8. heinäkuuta 2019

Kasvimaalla


Ihan ei taas putkeen mennyt hyötykasvihommat. Mistään omavaraisuudesta ei ainakaan pääse puhumaan. Olen tässä kolme vuoden ajan harjoitellut sinnikkäästi ja vähemmän sinnikkäästi hyötykasvien viljelyä lavassa. Jotkut jutut onnistuu, mutta vastoinkäymisiä löytyy.
Hyötykasvialueeni on ehkä kiva katsella, mutta satoakin olisi tietysti kiva saada :D




Jospa ensin kerrotaan onnistumisista. Talvivalkosipulit näyttävät minun silmään hyviltä. Vai pitäisikö niiden olla topakampia? Ne tarvitsevat kovasti lannoitusta, mutten ole varma olenko lannoittanut niitä tarpeeksi.


Mansikkaa minulla on yhdessä tiilireunuksisessa lavassa. Sitä voisi olla enemmänkin...


Avomaankurkkuja on kaksi. Ostin neljä, kaksi kuoli. Viime vuonna ostin kaksi ja toinen kuoli. Heh, mikäköhän siinäkin oli. Näissä on kyllä kurkkuja tulossa, vaikkei kuvassa näy. Ei ihan huonosti siis.

 Matalaa auringonkukkaa kylvin yhteen pieneen tiililavaan. Vähän vaan myöhässä oli kylvöt...

Retiisin lehtiä reijittää joku ötökkä. Jonkun verran olen satoa saanut, mutta nyt näyttää että loput alkavat kukkia. Pinaatti on ainakin täysillä nupulla. Eli näiden suhteen ei nyt onnistumisia lueta.
Sokeriherneet on kylvetty liian myöhään, joten jää nähtäväksi, josko loppukesällä niistä jotain saa. Kasvihuoneen luona lavassa on hieman porkkanaa. Ne ovat ainakin vielä terveennäköisiä :)

Hieman olen pohtinut, josko siirrän kasvihuoneen luota ainakin toisen lavan pois nykyiselle hyötykasvimaalle. Siitä voisi purkaa yhden pienen tiililavan ja käyttää tiilet toisen tiililavan korottamiseen. Nyt ei ollut kosmoskukille oikein paikkaa, joten niitä on vain muutama onneton.
Ja koska hyötykasvihommat näin takkuaa, voisin jatkossa pysyä niissä lajeissa jotka onnistuu ja kylvää joihinkin lavoihin kukkia.


Huomasin kelloköynnöksessa nuppuja. Se on kyllä ilmoittamisen arvoinen asia, vaikkei hyötykasvihommaan mitenkään liity ;)



14 kommenttia:

  1. Kyllä tuolta satoakin tulee ihan kivasti :) Minulla hyötyviljely on ihan lapsipuolen asemassa, koristekasvien kasvatus vaan on niin paljon kiinnostavampaa. Jotain syötävää aina kuitenkin saamme, ainakin yrttejä joka aterialla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin olen selvästi enemmän koristekasvityyppiä ;)

      Poista
  2. Minulla on lyhyt kokemus lavakauluskasvimaasta, mutta en ole lähtenyt mitään eksoottisia kokeilemaankaan. Retiisit kypsyvät todella nopeasti, ja kukinta alkaa myös nopeati. Eli ei edes tajua, että ovat syöntivalmiita. Tillit onnistuivat hyvin, samoin salatti. Mutta olen sen verran kukkahöppänä, niin kesäkukat saavat myös tilansa kasvimaalta. Eipä niihin paljon hyötykasveja sitten mahdukaan:). Onnea kelloköynnöksen nupusta, täytyypä hakea suurennuslasi ja lähteä tutkimaan omia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla osa retiiseistä aloitti kukkimaan ilman että kasvattivat sitä mukulaa ;)

      Poista
  3. Pinaatit kukkivat nyt ennätysnopeasti kun alkukesä oli niin lämmin, en ole jaksanut tehdä uusintakylvöä. Mansikka viihtyy meillä lavoissa, samoin valkosipuli, muista ei oikein ole edes kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pinaatti kukki minulla viime vuonnakin, sitä edellisenä sain satoa. En taida enää viitsiä sitä kokeilla :D

      Poista
  4. Ihan ensimmäiseksi: kasvimaasi on todellakin kaunista katseltavaa. Järjestyksen ihmisenä minua viehättää siisteys, johon rehevyys sopii hyvin.
    Joillekin kaikki on helppoa, myös hyötyviljely. Minusta ei tule koskaan puutarha-asioissa mestaria, ei hyötypuolellakaan. Kantapään kautta oppii ja muiden vinkkien avulla. En edes odota saavani kaikkea mahdollista kasvimaalta. Keskityn helppoihin ja varmoihin kasveihin. Sellaisiin, joita parhaiten osaan hyödyntää. Sipuli, valkosipuli, herne, kesäkurpitsa, tilli, muutama porkkana ja punajuuri, salaatti, lehtikaali, retiisi. Ja kukkia myös kasvimaalle. Takaiskuja tulee, mutta myös onnistumisia. Ei senkin vakavaa ole.
    Hienoa, eka kelloköynnöksen nuppu on lupaus useammista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on vaikka mitä ;)
      Joo, ei tämä aina näin siisti ole.

      Poista
  5. Minunkin retiisien lehdet ovat reikiä täynnä, mutta hyvin jaksoivat kuitenkin retiisit kasvattaa. Oi, nuppu kelloköynnöksessä! Pitääkin tutkia omat tarkemmin, mutta en ole kyllä huomannut nuppuja vielä.

    VastaaPoista
  6. Hyvinhän tuo sinulla sujuu: mansikoissa on valtavasti raakileita, retiisejä on jo tuossa kuvassa tuplasti enemmän, mitä meillä pääsi suuhun asti ja valkosipulit näyttävät lupaavilta. Minä en ainakaan ole koskaan saanut niihin tuon paksumpia varsia ja silti sipulit ovat olleet ihan reilun kokoisia. Ja onhan tuo kasvimaasi todella kaunis katsella, eli suupieliä korviin vain ;) Minä taidan kaivaa siemenpussit esiin ja lähteä uusintakylvöjen uusintakylvöihin :D Tänään näytti jo siltä, että kaalikoit ja kirpat ovat vähenemään päin, joten ehkä on toiveita edes jonkinlaisesta sadosta, jos on vain pitkä syksy. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, minäkin tein uutta kylvöä retiisistä :)

      Poista
  7. Oi miten kaunis tuo sinun hyötykasvialueesi on <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)