18. elokuuta 2015

Ihana valo, ihanat kesäillat

Loppukesän valoa ovat monet muutkin ihailleet ja oikein kauniilta se saa puutarhan näyttämään. Aikalailla kesäistä säätä lupailevat ennusteet tuleville päiville.

Olen monena vuonna kylvänyt matalaa auringonkukkaa isoihin saviruukkuihin. Siitä on tainnut tulla tapa.
Sinipiikkiputki kasvoi hassussa paikassa mökillä, joten toin sen keväällä kotitontille.
No, näitä voisi tietysti olla useampikin ;)
Pari syyshohdekukkaa lähti mukaan taimimyymälästä.
 "Kesäkukkamaan" paikka?
Edellisessä postauksessa kirjoitin haaveissa olevasta "kesäkukkamaasta". Sen voisi sijoittaa tähän aurinkoiseen alueeseen. Siihen tulisi siis lähinnä suorakylvettäviä kesäkukkia, ja vähän jotain perennaa kaveriksi. Tähän on myös tulossa joskus polku, ja kesäkukkamaa voisi olla ihan tontin reunaan asti. Pensasaidanne on istutettu vasemmassa reunassa näkyvien kukkalaatikoiden taakse. Takana näkyvä pömpeli puretaan, niin eiköhän tänne saada pieni kasvarikin, ja ruohosipulia :)

Tässä kelissä olikin oikein mukavaa tehdä puutarhatöitä. Sattui arkivapaat oikein kohdalleen ja olenkin viettänyt tässä kaksi päivää melkolailla ulkona. Siistin perennojen kukkineita varsia ja kitkin kaikki istutusalueet sekä siistin muutenkin siellä täällä. Joo, ja ajoin nurmikon. Täytyy sanoa ettei ole ihan suosikkipuuhaa se. Mietin mitenkän matalalle vedän että ei tarvitsi heti olla ajamassa;) Nurmikkoa toki pitää jonkun verran olla, en vain tykkää jos se on liian pitkää. Jotenkin tuntuu että sitä saa jatkuvasti olla ajamassa.

Ruusutarhaan kaivoin lisää paikkoja ruusuille. Laiton keväällä tuonne penkin ympärille Lumon, suviruusun, viljaminkeltaruusun, juhannusmorsiamen sekä Toven. Vasemmassa reunassa on vielä tyhjää multatilaa, mutta siihen tulee lisää tarhakurjenpolvea. Nyt tuohon oikeaan reunaan kaivetulle alueelle mahtuu pari kolme ruusua, koosta riippuen. Tähän pitäisi nyt laittaa miltei koko kesän kukkivaa, ajattelin ainakin neilikkaruusua. Korkeutta ei juuri tarvitse olla, mutta kukkia myös loppukesään. Lueskelin vähän noista Easy Elegans-ruusuista. Olisivat omajuurisia, liekö kasvutapa pensasmainen vai töröttävätkö luonnottomasti, joku ainakin oli maanpeiteruusu. Ollaan kolmosvyöhykkellä, joten osa niistä pärjäisi siis täällä. Olisiko kellään kokemusta niistä?

Kaivoin tuosta siis nurmikon pois ja käänsin maata syvemmältä. Viime syksynä tyhjensin pikakompostorin sellaiseen kannelliseen astiaan. Nyt käytin tätä katekompostia maanparannukseen. Meillä on aika savinen tontti, joten oli oikeastaan aika mukavaa kun tällä lailla hyödyllisesti pääsin maata parantamaan, eikä tarvinnut käyttää ostomultaa.

Olin toiveikas josko saisin tyhjentää pikakompostoria uudelleen siihen kannelliseen astiaan kun siihen tuli nyt tilaa. Mutta eihän tavara ollutkaan pikakompostorissa sillä lailla valmista. Se taisi olla nyt liian märkä, ja lämpötila oli vain jotain 20 astetta. Lisäsin sinne melkolailla kompostikuiviketta ja möyhensin sitä. Ehkä senkin kanssa oppii toimimaan. ;)
 Mantsuriankärhön siirsin tänne "ruusutarhaan" myös.
En ole vieläkään löytänyt mielestäni köynnöskaarta tänne takapihalle, alppikärhö on siis edelleen tuollainen mytty. Tykkään purppuralehtisistä kasveista sillä täällä puutarhaa. Tähän olen laittanut purppuralehtistä keijunkukkaa. Vasemmalla näkyy aavistus ostamastani pensaskärhöstä. Istutusalueessa on myös mm. tarhakellukkaa, jättipoimulehteä ja pisamakelloa.

