9. marraskuuta 2015

Kaksin kaunihimpi

Viime viikolla kävin kirpparilla ja löysin aivan ihanan vanhan kannun. Tai oikeastaan se oli pakkokin ottaa mukaan sillä olen hankkinut joku aika sitten vastaavanlaisen sinikuvioisen kannun. Tämä ruskeakuvioinen kannu ei ollut mielestäni liian kalliskaan. Maksoin siitä 43 euroa, ja kannu on hyvässä kunnossa. Nyt näitä on siis parittain, kaksin kaunihimpi?


Minulla oli tuo sinikuvioinen kannu jo ennestään. Se on Raija Uosukkisen suunnittelema kuvio ja kannua on valmistettu 60-70-luvun vaihteessa. Mummolassa oli aikoinaan kyseistä sarjaa, joten siksi niitä aloin itselleni haalimaan. Sarjan nimi on Kekri, mutta huomasin nyt että joissakin lähteissä lukee Kehrä, joten en olekaan ihan varma. Voiko tuo ruskeasävyinen olla sitten eri nimellä, eli Kehrää? En tiedä, mutta kivannäköisiä ovat mielestäni.

Eikä tätä pientä ruskeakuvioista vatiakaan voinut sinne jättää;)

Oli oikein hyödyllinen kirpparireissu. Varsinaisesti menin sinne etsimään vanhoja keittiötölkkejä. Minulla oli niitä yksi ja halusin niitä pari lisää. Kävin myös hakemassa eräästä nimekkäästäkin sisustuspuljusta muutaman metallihärpäkkeen tuikunpidikkeeksi....

Nyt saa olla pimeää :)


Leppoisia myöhäissyksyn iltoja kaikille!


8. marraskuuta 2015

Lyhyesti, mutta rauhassa

Pitkästä aikaa kävimme mökillä. Vielä syksyllä siellä on ihan kiva käväistä viikonloppuna. Talvisin on mukavampaa kun on useampi päivä vapaata, arvatenkin koska lämpötila sähköttömässä mökissä on sama kuin ulkona ja vedenhakukin pitää aloittaa avannon hakkaamisella. Iitallekin piti aikanaan ostaa ihan "talviloimi", koska mökin lämmittäminen pitää aloitella hiljaisella kitutulella jotta hormi kestää. Silloin siihen menee aikaa, mutta näin syksyllä pikainen mökkivierailu on vielä hyvinkin mahdollista.

Metsätyräkkiin tulee näköjään oikein kaunis ruska
Alppikärhö kasvaa komeasti verannankaiteeseen
Se on aika kuvauksellinen
Mökkipuutarha näyttää unohdetulta puutarhalta
Tällä pikaisella vierailulla en panostanut puutarhan siistimiseen ollenkaan.
Ehkä myöhemmin syksyllä, tai jätän sen homman tyynesti kevääseen ;)


Tämä oli lyhyt, mutta oikein antoisa ja rauhaisia mökkireissu :)
Lämpimästi tervetuloa lukijoiksi Villa Mansikka, helmiriitta 10 sekä Piparminttu!


Mukavaa sunnuntaita kaikille!

5. marraskuuta 2015

Sormustinkukkien vuosi

Jos tämä syksy jää mieleen lämpimistä keleistä ja auringonpaisteesta, jäi viime kesä mieleen valtaisasta sormustinkukkien loistosta. Sormustinkukka jakaa mielipiteet, jotkut rakastavat, toiset taas eivät kestä sen valtaisia siementaimien määriä. Minun mielestäni sormustinkukat ovat puutarhan parhaita hippejä, joten kuulun tuohon ekaan kastiin :) Kutsun niitä hipeiksi koska kaksivuotisina ne hyvin pitkälti itse valitsevat kasvupaikkansa puutarhassa. Olen suhteellisen boheemi puutarhuri, mutten ole ihan niin boheemi että sallisin heidän joka paikkaan kasvaa :)

Sormustinkukan maanpäälliset osat ovat hyvin myrkyllisiä, alunperin mm. sydämen vajaatoiminnan hoitoon käytettävää digoksiinia (= digitalis) saatiin sormustinkukasta, niinkuin kasvin latinankielisestä nimestä, Digitalis purpurea, voi päätellä. Melko moni perenna on jossain suhteessa myrkyllinen, joten ei tästä sen enempää, mutta jos pihalla viipottaa pieniä taaperoikäisiä on syytä olla vähän varuillaan.

Tämän postauksen kesäiset sormustinkukkakuvat ovat mökiltä. Kotipihalla ei todellakaan ole näin rehevää kasvua, kaljua pikemminkin, vielä...

Iita, kukkaiskoira ;)

Oikea hippien kesä, eikö?


