14. heinäkuuta 2017

Pihakuvia ja pensasruusuja



Vietin tämän vapaapäivän kasvarin sisäosia maalaten ja puutarhaa siistien. Meillä on akulla toimiva ruohonleikkuri. Se oli oikeastaan täällä ostaessamme talon. Se on muutoin ihan näppärä peli ja akkukin riittäisi jos nurmi tulisi ajettua tarpeeksi usein, eikä se olisi märkää. Tänään ajoin loput nurmesta kun aiemmin ei se virta masiinassa riittänytkään. Tympii vähän kun ei saa asioita kerralla hoidetuksi, mutta uuttakaan leikkuria en lähde hankkimaan ;)
Nurmi on kyllä kiva rauhoittava elementti pihassa, joten sitä saa olla vähän. Kuitenkin vaikka tykkään että istutusalueet saavat olla rehevän rönsyileviä, niin nurmen pitäisi aina olla siisti. Nytpä en sitäkään ole ehtinyt ajoissa tehdä kun kasvariprojekti vie aikaa. Eilen sentään ehdin lopun nurmikon ajaa. Toisaalta eihän kasvaria ikuisuuksia rakenneta (kai?), joten kyllä tämä tästä. Ja jos vielä tänä kesänä ehtisi istutusalueiden reunoja kantata niin pysyisi kaikki taas pidempään siistinä ;)

Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy peittokurjenpolvi, lajike on muistaakseni 'Cambridge'. Tässä sitä kasvaa omppupuun alla. Se on kivan matala ja tiivis. Samaista kurjenpolvea on takapihalla pyöreän kiveyksen vieressä.


Tarjanruusu on kasvanut korkeutta tosi paljon. Siitä siis taitaa tulla valtava :o Aika ihana se kuitenkin on. Etualalalla on kyläkurjenpolvea.




Sointu on aloittanut kukintansa takapihalla. Etupihalla on toinen samanlainen vasta nupulla. Tämä ruusu tuoksuu ihanasti, joten pitihän sitä laittaa tontin molemmille puolille.
Tykkään lilan, valkoisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmästä. Tässä on Sointu taustalla, etualalla peittokurjenpolvea ja joku matala asteri. Vihreä hörhö kuvassa on mantsuriankärhö.



Viljaminkeltaruusu ja tarhakurjenpolvi on aika maukas pari. Ruusu on vielä matalampi kuin kookas kurjenpolvi. Ei ole korkeutta vielä kovinkaan kasvanut.




Siemenestä kasvattamani chilit punastelevat. Edessä on ruukkutomaatteja, jotka ovat vankistuneet huomattavasti.


Kasvarin kanssa saamme tehdä töitä tovin jos toisenkin ennenkuin se on valmis. Selvästi sen rakentaminen on voiton puolella jo ;)

'Ilo'
'Ilo' on oikeasti lämpimän vaaleanpunainen, en vain saanut vangittua oikeaa sävyä tähän kuvaan. Kookas kaunis ruusu kuitenkin on.


Mukavaa viikonloppua!





32 kommenttia:

  1. Nurmikonleikkuuta olisi täälläkin ohjelmassa :) Siellä chilit jo punertavat, hienoa! Meillä ovat vasta vihreitä.
    Kasvihuone näyttää todellakin olevan jo voiton puolella :) Siitä tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli hienoinen toive että olisi päästy kasvari rakentamaan jo keväällä, muttei aikaa sitten ollutkaan. Chilit ovat nyt sitten tässä talon seinustalla ;)

      Poista
  2. Todella hienon mattomaisen kasvuston muodostaa peittokurjenpolvesi. Pitää laittaa sitä ehdottomasti hankitalistalle. Hienoja ovat myös muut kurjenpolvesi ja ruususi. :)

    VastaaPoista
  3. On kaunista ja vehreää. Mikä onkaan ihanampaa kuin hento ruusun tuoksu...

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kukat on siulla. Tul tuttavan näkönen kasvihuone vastaan, meille tehtiin jotakuinkin samanlainen muutama vuos sitten, sivuilla on vuan isommat ikkunat. Sama maku muutenkin kasvienkin suhteen. Jos jouvat käyhän kaho Rannanpihassa, en vielä enemmälti oo ruusuja laittana , suattaa olla seuraavassa postissa. Kasvihuoneestakin kuvia!

    VastaaPoista
  5. Kasvihuoneesta tulee upea! Ihania nuo ruusut. Kaikki löytyvät Villistä pihastakin. Sointu ja Ilo ovat molemmat hyviä ja kestäviä ruusuja. Tuo keltaisen ruusun ja kurjenpolven yhdistelmä on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta pensasruusut ovat aika huolettomia ja kestäviä ja tykkään niiden luonnollisesta kasvutavasta (verrattuna ryhmäruusuihin)

      Poista
  6. Ihanat ruusut. Minulla kukkii "Sointu" ensi kertaa, olen siihen todella tykästynyt. Kasvihuone on hyvällä mallilla.

    VastaaPoista
  7. Kaunista siellä sinulla, kurjenpolvet ja ruusut.
    Odottelen täällä malttamattomana milloin Sointu aukaisee nuppunsa, ehkä viikonlopun aikana.
    Hyvää viikonloppua sinne teille ja ruusut kukkikoot!

    VastaaPoista
  8. Varmasti ehdit vielä tehdä vaikka mitä puutarhajuttuja tälle kesällekin sitten kun kasvihuone on valmis. Minä sain viimeinkin kantattua kukkapenkkien reunukset tälle vuodelle;) Kyllä se tekeekin siistin vaikutelman, kuin olisi siivonnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sisällä siivotaan niin toki myös puutarhassa ;)

      Poista
  9. Kauniita kesäkuvia. Ja kauniita ruusuja. Viime viikolla etsin taimitarhalta Iloa, mutta tyytyminen oli teresanruusuun. Kaunis sekin, eikä yhtään harmita. Puutarha-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresanruusu on myös kaunis. Pääkukinnan jälkeen se kukkii harvakseltaan pitkin kesää.

      Poista
  10. Upeat ruusut ja kauniit väriyhdistemät! Sinniä ja voimia kasvariprojektiin, sehän on pian valmis!

    VastaaPoista
  11. Pihan kasveilla alkaa olla jo korkeutta ja runsautta vaikka millä mitalla. Ei uskoisi, että kovin on uusi tämä puutarha vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tänä vuonna täällä on ensimmäistä kertaa oikeaa puutarhan tumtua :)

      Poista
  12. Ihana tuo Ilo.
    Kaunis kasvihuone tulossa.

    VastaaPoista
  13. Romanttisia ruusuja, komeita kurjenpolvia ja kasvarikin melkein valmis, kyllä kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu...kesken on paljon, mutta iloitakin jo voi ;)

      Poista
  14. Kasvarista tulee hieno!
    Minäkin tykkään, että nurmikko pitää olla leikattu. Siisti nurmikko saa koko puutarhan näyttämään heti paljon paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sekin on vähän niinkuin olisi siivonnut, kuten Pioni tuolla ylhäällä vertasi istutusalueiden kanttaamista ;)

      Poista
  15. Kurjenpolvet on ihania! Tulee varmasti hieno kasvari! Mulla kasvari on vielä päänsisällä suunnitelmissa, tai onhan meillä sellainen seinustalla oleva pitkä ja kapea, mutta haluan sellaisen mihin saan toiseen päähän tuolin ja pienen pöydän kasvihuoneen tunnelmasta nauttimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, haaveista ja suunnitelmista se lähtee ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)