Punaisen särkyneensydämen ostin joskus viime vuonna. Olin jo unohtanut sen, kunnes pieni taimi nousi mökiltä ahtaasti muun sekamelskan joukosta. Pelastin sen tänne jossa tilaa on.
Nyt se keksi alkaa kukkimaan :)

Blogikierrosta en ole nyt malttanut kunnolla tehdä, mutta pitäähän se tehdä piakkoin ;)


Mukavaa elokuun loppua kaikille!



22 kommenttia:

  1. Ihanat kukkijat! Kasvatin siemenestä alppipiikkiputkea ja iti aika helposti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ajattelin josko kylväisin sitäkin. Muistaakseni olen tämän sinipiikkiputken kasvattanut siemenestä, ne kasvavat mökillä.

      Poista
  2. Punainen särkynytsydän on ihastuttava! :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniita kuvia ja kukkia. Voin vain kuvitella, miten terapeuttista puutarhassa puuhailu voi parhaimmillaan olla. Miten muuten olet saanut nuo sinun valikuvat noin " irti" alustasta, se oli hauska yksityiskohta? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän yleensä picasa kuvankäsittelyohjelmaa, mutta minulla on myös toinen ilmainen ohjelma, photoscape. Sillä saa muokauttua kuviin kaikenlaisia kivoja reunuksia:)

      En ole varma, mutta bloggeri taitaa tarjoata joissakin malleissa aina postauksen kuviin reunukset. En halunnut sitä ja bloggeriin piti laittaa joku koodi tiettyyn paikkaan, jotta reunuksista pääsi eroon. En vain muista miten sen tein. Olipas sekava selostus :)

      Poista
  4. Auringonkukat ovat niin ihania, sinipiikkiputki on kivan näköinen.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  5. Tua aurinkoone pääty näyttää ihan kesäkukkamaalta. Piankos te teettä köynnöskaaren itte. Tuloo sellaane ku haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkkin ;)
      Niin, voisihan sen thedä, mutta hakusassa on yksi tietty melko simppeli malli :)

      Poista
  6. Nyt on todella ihanaa aikaa tehdä pihahommia ja -suunnitelmia, meillä on päivisin kyllä niin kuuma ettei kovin kauaa voi puuhastella mutta illalla, en malttaisi tulla sisään ollenkaan, vasta kun hämärtyy. Aika mukavaa viileään puuhasteluilmaa on illalla.

    Sinulla on niin ihania ruusuja ja kaikkia ihania kukkijoita! Alppikärhön tuenta on ... no mulla se kiipeää pitkin omenapuuta taivaaseen melkein, talvella vain pitää tyvi suojata koska muuten puput käyvät ne syömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oikeastaan on päässyt kunnolla nauttimaan, kyllä tämä tästä puutarhaksi muuttuu :)

      Poista
  7. Niin oli kauniit kuvat jälleen. Tykkään kauniista puutarhastanne!! :)
    Samaa mieltä siinä, jos on nurmikkoa sen pitää olla siisti eli tarpeeksi lyhyt. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Taitaa tästä kotopihastakin tulla joskus oikea puutarha ;)

      Poista
  8. Kesäkukkapaikka talon päädyssä kuulostaa hyvältä ajatukselta. Todella kutsuvan näköinen penkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy tuumailla mitenpäin istutusalueet tai laatikot laittaisi, olisi kiva jättää penkille myös tilaa:)

      Poista
  9. Sinipiikkiputki on ihana. Minulta se hävisi toissa talvena, täytynee hankkia uusi tai pistää siemen itämään. Tuo penkki polun vieressä on tosi kutsuvan näköinen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasvatin niitä siemenestä, olivat siinä suhteessa helppoja. Mökille laiton niitä vähän tyhmästi sinne tänne mihin mahtui. Osa selvisi osa lie kadonnut ;)

      Poista
  10. Tällaisina elokuun iltoina on kyllä varmasti ihana nauttia puutarhan loppukesän loistosta! Kauniita iltoja sinne teille!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)