10. toukokuuta 2021

Mitä kuuluu mun taimille ;)

Kokeilin kylvää kylmään kasvariin erilaisia siemeniä. Tein kylvökset maaliskuun lopulla.
Huhtikuun puolessa välissä huomasin että nehän itää siellä kylmässä ;)
Mitä sitten tapahtuikaan?
Eipä paljon mitään kun on ollut niin koleaa.

Huhtikuun lopulla aloitin kasvihuoneen lämmityksen ja vein sinne tomaatit ja chilit.

Kerron aluksi niistä kylmän kasvarin kylvöistä.
Ensimmäisessä kuvassa näkyy pinaatti, retiisit, villirucola ja silopersija.
Viimeksi mainittu iti vasta kun lämmitys aloitettiin.

Joskus intoa on enemmän kuin järkeä ja kylvin retiisin ja villirucolan sellaisiin astiohin 
joissa ei ollut pohjassa reikiä.
Yltiöpositiivisesti ajattelin että nehän ehtii kasvaa kasvarissa....
Siirsin villirucolan muoviruukkuihin ja retiisit sinkkiastiaan.
Eihän niitä yleensä siirrellä, mutta uloshan astiat oli saatava. Retiisihän alkaa kukkia liiassa lämmössä.
Luin muuten jostain että kun retiisiä harventaa, voipi harvennetut taimet istuttaa muualle. 
Tätäkään en ole ennen edes ajatellut...
Pinaattia harvensin nyt ja istutin niitäkin tuohon sinkkiastiaan.
Sinkkiastiaan isäntä on porannut reiät.
Nämä astiat ovat nyt ulkona harsolla suojattuna. Ei niinkään kylmää varten vaan tuulta.

Nämä seuraavat kylmään kasvariin tehdyt kylvöt asustavat vielä kasvarissa.
Pinaattikaali on aika hyvänkokoista.
Kosmoskukat pieniä, mutta oli kiva huomata että ne itävät lämmittämättömässä kasvarissa.
Jos olisi ollut lämpimänpää, ne olisivat varmasti jo suurempia.


Lehtikaali on aika pientä, mutta kyllä näistä taimet kasvimaalle saa.

Uskon että luonnonkasvien kylvöä on lämpötilan vaihtelu auttanut itämään.
Ylhäällä takana pienenpieniä harakankelloja ja edessä heinätähtimöä.
Alemmassa kuvassa nurmikohokkia.
Näiden niittykasvien ajattelin antaa kasvaa kesän ruukuissa 
ja istutan ne vasta loppukesästä paikalleen.



Sitten asiaa näistä sisältä siirretyistä taimista.
Koska kelit vaihtuivat niin kovin kylmiksi, rajasin kasvihuoneella lämmitettävää puolta harsoilla.
Siitä kerroinkin edellisessä postauksessa.
Sunnuntaina purin harsoteltan pois. Jätin yhdelle sivulle harson varjostusta varten.

Tomaattini ovat köpöjä. Myös hieman punertuivat lehdistään.
Katsotaan mitä tämän viikon lämpö saisi aikaan.
Alimmillaan lämpötila kävi kasvarissa muistaakseni +4,9


Chilit eivät ole olleet moksiskaan. 
Kasvit ovat hieman tummenpia oikeasti. Näyttävät kuvissa jostain syystä hailakoilta.
Istutin ne jo ruukkuihinsa ja hieman mallailin tuota kastelujärjestelmää sopiville kohdille.
Sillä ei kylläkään ole mikään kiire.


Jättiverbenan pistokkaat ovat tuuheutuneet hieman.
Taustalla surkeimmat kelloköynnökset.
Niitä on nämä surkeat, sitten vähän paremmat ja sisällä keittiössä ne alunperinkin komeimmat taimet.


Verenpisaran pistokkaissa on suloisia nuppuja

Kruunuvuokot laitoin kasvarissa multaan jo hyvän aikaa sitten.

Samoin daaliat
ja ne on nyt tässä vaiheessa :D
Lämmöstähän ne tykkää. Ihan ei tänä vuonna onnistunut esikasvattaa kasvarissa.

Talvehtineet jättiverbenat siirsin ulos kasvarista.
Ovat aika ikävän näköisiä, mutta miltei joka latvassa on uutta lehtiparia tulossa.
Edelleen toiveikas näiden suhteen ;)

Tuoksuherneen istutin ulos. Näillä on harso suojana tuulelta ja myös tulevalta auringonpaisteelta.

