6. heinäkuuta 2017

Mietteitä


Blogiani seuraavat tietävätkin kahdesta erilaisesta ammatistani. Keväällä päätin jatkaa hoitotyössä ja siihen kuuluvassa vuorotyössä. Olenko sitten nyt kaivannut puutarha-alan työtä? En oikeastaan, sillä olen huomannut että vuorotyössä jää paljon aikaa kotipuutarhalle. Viime kesänä päivätyötä tehdessäni odotti kotipihan hommat iltaa, koska viikonloput vietimme mökillä.
Nyt ei tietysti pääse niin usein mökkipuutarhaan, mutta puutarha kotona vastaa siihen kaipuuseen jo melko hienosti.

Eräs viherpuolen entinen työkaveri (joka ei itselleen puutarhaa laita) sanoikin kerran minulle että on aika kiva kun sinulla on harrastus siinä oven ulkopuolella eikä tarvitse mihinkään erikseen lähteä. Niin, viihdyn hyvin kotona kukkien ja kameran kanssa. Etenkin nyt kun työni on erittäin ihmisläheistä ;)











Mukavaa loppuviikkoa!

32 kommenttia:

  1. Nämä niin kauniit kuvasi ovat todellista puutarhaterapiaa.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia. Puutarhaharrastus on ihmisläeheiselle työlle mukavaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat. Olen samaa mieltä, vaikkei minulla puutarha-alan työtä tai tutkintoa olekaan. Puutarha on loistavaa terapiaa ja vastapainoa välillä henkisesti raskaallekin työlle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitäpä sitä tekisi jos ei olisi kukkia ;)

      Poista
  4. Hienoa, että ratkaisusi toimii ja olet siihen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  5. Hienon värinen kurjenmiekka. Minä teen tasaista päivätyötä ja se on totta että illat puutarhan parissa on lyhyitä. Siksi en halua kesäaikaan kotoa mihinkään, viikonloputkin on pyhitetty tälle harrastukselle.

    VastaaPoista
  6. Minä tein toisin päin. Jätin nyt hoitotyöt kokonaan ja teen täysipäiväistä puutarhurointia. Hyvältä se tuntuu näinkin päin. Monta ammattia on itse asiassa ihan hyvä juttu. Saa tarvittaessa vaihtelua työelämään, niin ei pääse puutumaan samoihin hommiin.

    VastaaPoista
  7. Itse asiassa aika onnellinen tilanne, että voi valita kahdesta eri työstä. Monella ei ole sitä yhtäkään. Hoitotyö on kyllä sen verran rankkaa, että oma puutarha on erinomainen vastapaino.
    Minusta on kesäaikaan vaikea lähteä monen päivän matkoille, sillä viihdyn hyvin omissa nurkissa ja etenkin puutarhassa. Tämähän on oman pihan parasta aikaa, joten miksi lähteä muiden maiden pihoille. Vähintäänkin pitäisi saada talkkari loman ajaksi ja moni hieno kukinta jäisi itseltä näkemättä. Plus että töitä saisi pihan kanssa tehdä palattuaan poissaolonkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistuksen tuppaa jäämään kotipuutarha suttuisaksi nyt kun on tuo kasvariprojekti käynnissä. Tykkäisin pitää siistimpänä, mutta kaikkeen ei vaan aika riitä. Puutarhassa riittää hommaa, mutta se on mukavaa ;)

      Poista
    2. Ei se kasvariprojekti loputtomiin kestä. Sen valmistuttua ehtii taas muihinkin puuhiin. Kun perusasiat on kunnossa, ihmeen nopeasti pihan taas kuntoon siivoaa, kun löytyy sopiva rako.

      Poista
  8. Hienoja kuvia puutarhasta. Puutarha harrastus on niin kivaa, ihanaa terapiaa.

    VastaaPoista
  9. Ihana kun jaat tätä kukkaterapiaa meille muille. Kaunista.

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa, että sinulla on puutarhanhoidon taito, jota voit käyttää omissa puutarhoissasi, vaikket ulkopuolisille niitä töitä tekisikään.

    VastaaPoista
  11. Onni on olla tyytyväinen.
    Ihanat kuvat.
    Kaunista kesää!

    VastaaPoista
  12. Kun työ vie joskus mehut, niin puutarha antaa terapiaa, vaikka olisi kuinka fyysistä maan kääntämistä. En pystyisi luopumaan puutarhastani ennekuin olisi aivan pakko, on se niin antoisaa puuhaa. Minusta piti tulla puutarhuri, floristi ja kukkakauppias, elämä järjesti toisin, mutta nyt saan nauttia vapaa-aikani siellä, enkä juurikaan muuta tarvitse. Nautitaan me! Nautin juuri, kun sain katsella upeaa kuvakavalkadia ottamistasi ihanuuksista omalta pihaltasi, kiitos!

    VastaaPoista
  13. Puutarhan hoito on kyllä oikein hyvää vastapainoa ihmisläheiselle työlle. Kumpikin on vielä parhaimmillaan hyvin palkitsevaa työtä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)