18. huhtikuuta 2021

Sahramisydän

 
Syksyllä hautasin puutarhaan sydämen. 
Täydellinen siitä ei tullut, mutta harvapa asia maailmassa on ;) 



Tänään oli tarhurilla viimeinen vuoro talvityötä. Pari keikkaa jäljellä. 
Maskin voin viskata nurkkaan.

Voin pitää hiukan kevätlomaa! 
Sitten toukokuussa lapiohommiin. 
Lapio onkin satavarmasti luontaisempi työkalu kuin ampullit ja millin ruiskut ;)



17. huhtikuuta 2021

Ensimmäinen perhonen

Eilen näin ensimmäisen perhosen! 

Puutarhasta löytyy jo monta pientä väripilkkua ;)






Karvapeppuja pörrää monenkokoista ja muotoista. Heitä en tunnista.
Enkä kuvaan saanut ikuistettua.
Yhtä jättiläistä sain tovin hätistellä ulos kasvarista.
Tämä ruukkunarsissiin tykästynyt yksilö suostui kuvattavaski ;)

Tänään kiikutin kasvihuoneelle lisää kasveja ja virittelin pakkasvahdin toimintakuntoon, 
mutta siitä ensi kerralla ;)

Ihanaa kevättä kaikille!





13. huhtikuuta 2021

Ne itää!

 
Kylvin kylmään kasvariin hyötykasveja, kosmoskukkaa ja joitakin luonnonkasvien siemeniä.
Ja nehän miltei kaikki itää!
Retiisi ehti ensimmäisenä
Pinaattikaali, pinaatti, villirucola itävät myös.
Lehtikaali selvästi aloittelee
ja myös kosmoskukka!
Silopersilja ja niittykasvit eivät osoita vielä elonmerkkejä.
Aika hyvin kuitenkin.

Kylvin siemenet maaliskuun lopulla.
Täältä voit kurkata postauksen: Kylvöjä kylmään kasvihuoneeseen.

Inspiraation kylmän kasvihuoneen hyötykasvikylvöistä löysin joku aika sitten Hyötytarhuri-blogista



Tuoksuherneen taimet ehtivät venähtää sisällä
ja jättiverbenan pistokastaimet olivat ihan muuten vaan köpöjä.
Ehkäpä nyt tuoksuherneet hiukan tanakoituisivat ennen ulosistutusta.

Puutarhasta löysin ensimmäisen kukkasen!

10. huhtikuuta 2021

Lisää taimia, täysi talvi ja potilas

 Kuulen kaikuna päässäni viime keväiset sanat työkaverilleni: 
"Tulevana keväänä laitan vain vähän taimia" 

Juu, ei mennyt niin.

Tilasin pieniä pistokastaimia.
Jouluruusuja ja silkkitassua.
Jouluruusut ovat Helleborus orientalis-ryhmää ja ne myytiin nimikkeillä
Super Yellow, Black ja Rosa.
Lajikenimiä nuo eivät ainakaan pikaisella googletuksella ole, mutta eipä sillä kait niin väliä.

Taimet olivat tosi pienissä poteissa, joten laitoin kaikki vielä varmuuden vuoksi kylvömultaan.

Silkkitassua olen joskus aiemmin kasvattanut siemenestä.
Nyt satuin huomaamaan pistokastaimet

Silkkitassu kesällä 2019


Kokeilen kasvattaa kasvihuonekurkkuja
ja viidakkokurkkua
ja vesimelonia...

Jos nämä kasvaa niin mikään ei mahdu kunnolla mihinkään.
Paitsi teimmehän olohuoneeseen uuden pöydän joku aika sitten....

Eteisessä jättiverbena aloitti kukkimaan ;)



Aurinko ei halunnut osallistua kylmän kasvarin kylvökokeiluun vaan meillä on taas täysi talvi.
Tällä viikolla on tullut lunta ja räntärättejä, enimmäkseen lunta.
Retiisi on päättänyt kuitenkin itää, muut odottaa kevättä.

