21. helmikuuta 2019

Yksi elämä


Täytin tänään 45-vuotta. Olen syntynyt 1974. Se olis niiku 45, laskinko oikein? Nykyään pitää laskea syntymävuodesta se ikä. Sehän on hyvinkin keski-ikä, eikö? Kriisi-ikä?
Olen ollut aika juureton, asunut Norjassa, Islannissa, Hollannissa. Suunnilleen kolmevitosena ajattelin että ihmisen pitää vakiintua ja saada sellainen ammatti että on palkallinen kesäloma ja vakituinen työ. Hankin sellaisen. Vakituista en...( siis saanut)

Nyt tajuan että voinkin tehdä kesät sitä mitä haluan. Tällä työmoraalilla paikkaan talven missä vaan duunarihommissa, miksei ulkomaillakin, tai ehkä hoitotyössäkin.
Odotan kesää ja kaikkia niitä vapaita viikonloppuja, jolloin voimme tehdä ukon kanssa just sitä mitä haluamme.
Kerran tarhuri, aina tarhuri. Unohdin sen vain hetkeksi🌹
Elämme vain kerran

"Downshiftaus" kuulostaa niin eliitille, mutta sen voi tehdä eri tavalla. Omalla tavalla. Duunarihommissa.

Tavoiltelkaa unelmianne. Oli ne mitä tahansa. Ei ne suuret tulot, vaan ne riittävät :D

37 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus!
    Minäkin mietin juurikin samoja aatteita puolelta ja toiselta, vuoden sinua vanhempana. ;)
    Ei meillä ole keski-iän kriisiä, vaan jotenkin vapaus tehdä just meidän näköisiä juttuja.
    Työssä ei ole vain työpäivät, vaan kokonaisuus vapaan ja työn välillä, sekä työn mielekkyys. Minä olen ollut talven ensimmäisen ammattini hommissa, virka-aikana ja kuukausipalkkalaisena. Se on ollut hyvä aikalisä, normaalille puutarhurin talvistressille. Olen nauttinut!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sylintäydeltä onnea!!!!
      Itseasiassa ollaan kesään saakka saman ikäisiä. Tää on just huippu ikä!!!

      Poista
    2. Ihana vastaus!
      Niin, vaikka tykkään tuosta toisesta ammatistani ikäihmisten kanssa, on suurempi merkitys sillä että saan elää viikonloput vapaalla tehden sitä mitä haluan.
      Uskon että se hyvä keskitie löytyy meille jokaiselle :)

      Poista
  2. Hyvää synttäripäivää!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut! 🌸

    VastaaPoista
  4. Irtiottoja, repäisyjä ja tarpeiden kiteytystä. Aina on hyvä hetki pysähtyä kuuntelemaan omia toiveita elämästä. Koska elämä on lyhyt. Jos pystyy oravanpyörästä hyppäämään ilman isoja vammoja, niin kannattaa kysyä itseltään mitä oikeasti tahtoo just nyt, eikä eläkkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Vuorotyö on niin sitovaa, että jos joskus haluaisi puolison kanssa tehdä jotain viikonloppuna niin se pitää miettiä viikkoja aikaisemmin, sillä seuraava mahdollisuus on taas viikkojen päästä.
      Tulee ne pienet tulot vähemmälläkin :D

      Poista
  5. Synttärionnea! Itse ajattelin niin, että ikä on vain numero.
    Hetkeen tarttuminen on tärkeää koska muuten menee kivoja juttuja ohi jos vain jahkailee. Jos kaatuu voi aina nousta ylös mutta ainakin on kokenut - näin ajattelen minä.
    Sinun elämänvalintasi kuulostaa oikein hyvältä ja jos itsestä tuntuu vielä paremmalta olet tehnyt juuri oikein. Vielä kerran onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Kyllä tämä on minulle se parempi vaihtoehto ;)

      Poista
  6. Paljon onnea sekä syntymäpäivän että rohkean valinnan suhteen! Minä tein oman valintani viime kesänä, enkä ole todellakaan katunut! Tavoitellaan siis unelmia :)

    VastaaPoista
  7. Juuri näin! Itsekin sanouduin irti hyvästä työpaikasta 46-vuotiaana ja ryhdyin käsityöyrittäjäksi! Enkä ole katunut. Rahallisesti menetin paljonkin, mutta sain elämänrikkautta tilalle!

