4. toukokuuta 2018

Lundiasta on moneksi

Mietin tässä joku aika sitten, josko maalaisin tarpeettomat Lundian tikkaat ja muutaman hyllyn valkoiseksi ja toisin se kasvarille. Pari rohkaisevaa kommenttia postaukseeni ja homma olikin ihan selvä.
Eipä muuta kun tuumasta toimeen. Eilen vapaapäivänä maalasin ne ja nopeasti olivatkin jo kosketuskuivat. Heti koottuani hyllyn piti vähän testata miltä näyttää.(Nostin kuitenkin laatikot ja ruukut pois, että maali kuivaa kunnolla.) Ja kyllähän se tänne sopii vallan mainiosti. Sattumalta korkeuskin on sama tekemämme pienen hyllyn kanssa.




Lundia sopii hyvin tänne tienpuoleiselle seinustalle. Aurinkokin paistelee toisesta suunnasta, joten se ei myöskään varjosta muita kasveja.
Meillä on kotona olohuoneessa korkea Lundia kirjahyllynä. Ylimääräisiä hyllyjä oli melko paljon ja ne huonoimmat valitsin tänne kasvariin. En tehnyt sen kummenpaa pohjustusta hyllyyn, sillä ei täällä kasvarissa niin nuukaa ole. Melkoinen homma maalauksessa kuitenkin oli, joten samalla tuumasin että olohuoneen kirjahyllyä tulee tuskin maalattua :)


Pari plantsun pelargonian pikkutainta oli kasvanut muoviruukussa jo tarpeeksi isoiksi, joten istututin ne saviruukkuihin. Taimipöytä on siis aika hyödyllinen. Oikeastaan melko paljon olen saanut mahtumaan tähän pieneen reilun seitsemän neliön pikkukasvariin.


Pari daalia on herännyt. Piti vähän mullanpinnasta raaputtaa että onko siellä ketään :)
Ostin muutaman juurakon lisää kun ei taas päässyt ruokakaupassa niiden hyllyjen ohi...



Retiisi itää, mutta kaipa se kohta itää ulkonakin ;)




Mukavaa viikonloppua kaikille!

34 kommenttia:

  1. Oikein viihtyisän näköistä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä, tästä se kesä alkaa! 😊

    VastaaPoista
  3. Hyllyhän on just eikä melkein, kuin ois tuonne tarkoitettukin. Maastoutuu hyvin joukkoon. :) Mukavaa viikonloppua siulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, sopii hyvin omatekemän hyllyt ja taimipöydän viereen :)

      Poista
  4. Erinomainen sattuma, että Lundia on tismalleen kasvarin hyllyn korkuinen. Taatusti oli kova homma, vaan kyllä kannatti. Monen monta kertaa olen suunnitellut omien Lundioineni maalaamista, mutta siinä taitaisi mennä ikä ja terveys. Kelpaavat sellaisenaan ja kirjojahan ne ovat täynnä.
    Kasvarisi näyttää viihtyisältä. Luulenpa, että siellä on mukava istuksia ja nuuhkia tomaattien tuoksuja pitkin kesää ja myöhäiseen syksyyn saakka. Minun pihassani tuosta tulisi lempipaikka.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään olohuoneessa olevasta lundiasta, tosin se oli mukavampi jonkun muun värisenä. Mutta kuten sanot ei haittaa kun on kirjoja (ja meillä alahyllyt täynnä miehen lp-levyjä).
      Taitaa tämä olla minun lempipaikka :)

      Poista
  5. Lundiahylly sopii hyvin kasvihuoneeseen. Pikkuhiljaa aloittavat daaliat nostaa versoja ylös mullasta, saat varmasti kesällä niistä hyvän kukkaloistan.

    VastaaPoista
  6. Olipa melkoinen sattuma, että hyllyn korkeus oli sama ja todella hyvin sopii ja taimitilaa tuli melkoinen määrä lisää. Niin viihtyisä on kasvihuoneesi!

    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosiaan melkoinen sattuma. En varmaan olisi viitsinyt alkaa muuttamaan hyllyn korkeutta, jos se olisi ollut eri. Sattui olemaan sama, mikä on yleiskuvaa ajatellen aika mukava juttu :)

      Poista
  7. Hyllystä tuli hyvä, sai heti lisää ruukkutilaa kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  8. Lundiahan on ku tarkootuksella tehty tuaho. Kasvaris näyttää tosi kotooselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin sopii hyvin taimipöydän ja tuon ylähyllyn viereen :)

      Poista
  9. Hyvältä näyttää hylly ja paljon kaikkea kasvaa kasvihuoneessa. Tosi nätti tämä sinun kasvihuone ja sisustus:) Itsellä niin täynnä purkkeja joka paikka, että ei juuri sekaan sovi.

    VastaaPoista
  10. Olohuonehan se on tuo kasvarikin, siellä tulet oleskelmaan kesän aikana ehkäpä enemmän kuin oikeassa olohuoneessasi. Senkin vuoksi tuo lundia sopii sinne vallan mainiosti. Ja ainahan voit viedä muutaman puutarhakirjan hyllyn reunalle:) Minä aion tänään viedä myös osan kasveista puutarhahuoneeseen, kyllä ne nyt jo pärjää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä sisällä talossa paljon kesällä viihdy :)

      Poista
  11. Edelleen näyttää hyvältä ja Lundia sopii kuin nenä päähän!

    VastaaPoista
  12. Lundia näyttää sopivan hienosti kasvariin, etenkin valkoisena :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Hienosti oivallettu käyttää hyllykkö uusiokäyttöön. Sopii hyvin .

    VastaaPoista
  14. Tosi kaunis ja viihtyisä kokonaisuus. Tykkään, kun kasvarissa on muutakin kuin tomaaatti- tai kurkkulaatikot taimineen. Tosi kiva idea maalata hyllyt kasvarin väriseksi. Viihtyisä kuin mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!
      Juu, tästä tuli lempipaikka. En ole kovin hyvä tuossa hyötykasvien viljelyssä, mutta jotain syötävää pitää kuitenkin kasvatella, joten opetellaan ;)

      Poista
  15. Hyllykkö on ihan kuin tuonne tehty!
    Ihana kesätunnelma jo sinulla kasvarissa:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)