Talvea uhmaten vein tänään kylmään kasvariin tuoksuherneen, jättiverbenan pistokkaat 
ja pienet jouluruusun taimet.
Kaikki peittelin vähintään kaksinkertaisella harsolla.

Keleistä ei pitäisi valittaa, koska asialle ei voi mitään.
Mutta kun oli niin aurinkoista ja kuivaa ja nyt on loskaa ja harmauttaa....
Oman ongelmansa tuo tämä potilas ja kelikin siihen ongelmaan vaikuttaa.

Tältä tontulta nimittäin katkesi kannuskynsi miltei tyvestä asti. 
Eläinlääkäri poisti loputkin.
Kuivalla kelillä se ei edes sotkeentunut lenkillä.
Tienvarsi oli sen verran siisti kulkea. 
Metsään ei voi mennä, sillä siellä on edelleen lunta ja jäätä, joka varmasti rikkoisi ja tekisi kipeää. 
Alussa meni hyvin, mutta nyt tynkä pääsi tulehtumaan.
Täällä me nyt suihkutellaan ja puhdistellaan ja suojataan loskalenkkien ajaksi tassua.
Tötteröön koira on tottunut ja osaa rentoutua nukkumaan sen kanssa, 
vaikka kuvan ilme kertoo muuta.

Iitan omatoimiset pihakierrokset on peruttu.
Kevät on peruttu.
Onpas nyt ikävää :D






5. huhtikuuta 2021

Taimikatsaus

 
Kelloköynnökset näyttävät pirteiltä. 
Kuin lankavyyhtinä ohjaan pitkiä versoja ylös alas tukikeppiin.

Toin osan kelloköynnöksistä keittiön pöydälle viime vuotiseen tapaan. 
Yläkerran taimipöydällä alkoi jo olla ahdasta.


Chilit ovat hieman piristyneet lannoituksen jälkeen. Ehkä pian saatan lannoittaa niitä lisää.


Tomaattini ovat vielä pieniä, mutta onhan kesään vielä aikaa ;)

Jättiverbenan pistokkaiden kanssa ei oikein mene putkeen.
Osan juurrutin vedessä ja osan suoraan mullassa.
Nuo pienemmät ovat juurtuneet mullassa. Eivät ole juuri kasvaneet.
Vedessä juurtuneista ekasta satsista kuoli valtaosa kun istutin ne multaan syvempään.
Reunassa näkyvä on uudemmasta pistokassatsista ja sitä en laittanut syvempään.
Typeränlainen hujoppi on.
Tähän mennessä jättiverbenan pistokaslisäys ei ole täällä saanut riemunkiljaisuja aikaan.

Pelargonin pistokkaat ovat niin helppoja ja hyvävointisia.

Verenpisaran ja kyynelpisaran pistokkaat ovat myös hyvässä kasvussa.


Jonkun verran on kylvetty muitakin siemeniä ja niiden itämistä odotellaan.
Saattaa tulla jonkunmoista tilanahtautta jos kylvökset onnistuu.
Eipä sitä itselleen mitään voi...taaskaan ;)

3. huhtikuuta 2021

Piipot ja pihakauden aloitus!

Tänä vuonna minun ei tarvinnut potea piippokateutta kovin pitkää aikaa.
Suomi on pitkä maa ja eteläisessä Suomessa lumi häviää melko nopsaan 
ja täällä yleensä hämmästellään puolimetrisiä hankia.

Lumet häviävät nyt hirmuista kyytiä!
Ja piippoja löysin.


Puutarhakausi on täälläkin aloitettu...
on haravoitu, istutettu ja siistitty.

Haravoin pari neliöä nurmikkoa,
ja siistin perennanvarsia puolentoista neliön alalta.
(enempää ei ollut paljastunut lumen alta)
Istutin yhden kasvin kiven kupeeseen
(mehitähden, joka oli talvehtinut ruukussaan)

Kyllä tätä voi jo kauden aloitukseksi sanoa :D


Tämä sininata on kylväytynyt itsekseen liuskekiviaskelman viereen.
Nyt parturoin sille kevättukan.




Hyvää pääsiäisen jatkoa!