29. syyskuuta 2019

Pieniä syyspuuhia


Keräsin loput chilit ja tomaatit sisälle kypsymään. Tarkalleen ottaen tomaatit olisi pitänyt kerätä kantoinen ja kirsikkatomaatit terttuineen, mutta sitäpä en tajunnut. Siitä huolimmatta ne ovat pikkuhiljaa kypsyneet. Chilit näyttävät kypsyvän hiukan nopeammin. Omenan laittaminen nopeuttaa kuulemma sisällä kypsymistä.


Kasvihuone on tyhjennetty hyötykasveista. Nostin sisälle yhden kelloköynnöksen. laventelin ja verililjapuun, koska muuten olisi ollut aika tyhjää ja ankeaa siellä.

Syksyn ruukkuistutukset ovat tänä vuonna minimaaliset. Tähän pyöreään ruukkuun ostin pienen kartiovalkokuusen, valkoisen callunan ja hopealankaa lankaköynnöksen kera.


Puutarhasta löytyy taas väriä. Ruskaa alkaa pikkuhiljaa olemaan enemmäin. Kaunista sekin on ;)




Yksi pieni projekti nytkähti eteenpäin. Tomaattien kasvusäkkien mullan toin tänne maanparannukseksi. Myymälästä löysin ruusuangervoja 70% alennuksella. Kaunis ruska vaikutti ehdottomasti ostopäätökseen. Pesäkuusen siirsin toisaalta tähän paikkaan. Viimeinkin sain siistittyä 'Wim's Red'-hortensian läheisyyden. Tänne tulee vielä kuorikate, mutta sen tilaaminen jääköön kevääseen.
Puutarhassa myllätessä usein käyttää sanaa puuhastella tms. Tosiasiassa tämä ei ollut mikään pieni puuha, vaan kasvusäkkien raahaamista ja tinttaantuneen multapaakun nuijimista lapiolla pienemmäksi sekä lopuksi vielä olevan kasvualustan ja tuodun mullan kääntämistä ja sekoittamista :D


Eräs isompi projekti taitaa käytännössä nytkähtää eteenpäin. Kaivinkone tuotiin pihalle maanantaita varten. Saunan perustusten teko alkaa siis :)


Mukavaa sunnuntaita kaikille!




16 kommenttia:

  1. Syksy on hyvää aikaa sekä pienille että vähän isommillekin projekteille! Mielenkiinnolla jään odottelemaan saunan edistymistä :) Itsellä olisi vielä muutamia hommia tehtävänä ennenkuin talvi saa tulla. Kasvihuoneen tyhjentäminen ja siivoaminen niistä lienee se isoin. Onneksi ilmat on olleet suotuisat, joten ulkona on mukava vielä puuhastella. Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvä aika istuttaa, muuten se suurin puutarhainto on vääjäämättä haihtunut päivien lyhetessä 🙄

      Poista
  2. Ei puutarhassa puuhastelua aina ole kevyttä, enemmän on sitä lihasvoimaa vaativaa kuin kevyttä puuhaa. Toivotaan hyviä kelejä rakennusprojektia silmällä pitäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin ;)
      Olemme tilanneet valmissaunan. Pääsee helpommalla, ei pähkäilyä tai nikkarointia. Siihen tosin menee säästöt, eikä vissiin riitäkkään;)

      Poista
  3. Puutarhassasi on runsaasti kauniita ruskavärejä.
    Samaa mieltä tuosta puuhastelusta. Ehkä pitää lopettaa koko sanan käyttö, sillä se vähättelee niitä voimainponnistuksia, joita monet puutarhatyöt vaativat. Oikea käteni ei vieläkään ole toipunut tämän loppukesän ja alkusyksyn projekteista.
    Jännittävää, saunaprojekti on siis aluillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin pitäisi :D
      Joo, ollaan oltu tässä niin kauan ilman saunaa. Talossahan on vain pieni kylppäri. Olen kyllä tyytyväinen, kun sauna vihdoin saadaan ;)

      Poista
  4. Sama kokemus oli minullakin tuosta tomaattien kasvusäkkien tyhjentämisestä. Hyvä kun on kuitenkin homma siltä osin valmis. Toisaalta kuitenkin tavallaan helppo kuljettaa säkit pois kasvarista, jos vaihtoehtona olisi tyhjätä maavarainen kasvualusta kaivamalla? Onnea saunan rakentamiseen!

    VastaaPoista
  5. Joo, puuhasteltu on täälläkin... kivenjärkäleiden parissa :D Puuhastella-sanasta välittyy ehkä se, että työ on hauskaa ja sitä tekee mielellään, vaikka se olisikin hiki hatussa lihakset äärirajoilla äheltämistä. Ison koneen ilmestyminen pihamaalle on aina jännittävää ja tietää käytännössä sitä, että pitkään suunnitelluissa projekteissa ei mene kuin muutama tunti mottorin käynnistymisestä. Mielenkiinnolla odotan raporttia saunan edistymisestä. Kauniit ruskakuvat!

    VastaaPoista
  6. Oma sauna on ilo ja nautinto, onnea siis uudelle projektille! Puutarhahommat ovat tosiaan melkoista fyysisen kunnon kohottamista ja voimain ponnistusta, ei mitään pikku puuhastelua:)

    VastaaPoista
  7. Kyllä on mukava kuhan suatta ulukosaunan valamiiks, käyvvä siinä kylypemässä. Meilläkin vielä ulukosaunoo lämmitetään. Kauniita ruskakuvia oot ottanukkin ja ei se puutarhassa mylleeminen oo pientä puuhastelluu, ihan oikiita työtä se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sitä kotona "puuhastelee" ja töissä on sitten töissä. Samanmoisia hommia jokseenkin :D

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)