7. kesäkuuta 2020

Pihasaunan terassi

Teimme pihasaunalle terassin jo hyvän aikaa sitten. Voin sanoa että terassi on jokseenkin kivempi kuin rahtilavaporras saunan oven edessä. Mietin muuten että kuinkahan monella lie ollut rahtilava väliaikaisena rappusena remppa tai rakennusaikaan ;)

Vilvoitteluhetki parani oleellisesti kun ei enää tarvitse murskealueella kärvistellä. Paljain jaloinhan se oli mahdotonta kun ei mikään fakiiri ole.

Saunan terassilla pitää toki olla saunakukat :)

 Isäntä nikkaroi myös kunnon penkin.

Vähän korkealle tuo terassi jäi varastoon ja ympäristöön nähden. Kokeilimme voisiko sitä maisemoida isoilla kivillä, mutta ei ne oikein istu. Laudat sopivat paremmin.
Tähän terassin eteen tulee vielä toinen taso. Pienenpi ja hieman lomittain. Siitä lähtisi sitten portaat talon terassille. Tuohon kivikasan kohdalle tulee jonkunmoinen istutusalue.

Vähän on vielä karua, mutta uskon että tämäkin kulma sulautuu osaksi pihaa.
Jossain vaiheessa ;)


Leppoisaa sunnuntaita!


25 kommenttia:

  1. Tuo saunakulmauksenne on oikea unelma! Onpa ihana terassi ja todella hieno penkki. Uskon, että se maastoutuu heti, kun saa toisen terassin eteensä ja istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Tämä karu mursketyhjyys hieman ahdistaa, mutta ensin pitää saada loput rakenteet kohdalleen ennen kuin kannattaa multakärryä ja kukkapuskaa tänne tarjota :D

      Poista
  2. No mutta tuohan näyttää jo nyt todella hyvältä, puunvärinen terassi tumman saunanseinän edessä on kaunis yhdistelmä. Epäilemättä hieno kokonaisuus tulee lopulta. Kärsivällisyytä vain ;)

    VastaaPoista
  3. Ei mitää epäilystäkään siitä, etteikö tulisi todella hyvä. Pidän nyt jo tavattomasti tuosta tummasta saunasta ja terassista penkkeineen sen edessä. Oikein hyvät! Suunnitelmasi voi jo kuvitella mielessä ja tulos on varmasti kaunis. Kaikki aikanaan, nauttikaa nyt sanomisesta ja vilvoitteluhetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Hieman alussa mietitytti sopiiko tuo sauna tähän pihapiiriin ja talon sävyyn, mutta ehkä se passaa lopulta ihan hyvin ;)

      Poista
  4. Ihana! Ja taas nii viimmeesenpäälle tehty! Toisen tason jäläkihin pääsöö taas viherpeukaloki möyrimähän :)

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs ratkaisu. Tuossa on kiva vilvoitella. En yhtään epäile, etteikö näkymät jatkossa vain parane, kun toinen taso valmistuu ja luotettavalla taidollasi viherrät ympäristön.
    Luin ensin rahtilaiva väliaikaisena rappusena ja ajattelin, että nyt on minulta mennyt jotain ohi. Luin toistamiseen ja huomasin lisänneeni sanaan yhden kirjaimen liikaa. Selvisihän se asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se taitaakin olla oikeasti kuormalava, meillä on aina puhuttu rahtilavasta :)
      Niin, eiköhän tämäkin jotenkin tontille maastoudu ;)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. 😊😊

    VastaaPoista
  7. Näyttää hyvältä ja tulee näyttämään jatkossakin. Kiva kun on reilu terassi missä istuskella.

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat ja oikein kivalta näyttää! Mukava on saunan päälle terassilla istuskella♥ Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  9. Näyttää hyvältä ja kyllä se terassi äkkiä sulautuu ympäristöönsä. Ja saunan terassi on kyllä ihan mahtava paikka, sen voin sanoa kokemuksesta. Siinä on ihana vilvotella saunomisen lomassa. Ja vilvoittelusta tulee oikeastaan yhtään tärkeä osa kuin itse saunomisestakin. Siinäkin jotenkin rentoutuu ja nollaa päivän mahtavasti.
    Teidän pihapiiri on niin kaunis ja kodikas! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja rahtilavat ovat täälläkin olleet milloin minkäkin oven edessä portaana. :)

      Poista
    2. Vilvoittelu on todellakin tärkeä osa saunomista :)

      Poista
  10. Hyvä tulee :) On se mukavampi terassilla vilvoitella kuin murskepinnalla.

    VastaaPoista
  11. Kivan näköistä jälkeä! Toki saunan edessä pitää olla terassi ja terassilla vilvoittelupenkki. Siinä kun istuskelee ja katselee puutarhan suuntaan, kehkeytyy mielessä hyviä uusia projekteja:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)