tekisit toisin vai tekisitkö mitään? Miksi?
Mökillä tekisin kunnon kulkuväylän terassilta rantaan asti. Siis käytännössä puuportaat koko matkalle. Ehkä jossain vaiheessa saamme vielä kulkuväylän kuntoon. Joskus mökillä iskee puutarhakriisi kun se on niin rehevää, lapasesta irronnutta ja pala palata rakennettua, että tekisi mieli räjäyttää useat kohdat uuteen uskoon. Se kuitenkin menee ohi, ja tyydyn ihailemaan kasvua. Kotipihalla taas on puuhastelu vasta alkanut, joten en ole vielä ehtinyt tehdä kovinkaan typeriä mokia :)

3. Mikä sinulle on tärkeintä, kun valitset istutettavia kasveja puutarhaasi?
Monimuotoisuus, hankkiessani kasveja mietin korkeuseroja ja kerroksellisuutta. Yritän luoda mukavaa ja luonnollista kokonaisuutta niistä kasveista joista tykkään. Niin, ja annan puutarhan sitten muotoutua myös itsestään.


4. Teetkö hankintoja puutarhaasi hetken mielijohteesta vai ovatko kaikki tarkkaan harkittuja?
Teen useinkin heräteostoksia, ja kotona sitten ihmettelen että mihinkäs tämä nyt istutetaan. Harrastan siis jonkun verran (usein) taimikaruselliä ;)

5. Mikä on puutarhasi "punainen lanka" vai onko sellaista?
Ei taida olla, tai ehkä tuo kolmosen vastaus sopisi tähänkin ;)



6. Ovatko rikkaruohot sinulle painajainen vai nautitko niiden nyppimisestä?
Yksivuotisten tai juuri taimelle nousseiden rikkaruohojen nyppiminen on ihan jees, mutta jos perennapenkistä alkaa löytymään vuohenputkea tai juolavehnää, alkaa se olla jo painajaisen paikka. Niitä kun ei tahdo millään saada kuriin.

7. Mikä olisi ensimmäinen ajatuksesi, jos puutarhalehden toimittaja ottaisi sinuun yhteyttä ja haluaisi tehdä lehteen jutun puutarhastasi?
Aika mukavaa...tai ehkei sittenkään :D

8. Mikä puutarhassasi on parasta talvella?
Suuret puut

9. Mikä kasvi on ylittänyt ennakko-odotuksesi ja miksi?
10. Oletko joskus pettynyt johonkin kasviin? Miksi?
Näihin en oikein osaa nimetä mitään. Joskus joku kasvi kuolla kupsahtaa tai siemenlisäys ei ota itääkseen, mutta kunnon kasvua on sen verran ettei harmitukset haittaa.


11. Minkälainen puutarhuri olet?
Töissä tarkka ja tunnollinen. Siviilissä boheemi, kierrätyskaman käyttäjä, rajoja rikkova, puolivillin puutarhan omistaja. :)

Haaste kiersi joku aika sitten, joten en enää laita sitä eteenpäin, mutta halutessasi voi vastailla samoihin kysymyksiin.

Tervetuloa lukijaksi blogiini Sara -My woodland Garden!


Mukavaa viikkoa kaikille!


28 kommenttia:

  1. What a fantastic garden, with beautiful shapes and flowers!

    Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Garden at the summerhouse has already been like that for few years. Last autumm I started to build garden at home, hopefully it's going to be sometihing similar ;)

      Poista
  2. Niin kaunista, rehevää ja kukkivaa! Tuo metsäpuutarhasi on upea, olen sitä ennenkin ihaillut. Hienoa, että annat puutarhan muotoutua itsestäänkin, sehän taitaa olla aika tärkeää. Minulla tuppaa taimikaruselli pyöriä vinhaa vauhtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän saavat kasvit valita paikkaansa :)

      Poista
  3. Ihanaa vihreyttä metsäpuutarhassasi, kukkivaa juuri sopivasti! Kaunista.

    VastaaPoista
  4. Metsäpuutarha ja etupiha, molemmat yhtä kutsuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vain kasvit kotipihalla saavat kokoa niin sitten on etupihakin jees :)

      Poista
  5. On tua mökin mettäpuutarha sitte ihanan näkööne. Luannollisuuren oot tavoottanu erinomaasesti. Kotopuutarhaski näkyy ammattilaasen kärenjäläki. Son hyvä jo ny, mutta paranoo viälä vanhetes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Niin, kotopihalla kestää aikansa kun on näyttävää.

      Poista
  6. Puutarhan pitää olla just tuommoinen!!! :))

    VastaaPoista
  7. Niin kaunista!
    Sulla on todellinen kasviensommittelutaito. Kauniin harmonista, mutta ei ollenkaan tylsää. Tykkään kovasti! <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos, että jaoit nämä ihanat kuvat mökkipuutarhastasi <3

    VastaaPoista
  9. Kiva haaste ja kivat vastaukset. Kauniit istutukset. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Eipä ihme että pidät metsäpuutarhastasi. Se näyttää ihan lumoavan rehevältä ja salaperäiseltäkin.
    Unelmapuutarha juuri tuollaisena. :)

    VastaaPoista
  11. ihanat vastaukset ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
  12. Yhdyn kaikkiin edellisiin. Metsäpuutarhasi on aivan hurmaava ja takuuvarmasti sellainen tulee kotipuutarhastasikin. Sinulla on tosiaankin taito sommitella kasveja luonnollisen näköisesti. Hyvin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joskus ei heti onnistukkaan ja pitää vähän karusellata ennenkuin on tyytyväinen :D

      Poista
  13. Ai että kyllä nämä kuvat edelleen vahvistaa sitä, että mökkipuutarha on aivan mieletön. Sinne olisi ihanaa päästä joskus kävelemään ja ihastelemaan. Ja kotipuutarhasta on tulossa myös upea (hieno se on nyt jo). Kiitos mukavista vastauksista ja haasteen vastaanottamisesta. :)

    VastaaPoista
  14. Mahtavia kuvia jälleen! Huomaan, että sinulla on hyvin samanlaista puutarhafilosofiaa mitä itsellänikin. Esimerkkinä vaikkapa tuo luonnonmukaisuuden tavoittelu. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu :) Mielestäni luonnonmukaisuuden tavoittelu on ehkä tärkeintä :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)