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea!Elämänvalintasi kuulostaa hyvältä ja parasta vielä jos itse nauttii:) Välillä sitä itsekkin miettii kuinka aikatauluihin on sidottu töiden ja vapaa-ajan kanssa. Aina menossa johonkin suuntaan, kait sitä vähemmälläkin touhuamisella menisi tämä elämä. No ehkä se on tämä aikakausi nyt ja rauhoittuu tulevaisuudessa lapsen kasvaessa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Myöhästyneet synttärionnittelut! Unelmia kannattaa aina tavoitella ja vielä parempi, jos ne onnistuu toteuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, töitä on kyllä tehtävä, mutta vapaa-ajan sijoittuminen on tärkeämpää ;)

      Poista
  10. Lämpimät onnittelut. Elämä kuljettelee, jos sen antaa niin tehdä.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut neljävitoselle! Kannatan tuota elämänotetta - meillä on vain yksi elämä elettävänä!

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut! Vakituisuus ei ole koskaan ollu minun juttuni. Ihmiselle riittää kun on tarpeeksi ja osaa mitoittaa elämänsä oikeiden tarpeiden mukaan. Minusta rikkaus on ihan muuta kuin rahaa tai varallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Lähihoitajan työssä ei pääse kovin rikastumaan ja se sitoo elämää todella paljon. Puutarhurin palkkakaan ei päätä huimaa, mutta sen saan minkä tarvitsee lainoihin ja muuhun välttämättömään. Ylikin jää sopivasti, aina ei tarvita kaikkea uutta.
      Tykkään kuitenkin myös työstäni ikäihmiset parista. Hieman haikeudella lopetan huhtikuussa tämän suht pitkän työrupeaman.

      Poista
  13. Lämpimät onnittelut!
    Sitku-elämä kannattaa lopettaa ja ryhtyä elämään nyt-elämää. Katsoin eilen telkusta koskettavan Onnellisuus-dokumentin. Siinä kaveri teki kaikkensa löytääkseen onnellisuuden. Maksoi maltaita erilaisille terapeuteille ja itsensä etsimis-kursseille. Ei löytynyt niiden avulla. Lopussa kaveri ymmärsi, ettei onnellisuus löydy kynsin hampain etsimällä ja keinotekoisesti tavoittelemalla. On vain alettava elämään. Onnellisuus tulee kaiken bonuksena, jos on tullakseen.
    Downsiftaamista tai mitä lieneekään, mutta arvokasta elämää voi viettää vähemmälläkin. Ainakin kannattaa yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin sitä miettii että töitä on saatava ja erityisesti kynsin hampain pidettävä siitä kiinni. On totta että kahden asunnon loukussa pitää se raha jostakin löytyä. Muta tajuan että se löytyy myös tekemällä kesällä puutarha-alan töitä ja talvisin tuskin työttömäksi jään ;)
      Kesäisin on vaan niin ihana olla puutarhuri ja pitää ne vapaat viikonloput. Palkassa hävitään ainoastaan ne lisät, joita on itseasiassa paljon enemmän talvisin. Siis pyhäpäiviä ;)

      Poista
  14. Onnittelut! Mietit viisaita, ajattelet elämääsi kokonaisuutena. Kaikki meistä eivät tuohon pysty. Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kai se vuorotyö on ollut niin kuluttavaa, että on alkanut miettiä asioita hiukan enemmän.

      Poista
  15. Myöhästyneet synttärionnittelut! Täälläkin pitää miettiä välillä että mikä se ikä olikaan ja laskea syntymävuodeksi, pari vuotta ennemmän mittarissa mutta kuka niitä nyt laskee.
    Tärkeitä ajatuksia ajattelet, tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)