29. marraskuuta 2021

Paperikoristeet

Talvi tuli kertaheitolla tänne Keski-Suomeen. 
Samalla tyssäsi myös vihertyöt. 
Olen täällä aikani kuluksi keksinyt kaikenlaista pientä puuhaa. 

Vanhan kirjan sivuista taittelin paperitähtiä. 
Niistä puuttuu vielä narut ripustamista varten.
Ohjeen löysin täältä.
Sivulla on kaksi videota. Toisessa opastetaan kuinka neliöstä tehdään viisikulmio 
ja toisessa kuinka siitä viisikulmiosta taitellaan origamitähti.


Nyt kun en ole menossa enää talvityöhön, ajattelin ihan hyvällä omalla tunnolla pitää taukoa. 
Miltei kymmenen talvea hoitotyössä ja muistaakseni yhden joulun olen sinä aikana ollut vapaalla. 
Ei sen puoleen, mikään jouluihminen en oikeasti ole ollutkaan. 
Mutta tänä vuonna ajattelin jopa hankkia joulukuusen!
Koristeita siihen ei ole, joten ne pitää tehdä itse :)


Samaisen kirjan sivuista tein paperipalloja.
Ohjeen löysin täältä.

Tuota teräväkärkistä koristetta tehdessä niittasin paperipalat ensin yhteen 
ja vasta sen jälkeen leikkasin muodoon.
Osaan koristeista lisäsin pienen helmen. 
 

Sakset olikin hiukan tylsät, joten leikkausjälki ei ole hurjan siisti.
Mutta ei se niin nuukaa ole ;)


Mukavia hetkiä kaikille!

21 kommenttia:

  1. Aivan ihania koristeita! <3
    Minäkin tein siskoni ja siskon tyttöjen kanssa viikonloppuna paperisia koristeita, mutta nämä ohjeet olivat ihan uutta. Kiitos! Täytyykin käydä vilkaisemassa nuo linkkisi ja koittaa tehdä samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava jos löytyi tästä uutta ohjetta ;)

      Poista
  2. Kauniita joulukoristeita olet tehnyt. Kirjojen paperi sopii mainiosti tällaiseen koristeluun. Kyllä se on mukavaa viettää sinunkin joulu kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tosiaan ennen noissa töissä tuli ajateltua että joulu on muille tärkeämpää viettää kotona, joten aivan hyvin kävi että tein joulunaikaan töitä. Nyt ei tarvitse tähän hetkeen töistä niin välittää, joten on oikeastaan kiva olla kotona joulu. Yllätykseni ehkä hieman odotan sitä jopa :D

      Poista
  3. Voi että, onpa todella kauniita!

    VastaaPoista
  4. Tosi, tosi kauniita kuusenkoristeita ja pidän ihan hurjasti siitä, että vanhan kirjan teksti näkyy näissä koristeissa. Kiitos linkistä.
    Olet ehdottomasti ansainnut pidemmän vapaan jakson ja vapaan joulun :). Jokainen voi olla omanlaisensa jouluihminen, eli tee ihmeessä itsellesi sopiva joulutunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kieltämättä vaatii vähän totuttelua nyt. Kaipa sitä on ollut viime vuodet niin työorientoitunut :D Mutta on tosiaan ihana olla kotosalla ;)

      Poista
  5. Vanhat kirjat hyötykäyttöön, jes. Kivat koristeet niistä syntyikin. Mukava kuulla että osaat ottaa välillä rennommin. Varmasti olet vapaasi ansainnut 😊

    VastaaPoista
  6. Kauniit koristeet, hyvä idea hyödyntää kirjan sivuja. Hoitoala on rankkaa, olet taukosi ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan sivuista tulee kivan hillittyjä. En ole niikään kimalluksen ystävä, vaikka kyllä sillekin paikkansa löytyy.

      Poista
  7. Kauniita koristeita olet tehnyt 🤍 Ja noiden tähtien taittelumuoto on uusi ja kaunis sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli oikeastaan aika hauska tehdä ;)

      Poista
  8. Kauniit koristeet. Vanhoille kirjoille mukava, uus elämä!

    VastaaPoista
  9. Noistahan tuli ihan nättejä joulukoristeita ja tuli vanhoille kirjoillekin hyötykäyttöä. Sopivat hyvin nykyiseen ajattelumalliin kierrätyksestä ja turhan muovikrääsän sun muun roinan vähentämisestä. Otahan tänä vuonna kaikki ilo irti joulun ajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ajattelin että en ainakaan osta mitään koristeita kaupasta (ehkä jostain joulumyyjäisistä jos sellaisessa käyn voin ostaa jotain) Kuuseen pitää kyllä ostaa valosarja :D
      Ja kyllä, aion ottaa ;)

      Poista
  10. Kauniita koristeita. Noilla koristeltu kuusi päihittää muovikrääsän mennen tullen.
    Katsoin eilen pätkän Suomen kaunein joulukoti -ohjelmaa, jossa Hanna Sumari teki paperienkeleitä vanhasta kirjanlehdestä. Sopisivat mainiosti pallojesi seuraan.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)