11. toukokuuta 2018

Ruukku, purkki, sotku ja jopa stressi :D


Voi hyvän tähden kun on kesäkelit yllättäneet! Olen tässä ollut kuusi päivää töissä ja kotiin tulessa hämmästellyt luonnon ja puutarhan heräämistä kasvuun. Voi luoja, sitä voimaa ja vauhtia!
Olenko kitkenyt kukkapenkit..no, en.


Olen hakenut muutaman ylimääräisen vapaan tähän menossa olevaan työlistaan, joten nyt tänään minulla oli ensimmäinen vapaa niistä viidestä vapaapäivästä.
Päätin siirtää kaikki taimet kasvariin. Olen hieman seurannut tulevia yölämpötiloja, ja kovin ristiriitaisia ovat kaksi valtaapitävää sääennusteiden laatijaa, mutta mikäli yöt kylmenee, säädetään kasvarin lämmitin suuremmalle.


Chilit laitoin jos jonkinlaisiin ruukkuihin ja ostin kokeeksi pari kasvusäkkiä. Ruukkutomaatti Vilma on melko onneton tuossa oikealla.



Toisen tuolin nostin pois kasvarista saadakseni tilaa tomaateille. Niitä minun alun perin ei pitänytkään kasvatttaa itse vaan ostaa valmiit taimet. Kasvatin kuitenkin kolme runkotomaattia ja muutaman ruukkutomaatin.
Ostin kasvusäkin niitä varten. Narua laittaessa sain sitten yhden taimen kokonaan poikki. Surku.
Muutenkin nämä tomaatit ovat melko surkeita, eikö?



Harsoa virittelin kattoon ja alas ikkunoiden eteen roikkumaaan, jotta sisällä kasvaneet chilit ja tomaatit eivät heti kärähdä. Sitten kun saan daaliat ja kelloköynnökset ulos kasvariin tulee lisää tilaa, eikä koko keskilattia ole täynnä ruukkuja.



Siemenestä kasvattamani latva-artisokan taimet ovat aika komeita. Mietin että varmaan kannattaa tälläisen hyötykasviamatöörin taas aloitella näistä hankalista :) Saa nähdä miten näiden kanssa kesä menee ;)


Minulla on nyt toisena vuonna kokeilussa talvivalkosipuli. Ensimmäisenä vuonna se meni ihan mönkään. Nyt näyttäisi vastaavasti paljon paremmalta. Toisessa lavassa sipulit ovat nousseet ihan hienosti. Toisessa epätasaisesti. Luulen että kasvu lähti paremmin toisessa koska se oli kokonaan lumen suojassa, eikä siis jäätynyt kovin.


Nämä pitäisi nyt lannoittaa ja kattaa jollakin. Olen niin tyytyväinen kun ne ovat kasvuun lähteneet :)


Saviruukkuihin olen kylvänyt matalia auringonkukkia. Taaempana oleviin muoviruukkuihin kylvän tuoksuhernettä.


Minulla on vähän omintakeinen tapa sijoittaa marjapensaat tontille. Olen laittanut kahdesta punaherukasta ja karviaispensaasta ryhmän tuohon kasvarin viereiseen alueeseen. Pieni puu on kirsikka Latvian Matala.
Vasemmalla mustaherukat ovat tontin rajalla, kuin aidanteena. Täällä ollaan sentään siistitty, ja puoliso kärräsi lisää kuoriketta alueelle.





Kasvarin vieressä on verkkoaitaan kiinnitetty pajuaitapätkä. Oikeastaan se vähän häiritsee kun se loppuu "ihan seinään". Varsinkin kun pensaat ovat pieniä...Noh, näillä mennään ;)



Jättiverbenat kasvoivat kasvarin jatkokasvatuksessa tosi topakoiksi, Taimia on aika paljon, joten jo uskalsin istuttaa niitä muutaman ulos isoon ruukkuun.


Sattumalta löysin saunan liiteristä tämän vanhan puulaatikon, pohjaa siinä ei enää ollut.  Laiton sen sisään patolevyä, jotta se kestäisi hetken kauemmin kukkalaatikkona.


Työnjohtajaa ei kiireet haittaa. Siinä hän lepäilee arvoisalla paikallaan. Minä taas aion siistiä puutarhaa huomenna auringonpaisteessa. Kaikki valmistuu aikanaan.
Ja ehkä joku päivä ehdin blogikierrokselle ;)

Nyt nautitaan!



16 kommenttia:

  1. Samat on kiireet ja vartalo on ihan puhki. On ollut pakko huilia pari päivää. Ihanat kelit,joten nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nyt on kivaa puuhastella (ja rehkiä) :D

      Poista
  2. Hyvää puutarhapäivää sitten vain! Kyllä nyt kelpaa!

    VastaaPoista
  3. Mukavia vapaapäiviä tiedossa. Paljon teillä on tehty, minulla kasvihuone on täysin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ensin ajattelin laittaa vain osan kasveista kasvariin, mutta lopulta halusin kaikki pois olohuoneesta :)

      Poista
  4. Vautsi, teillä on upean näköistä <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Osa tontista on laitettu, mutta paljon on vielä totaalisen vaiheessa. Meillä on mm. purkukuntoinen vuotava kattoinen pihasauna toisessa kulmassa "koristeena". Siinä onkin suuri työ...

      Poista
  5. Kiirettä pitää täälläkin. Äitini toi varmaan lähemmäs 100 leijonankitaa ja ne pitäisi koulia. Omiakin taimia olisi vielä muutama (kymmentä) koulittavana ja kitkettävääkin riittää. Iltapuhteita siis tiedossa :D Hienosti on sinulla valkosipulit jo kasvussa ja ihan hyviltä näyttää tomaatitkin. Aurinkoista puutarhapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leijonankidat ovat tosi kauniita!
      Juu, viime vuonna kasvatin ekaa kertaa tomaattia :O. Noita ruukkutomaatteja. Kasvari valmistui vasta loppukesästä, ja tomaatit ei kyllä ehtineet kypsyä. Nyt sitten uusi yritys ja ekaa kertaa runkotomaattia kasvatan ;)

      Poista
  6. jeps, nyt riittää hommia puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja joka päivä jotain uutta ihmeteltävää :)

      Poista
  7. Kaunista on kasvarissasi ja puutarhassa! Chilit näyttää jo oikein hyvältä, minulla on paljon pienempiä. Mukavia puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, latvomisen jälkeen näyttivät tekevän sen pari haaraa, mutta joissakin vain se toinen haara lähti kunnon kasvuun.

      Poista
  8. Jos nyt ei puutarhaihmisillä ole kiirettä, niin ei sitten koskaan! Ihanalta näyttää jo kasvarissasi! Samaa tempoilua oman kasvarini kanssa, olisi niin hyvä laittaa kaikki taimet sinne, kun on jo niin lämmintä, muttta toisaalta tuntuu jo liian kuumalta, ja ei voi vielä luottaa Suomen kesään, ettikö muka tulisi hallaa tai vaikka pakkasta... Mutta nautitaan nyt, Ihanaa Äitienpäivää sinulle, Pirjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voipi olla. Kuitenkin halisin kaiken sen sutun jo ulos olohuoneesta ;)
      Toivotaan ettei hirmuisia takatalvia tule ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)