Valkosipulit ovat heränneet kasvuun.
Tuonne takimmaiseen lavaan kylvin kaikenlaista 
ja ajattelin että eihän se näin kolealla kelillä kuivahda....
Kuivahtipa kuitenkin. Eli uusiksi taisi mennä.

Ulos toiseen sinkkiastiaan kylvin retiisiä huhtikuun lopulla.
Tulipa muuten tasainen kylvös. Juu ei :D


Sisätiloissa kasvaa kelloköynnöksiä viisi kappaletta.
Niistä voin sanoa että komeita ovat.


Kasvihuonekurkkua kasvatan ensimmäisen kerran ja ihan selkeästi liian aikaisin aloitin.
Kurkut siirrän kasvariin tällä viikolla.

Kokeilussa on viidakkokurkku ja vesimeloni, joista en tiedä oikeastaan mitään.


Ulkona ei ole juuri mitään kasvua tapahtunut.
Muutama perennaistutus piti siistiä tarkemmin, 
sillä siihen oli tänä vuonna itänyt vaahteraa melko reilusti.




Kohta on kesä!

16 kommenttia:

  1. On sulla vaikka mimmoisia taimia tulossa! Mielenkiintoisia kokeiluja. Odotan kovasti luvattua lämpö, erityisesti yöpakkasten poistumista, että saisin taimiani kasvimökkiin vahvistumaan.

    VastaaPoista
  2. Minulla toimii lasikuisti ikäänkuin kasvihuoneena. Eipä ole taimet siellä kasvaneet joitain perennoja lukuunottamatta, niin kylmää on ollut. Tuota pinaatin kylmäkylvöä pitäisi kokeilla, saan sen muuten kylvettynä aina kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden ainoan kerran olen saanut pinaatin onnistumaan. Oli viileä kesä. Muulloin minullakin aina ne alkoivat kukkimaan. Ajattelin että pitäisiköhän alkaa kasvattamaan jossain astiassa, niin voisi viedä varjoon, jos kuuma keli tulee. Auttaskohan :D

      Poista
  3. Ihania söpöjä minitaimia! Toivottavasti kaikki lähtee hyvin kasvuun kohta lämmön myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tai osa ainakin. Sekin riittää.
      Toivon että nuo seinustalla olevat jättiverbenat lähtevät kasvuun. Ne kasvatti sisällä eteisessä hirvittävän ison hontelon pöheikön ja kun leikkasin niitä, niin alkoivat murjottaa. Ymmärrettävää sinänsä ;)

      Poista
  4. Vaikka mitä tulossa! Kunhan nuo kaikki ryöpsähtää. On tosi komeat kelloköynnökset. Tänään pitäis lämmitä oikein kunnolla, saapa nähdä.

    VastaaPoista
  5. Näyttää oikein lupaavalta. Kyllä ne siitä vankistuvat ja tuuhettuvat kun lämpöä ja aurinkoa saavat. Minä istutin tänään muutaman tuoksuherneen ja perennantaimen maahan enkä laittanut edes harsoa päälle. Jospa olisivat jo ulkoillessa tarpeeksi tottuneet aurinkoon. Teilläkin oli varmaan tänään jo ihanan lämmintä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Lämmin tä tuli ja todella nopeasti ne kasvit vankistuu ;)

      Poista
  6. Onpas kaikki taimet hienossa kasvussa! Ihan kateeksi käy. :)
    Verenpisarassa nuppujakin jo!
    Itselläni maaliskussa istuttamani tomaatintaimet edelleen muutaman sentin mittaisia hörhelöitä. Kukkaset ostan kaikki valmiina.
    Terveisin Johanna

    VastaaPoista
  7. Hienossa kasvussa ovat! Minäkin olen alkanut käyttää lasitettua parveketta esikasvatuksessa. Esimerkiksi daaliat ja gladiolukset ovat pärjänneet siellä hyvin ja kasvaneet venymättä. Onpa hyvä tietää, että kosmoskukatkin taimettuvat viileässä -kunpa muistaisin sen vielä ensi keväänäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nyt minulla tosin junnasi nuo daaliat, mutta kaipa ne ehtii ;)

      Poista
  8. Ole vain tyytyväinen, taimet ovat hyvässä kasvussa. Ihana tunnelma noissa puutarhakuvissa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)