3. syyskuuta 2017

Ne kauniit ja niin ihanat


Siirsin pelargoniat terassilta eteiseen. Ei siksi että pelkäisin niiden jo paleltuvan, vaan siksi että kesän tunnelma alkaa olla lopuillaan.
Pelargonioiden kesä meni lopulta ihan hyvin. Alkukesän koleus tosin viivästytti kukintaa ja vioitti niiden lehdistöä. Niiden paikka talon seinustalla oli suojaisa, eikä sade niitä kovin päässyt pieksämään.
Viime talvena eteisessä oli talvehtimassa kymmenen pelakuuta, joista seitsemän selviytyi. Nyt näitä olisi sitten 19. Muutaman ronkelon leikkasin ihan surutta kymmensenttiselle tapille, ja piilotin ne näiden parempien taakse :) Viime syksynä jossain vaiheessa leikkasin kaikki pelargoniani lyhyeksi.




Esikasvattamistani kasveista kelloköynnös on ehdottomasti se kaunein. Niin, ja se on niin helppo (kuten täällä blogistaniassa on jo monta kertaa kerrottu)
Olen istuttanut taimeni suuriin ruukkuihin, jossa on kesäkukkamulta ja pohjalle laitoin reilun kourallisen luonnonlannoiterakeita.
Kartionmuotoinen metallinen köynnöstuki on aika hauska näillä. Tosin siinä hävitään korkeudessa ;)




Etupihan isossa puulaatikossa ei kukintaa vielä ole, vaan rehevää kasvua. Nuppuja on kuitenkin ilmaantunut. Seinustan ruukussa kukintaan jo ihan kivasti.




Köynnöstukia ei sitten ollut tarpeeksi, enkä sitä koko kesänä muistanut hankkia. Niinpä yksi kelloköynnösruukku on jäänyt koivun viereen. Se on kuivahtanut aina välillä. Nyt se on melkoinen draamakuningatar purppuraisine lehtineen.
Vuosi sitten muuten muutkin kelloköynnökseni saivat aika aikaisessa vaiheessa purppuran ulkoasun, mutta kieltämättä ruukut ehtivät kuivahtaa silloin tällöin ;)


Valo tulee ihanasti eri kulmasta. Nyt olikin oikein mahtava viikonloppu aurinkoisine ilmoineen. Viikonloppuna tuli kitkettyä ja siistittyä puutarhassa. Kasvarin luokse pitää ostaa lisää kiviä, joten sitä hommaa ei nyt sitten jatkettu. Kävin kuitenkin taimiostoksilla ja istutin melkoisia sillisalaattiryhmiä, mutta niistä ehkä ensi kerralla.

Aurinkoista viikkoa ;)

18 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa pelargoneissa. Minun pelakuut oli todellinen pettymys tänä vuonna. Olivat toista tai kolmatta vuotta talvetuksessa. Keväällä oikein panostin ja vaihdoin kaikkiin mullat hyvissä ajoin. Olis pitänyt varmaan alkukesällä odottaa kauemmin, ennen kuin vei ne ulos. Kylmät alkukesän säät saivat ne vain jököttämään ja vasta nyt alkaa kukinta :(
    Kelloköynnös on ihana, tänä vuonna jätin väliin, kun ei tahdo meillä ehtiä kukkia. Kaunishan se on pelkkänä viherköynöksenäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin pelakuut mököttivät aika kauan koleassa alkukesässä, kukkivat sitten myöhemmin harvakseltaan ja vasta loppukesästä sitten paremmin.

      Poista
  2. Kauniit pelargoniat! Minäkin aion nyt pitkästä aikaa taas yrittää talvettaa niitä. Muutamaan vuoteen niitä ei meillä ole ollut, mutta tänä kesänä ne ovat taas koristaneet sisääntulon portaikkoa. Jospa saisin edes jonkun niistä säilymään hengissä ensi kevääseen. Kauniisti tulee tosiaan valo tuossa viimeisessä kuvassa! Aurinkoista syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tässä pari kolme vuotta sitten innostuin kokeilemaan parin siemenestä kasvattamani talvetusta...ja taisin nyt sitten innostua ennemmän ;)

      Poista
  3. Kauniisti kukkivat pelargoniat. Minäkin sain talvetettua onnekkaasti muutamia pelargoneja autotallissamme ja ne ovat kukkineet myös ihan kiitettävästi.
    Kelloköynnös on kesäköynnöksistä mielestäni kaikkein upein. Tänä kesänä siemenkylvöt eivät valitettavasti jostain syystä minulta onnistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on tosiaan se upein. Harmi, ettei onnistunut, ensi keväänä sitten taas ;)

      Poista
  4. Kauniit pelargoniat ja hieno talvetustila niille.
    Kelloköynnös on todella mukava ja helppo kasvatettava. Tästä tulikin mieleeni, että en ole muistanut kastella niitä, kääk :)

    VastaaPoista
  5. Kelloköynnökset on kauniita, olet saanut ne tosi reheviksi. Kitkemistä ja siistimistä tein minäkin, paljon on vielä jäljellä joten toivottavasti ensi viikon sää on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä on ollut kauniitakin päiviä ;)

      Poista
  6. Mikähän tässä oikein on, kun ikää myöten pelargoniat alkavat kiinnostaa? Hienoja pelakuita sulla monessa sävyssä. Tässähän lähtee ideat itämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en minäkään ollut aiemmin niistä niin kiinnostunut, mutta nyt sain parina talvena muutaman talvetettua...hurahdin vähän ;)

      Poista
  7. Hyvän näköisiä ovat pelargoniasi, kyllä nuo kannattaa säilyttää tulevaankin kesään! Minulla oli koko joukko kellarissa, ja hyvin talvehtivat, eli sinne vaan tänäkin vuonna:) Kelloköynökset ovat kyllä upeita, mutta itse en ole lähtenyt edes kokeilemaan, en jotenkin usko saavani niitä kukkaan ennen halloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on komea ja rehevä ja siksi kaunis ilman kukkiakin ;)

      Poista
  8. Oi, miten kauniit pelargoniat. Ihat värit. Kumpa olisikin veranta tai kuisti! Talvehtiminen kyllä onnistuu ikkunallisessa viileässä jumppasali/autotallissamme, mutta haluaisin pitää pelakuita romanttisesti ikkunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä aika karun näköisiä keskitalvella tässä ikkunalla ;)

      Poista
  9. Ihanaa väri-iloa eteisen ikkunoilla! Kelloköynnös on niin lämpöä rakastava kasvi, että on hieno saavutus saada se kukkaan tälläisenä kesänä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)