2. marraskuuta 2015

Lämmin marraskuinen päivä

Tämä syksy jää kyllä mieleen mukavista sateettomista keleistä ja auringonpaisteesta. Vielä tänään ulkona oli suhteellisen lämmintä. Jotenkin on vaikea ymmärtää että elämme jo marraskuuta.
Kiertelin kotipihalla kameran kera. Täytyy sanoa että olen ihan tyytyväinen tämän kesän puuhasteluihin. Pensaat kasvavat ja näkösuojaa saan pikkuhiljaa, ja samalla puutarhaan tulee tärkeitä korkeuseroja. Ensi vuonna perennat ovat jo tuuheampi ja siten piha alkaa näyttää valmiimmalle. Siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna.


Mukavaa marraskuuta kaikille!


29. lokakuuta 2015

Ei sitten millään istu?

Nimittäin kesällä hankimme puutarhaan katoksen, enkä ole vieläkään varma tykkäänkö siitä tai sopiiko se edes pihalle. Meidän talo on perinteinen 50-luvun talo, johon ei valokate millään ilveellä sovi. Siksipä halusin jonkunlaisen paikan jossa voi istuskella sateellakin, päädyimme siis hankkimaan kevytrakenteisen paviljonkin. Siinä se nyt töröttää pihamaalla, ja kovasti olen kasvillisuutta sen ympärille yrittänyt laittaa, jottei se töröttäisi niin silmiinpistävästi :)

Siinä se loistaa ärsyttävästi. Kuva otettu kesällä juuri siitä suunnasta kun sitä eniten katselee.
Tontin rajalta päin näyttää jo kivemmalle. Luumupuun oksisto peittää hieman :)
Aikas suttuinen kuva, mutta idea näkyy.
Takapihan suunnalta näkymä on ihan jees ;)
Yritystä ;)
Jokaisen tolpan viereen on istutettu köynnöstä, pari säleikköviiliviiniä ja yksi alppikärhö. Niille tosin täytyy laittaa jotain tukea jota vasten kiivetä näin alkuun. Tuohon etualalle toin rautaisen köynnöstuen ja siihen olen laittanut 'Purple Dream' tarha-alppikärhön. Oikealla näkyvää istutusaluetta on tarkoitus laajentaa ensi kesänä.
Pilvikirsikan istutin tuohon nurmikolle. Nopeakasvuisena toivon sen oksiston pian häivyttävän paviljonkin silmäänpistävyyttä. Pilvikirsikka tekee tuhottoman paljon juurivesaa, joten sitä ei oikeastaan sen vuoksi kannata laittaa pensas- tai perennaryhmään. Toisaalta jos nurmialueen pienentämisprojekti yltää joskus tänne asti, sitten sopii miettiä :)
Paviljonkin alle tulee puuterassi, samalla kuin etupihalle saadaan terassi tehtyä. Tänne olen haaveillut ihan simppeliä valkoista pöytää ja kahta penkkiä. On tämä nyt kivempi, muttei vieläkään hyvä. Niin, ja ehkä joskus vuosien päästä tänne voisi tehdä jonkun pysyvämmän ratkaisun.

Kesäisistä kuvista palailen tähän hetkeen, tai oikeastaan eilisen aamun kuurakuviin. Tänään olikin kosteampi päivä. Haravoin loput lehdet nurmikolta, eipä puutarhassa juuri mitään muuta puuhastelua ole....




23. lokakuuta 2015

Tässäkös tää nyt oli?

Niinpä, nyt on siis syksy todellakin tullut, enää ei voi puhua syyskesästä. Puutarhan mylläyskausi tosin voisi jatkua niin kauan kun maa on sulana, muttei päivänvalo enää töiden jälkeen riitä, eikä ennen aamuvuoroa viitsi oikein alkaa rapastelemaan. Ei tässä juuri hirmuisasti inspiraatiotakaan ole suuremmille pihapuuhille, antaa ideoiden rauhassa hautua talven yli :)
 "Kesäkukkamaahan" sain kärrättyä kivituhkan jo joku aika sitten. Tämän suhteen voi siis odotella kevättä ja ensimmäisiä suorakylvöjä. Siihen on melkolailla aikaa siis. Täytyy tässä ensin nauttia syksyn raikkaudesta ja talven lumista, ennen kuin tänne istuttamani krookukset ja esikot ilahduttavat :)
Ostin tänne kesäkukkamaan jatkoksi kirsikan, ja mansikkaa laitoin tuohon polun varteen. Täytyy keväällä kattaa mansikan istutusalue jollakin. Kirsikan kaverina on myös pari punaherukkaa ja karviainen, eivät kylläkään mahdu tähän kuvaan. Aidanteeseen laitoin mustaherukan ja vadelmaa. Tykkään laittaa myös näitä hyötykasveja pieniin ryhmiin samalla tavalla kuin laitan koristepensaita.
"Kesäkukkamaasta" tuli siis tälläinen, kaipa täällä passaa kehäkukkia ja salaattia kasvatella ;) Tämä kuva on otettu aiemmin syksyllä. Nyt kaikkialla on pudonneita puiden lehtiä.
Isäntä toi ruukkukrysanteemin, kovinpa syksyn sävyinen sekin on.

Mukavaa viikonloppua kaikille!