20. joulukuuta 2019

Kadonnut joulufiilis


Keli täällä on ainakin hyvin talvinen.
Mustasta joulusta uutisoitiin. 
Kovasti pitää vettä meille tänne Keski-Suomeen tulla että tästä musta saadaan ;) 


En ole mikään varsinainen jouluihminen, mutta jotakin kivaa ja pientä jouluista on tullut kotiin silti aina laitettua. Tänä vuonna en ole edes yhtään hyasinttia hankkinut tai kranssia tehnyt. 

Aloitin melkein kaksi kuukautta sitten työt uudessa paikassa. Työ on kolmivuorotyötä, aiemmin olen tehnyt kahta vuoroa. Nyt alkuviikosta tein pari yövuoroa ja huomenna alkaa kuuden päivän työputki. 
Siinä se meikäläisen joulu sitten on.

Ennen työt jouluna tuntuivat ihan mukiinmenevälle vaihtoehdolle. 
Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen en muista olisinko ollut yhtään joulua vapaalla.
Nyt alkaa tuntumaan että voisihan sitä vapaallakin olla, 
varsinkin kun miehellä alkaa yhdeksän päivän joululoma.

Mutta,
päivä kerrallaan elellen,
aurinkoa odotellen
ja kevättä.
Sitten tarhuri pääsee taas tarhuriksi töihin ;)





Mukavaa viikonloppua kaikille!


29 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!
      Lähdin syksyllä taas avoimin mielin kokeilemaan miltä se vuorotyö taas tuntuukaan.
      Aika näyttää mihin suuntaan tämä vanhuspalvelu meneekään, silloin päätän jatkanko sitä vai etsinkö ihan toisenlaista talvityötä..
      Viime kesänä tarhurina arkisin päivätyössä löytyi ihan mahtava päivrytmi. Saatoin jopa viikonloppuisin herätä viiden kuuden aikaan pirteänä. Ihmeellistä oli :) Nyt olo on lähinnä zombie, paitsi onhan pimeääkin, että sen puoleen :D

      Poista
    2. En tiennytkään, että olet hoitoalalla. No, tunnustan, en ole viime aikoina jaksanut ja ehtinyt roikkumaan blogimaailmassa. Itse olen myös siirtymässä hampaiden parista sairaalamaailmaan ensi vuoden alkupuolella. Jännittävää!

      Poista
    3. Joo. Hankin toisen ammatin paikkaamaan puutarhurin talvea. Viherrakentajana kausi on täällä noin puoli vuotta. Valmistuin joskus 2011 lähihoitajaksi. Siellä kyllä vierähti muutama kesäkin. Nyt tosin päätin että kesät teen aina puutarhurin töitä ;)

      Poista
  2. Tänään kaupassa katselin joulukukkia, mutta en ostanut yhtäkään. Luulen että kynttilät saavat täyttää kukkien paikan meillä tänä vuonna. Hyasintin tuoksua kyllä kaipaan.
    Hoitoalalla ei kauhean usein sattunut minunkaan kohdalleni vapaita jouluja. Jaksamista sinulle joulunajan työhön. Toivottavasti saat edes pikkuisen joulumieltä itsellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyasintti ehkä pitää kuitenkin hankkia. Voihan sen ostaa vaikka heti joulunkin jälkeen ;)

      Poista
  3. En ole jouluihminen minäkään. Toisaalta hyvä, että on joku joka muita ihmisiä hoitaa, myös jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ja juhannuksena ;)
      Joulusta vielä että vaikka siitä on yleensä hurja hössötys päällä, niin hämmästyttävän vähän omaiset ovat käyneet siellä hoitokodissa, saati vievät ikäihmisiä kotiin joulun viettoon...

      Poista
  4. Kauniit talviset kuvat! Täällä ei ole lainkaan lunta eikä taida vielä tullakaan. Mukavaa viikonloppua ja joulun aikaa töistä huolimatta!

    VastaaPoista
  5. Meillä kävi yhden iltapäivän talvi, joka sulaa nyt pois. Toihan se hetkeksi jouluisen tunnelman. Minäkään en työelämän aikoina intoillut joulusta, mutta nyt vapaaherrattarena jo siitä oppii vähän nauttimaan. Ja sitäpaitsi, sunnuntaina on jo talvipäivän seisaus ja päivät alkavat pidentyä!

    VastaaPoista
  6. Voi miten paljon lunta! Meillä ei ole yhtään ja sitä kyllä kvoasti toivottaisiin:) Leppoisia joulun aluspäiviä sinne💖

    VastaaPoista
  7. Voimia työsaralle! Tiedän mitä se on, kun mies on tehnyt pitkään 5 vuorotyötä. Pyhät arjet töissä ja kaikki rytmit sekaisin. Koko elämä pyörii työvuorojen mukaan. Hyvä puoli on se, että hän tietää koko vuoden työvuorot ennalta, voi suunnitella menot sen mukaan.
    Hyvää joulua kuitenkin 🎄

    VastaaPoista
  8. Kivasti lunta :) Meillä on myös jo sen verran, ettei varmaan sula jouluun mennessä, vaikka joka päivä sataisi vettä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kateellisena katson lumisia kuvia! Tsemppiä töihin ja mukavaa joulua kuitenkin!

    VastaaPoista
  10. Voimia ja tsemppiä töihin!
    Hui, miten paljon teillä on lunta.
    Pääkaupunkiseudulla ei yhtään ja joulu kohta.
    Oikein mukavaa joulua ♥

    VastaaPoista
  11. Ihanasti lunta, täällä ei hiutalettakaan! Voimia ja tsemppiä työpäiviin, on hienoa, että joku tekee tärkeää työtä silloinkin kun toiset lomailevat. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Korvaus niistä päivistä voisi olla suurempikin :D

      Poista
  12. Oikein ihanan valkeaa siellä onkin. Täällä musta joulu, mulle todellakin pitkästä aikaa.
    Oikein hyvää työjoulua sulle!

    VastaaPoista
  13. Onpa kaunista ja valkoisen tunnelmallista siellä!
    Tsemppiä joulutöihin! Annat todella upean joululahjan niille, keitä hoidat joulunpyhinä. Toivottavasti ehdit edes himpun rentoutumaan vapaahetkinäsi ja tuntea jouluntunnelmaa.
    Oikein ihanaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)