27. syyskuuta 2016

Syksyn tunnelmaa

Kesän vehreys ja kukkien loisto on jäänyt taa. Syksy tuo toisenlaista kauneutta puutarhaan. Varsinkin aurinkoisena päivänä puutarhan ruska suorastaan hehkuu.
Taimimyymälöissä oli hyviä tarjouksia ja teinkin tarpeellisia ostoksia. Syksyhän on hyvää istutusaikaa, koska kastelusta ei tarvitse hirveästi kantaa huolta. Havukasveja ei tosin suositella istutettavan kovin myöhään, sillä niiden olisi hyvä juurtua ennen talven tuloa.




Tummakeijuangervon punaa, taustalla kukkii syysasteri



Rosa Blanda-ryhmä 'Herttoniemi' oli yksi ostos myymälästä.
Sen syysväri hurmasi. Ruususta tulee kookas joten istutin sen takapihalle aidanteeseen.


Pikkutöyhtöangervo

Kelloköynnös villiintyy loppua kohden. Nyt siinä on raidallisia kukkia ;)

Tuoksuherne jaksaa vielä kukkia


Olen täällä kotona laittanut tulevan kasvarin ympäristöä. Joku aika sitten levitimme finnfoamit ja kahmari kävi pudottelemassa murskeet siihen päälle. Nyt olen tyhjentänyt multaa suursäkeistä, istutellut kasveja ja kuoriketta levittänyt. Siitä voisin kertoa ensi kerralla.




14 kommenttia:

  1. Ihanuus aika kun ruskaa tulee. Meillä on super kuivaa ja taimien kastelu kehnoa.Kaunista on kuvissasi.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Keltaaset kuunlilijojen leheret sopiivat aiva törkiän hyvi tuaho harmaasehen liuskekivehen.

    VastaaPoista
  3. Ihana syyspuutarha, kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Niin siisti ja kaunis on syyspuutarhasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun on puutarhassa siistinyt tulee kiva fiilis, ja usein olenkin sen jälkeen kuvaillut ;)

      Poista
  5. Kaunis on syksyinenkin piha.
    Piti edelliseen postaukseen laittaa, että aivan huikeaa!!

    VastaaPoista
  6. Jälleen niin kaunista<3 Nuo tummat liuskekivet ja kauniin harmaat puutarhakalusteet taustalla. Ovatko kalusteet itse tehdyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalusteet ostin Tori.fi:sta kahdella kympillä. Ne on joku toinen itse tehnyt :)

      Poista
  7. Kauniit kuvat pois karkaavasta kesästä!
    Tuo kehystys tekee kuvista mukavat katsella.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)