23. toukokuuta 2018

Telttapömpelin siis puutarhapaviljongin uusi tarkoitus


Ekana kesänä täällä meillä ei ollut vielä terassia eikä kiveyksiä, eikä mitään katettua paikkaa puutarhassa. Hankimme tämän metallisen puutarhapaviljonkin jonkunmoista oleskelupaikkaa ajatellen.
Ihan en sano että olisi ollut nappihankinta, mutta hyvin ajoi vielä viime kesänä ruokailupaikan asemaa tämä. Nykyään pieni ruokailuryhmä on etupihan terassilla, joten grillailu on sinne siirtynyt.

Viime vuonna ostamani riipputuoli ja sen teline muutti tänne varjoisampaan kohtaan. Pieni erilainen soppi siitä tulikin. Jos ei jaksa etupihan auringossa istua voi tulla tänne vilpoisampaan paikkaan.


Eikä näkymäkään ole järin huono :)





Köynnöshortensia ei ehkä ole fiksu valinta tänne, sillä sehän on melko painava. Tämä paviljonki tuskin kestää hurjan kauan. Toisaalta mikään ei estä että jos tänne joskus tekisi ihan kunnon pergolan puusta.

Toisen reunan valtaavat mintut. Se on hurjan kaunis kukkiessaan, mutta leviää kovin hanakasti. Täällä se saa täyttää koko sivun.



Muistakaa levätä ja fiilistellä!

30 kommenttia:

  1. Onpa niin kaunista! Joko siellä teillä alppikärhö alkaa kukkimaan :D, täytyy käydä katsomassa, mikä tilanne täällä meillä on. Onpa villisti minttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetki sitten alppikärhö oli nupulla ;) Nopeaa on!

      Poista
  2. Voi mikä ihana lökölinna! Minäkin pesin jo riippumaton, pitäisi vielä käydä koukut ostamassa, jotta sen saisi takaterassille... Nämä kuvat vauhdittivat sitä hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä on vielä parempi lökölinna, sillä kuistin puurakenteisiin sai kiinni tälläisen,mutta vielä isomman riipputuolin. Täällä kotona ei ole vastaavaa paikkaa, eikä suurta puuta vahvoine oksineen ,joten piti tuo teline hankkia :)

      Poista
  3. Todellakin koitan levätä ja fiilistellä, vaikka ensi viikolla alkavat työt uudessa kesätyöpaikassa jo vähän kummittelevat mielessä, kun on vähän sen luontoista hommaa, että täytyis vähän suunnitellakin etukäteen juttuja. Pöh! Mutta auringosta nautin ja myös siitä, että illaksi aina viilenee! Tunnelmallinen oleskelutila teillä siellä, ja upea kärhö. <3

    VastaaPoista
  4. Ihania näkymiä ja ihana varjopaikka. Tuo mökkipihanne on niin vehreä. Toisaalta sellaisen ihania salaisen puutarhan näkymiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkipiha on ihanan vehreä, mutta kotipihalla, mistä nämä kuvat ovat, on joissakin paikoissa jo runsaan näköistä, joissakin taas ei :)

      Poista
  5. Minttu on hieno kasvi. Meillä piparminttua rajaa toiselta puolelta kivet ja toiselta puolelta nurmikko, ilmassa on aina huumaavan piparmintun tuoksu kun mies leikkaa nurmikon ja samalla vähän minttuakin. On tuo leppoisa paikka levätä.

    VastaaPoista
  6. Ihana huilipaikka! Meilläkin on riippumatto ollut jo ahkerassa käytössä, siellä on hyvä kölliä ja ketsella taivasta puiden lehtien lomasta.
    Rohkea olet kun annat mintun kasvaa, meillä se sai häätötuomion yhdestä penkistä mutta eikös vain sieltä koko ajan putkahtele uusia pieniä alkuja. Toisaalta onhan tuo aivan mahtava perhoskasvi joten voi olla että jonnekin vielä laitetaan, katsotaan paikka jossa saa elellä ihan vapaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minttu saa kasvaa täällä sivustalla, toisella puolella on nurmi ja toisella kiveys. Kulmista pitää sitten rajoittaa, ettei ihan lähde toisille sivuille leviämään :)

      Poista
  7. Kaunis ja leppoisa tunnelma. Minä annan rohkeasti omenamintun kukoistaa kasvimaan keskialueella, se on kukkiessaan kaunis ja suosittu pörriäisten ja perhosten keskuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, nyt kun hieman innostuin hyötykasveista, voisin ajatella että laittaisin pienen laatikon tai vastaavan tuonne hyötykasvialueelle minttua varten.

      Poista
  8. Ihana tuo laattakivikäytävä. Ja kyllä, nyt huilataan ja rentoudutaan puutarhahommien lomassa.

    VastaaPoista
  9. Tuohan on mainiota uusiokäyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. piti keksiä uusi käyttö tänne. Etupihalla sitä onkin vielä kaiken kansan töllisteltävänä, koska pensasaidanne ei peitä. Täällä sen sijaan saa rauhassa kiikutella :)

      Poista
  10. Aika ihana tuo riipputuoli! Sen kyytiin on varmaan aika ihana pysähtyä nauttimaan päivästä! Ps. Hienot kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, mutta mökillä on ihananpi. Siihen mahtuu koko tyttö (tai ei kai tässä iässä mikään tyttö enää ole) pötköttämään!

      Poista
  11. Kelpaa siinä keinutella ja nautiskella :)

    VastaaPoista
  12. Voi että sielä on kaunista <3 Minttu on ihana! Tänään juuri ostettiin mansikka- ja suklaamintun alut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Leviää vaan hurjasti, joten paikka pitää miettiä.
      Tässä on suklaaminttua ja pari kähärä minttua, en tiedä onko tuo työkaverilta saatu omenaminttu vai mikä ;)

      Poista
  13. Tuossapa on mitä mainioin paikka lepuuttaa selkäänsä tai suunnitella seuraavaa kohtaa, mihin tarttuisi. Ihana alppikärhö kukassa!

    VastaaPoista
  14. Minä valitsisin tämän vilpoisan paikan. Kerrassaan ihastuttava . Minä en ole oikein auringossa istuja joten on hyvä että on valinnanvaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en myöskään jaksa kauan auringossa istua ;)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)