9. heinäkuuta 2018

Da daa!


Daalioista osa kukkii. Tänä vuonna kokeilin esikasvattaa daaliat kasvihuoneessa huhtikuun lopusta alkaen, muutaman juurakon ostin lisää toukokuun alussa.
Kasvihuoneessa oli öisin lämmitin säädettynä niin että lämpötilan laskiessa alle viisi astetta se käynnistyy. Hieman olin ehkä huolissani kokeilun onnistumisesta, mutta sainkin kasvatettua oikein hienot daaliat. Toukokuuhan oli tosi lämmin, mikä tietysti edesauttoi taimikasvatusta.


Täällä Keski-Suomen korkeudella daalioita on hyvä esikasvattaa ja aiemmin kun minulla ei ole kasvaria apuna, joten olen niitä joskus sisällä keväällä kasvattanut. Sellaisia hontelonpuoleisia niistä on tullut. Keväällä sainkin rohkaisevia ja kokemukseen perustuvia kommentteja daalian esikasvatuksesta kasvarissa aikaisin keväällä.
Tämän kevään ja kesän kokemuksella todellakin kasvatan daaliat jatkossakin keväällä kasvarissa.





Olen ollut nyt loman jälkeen viikon töissä ja voi, kuinka kiireistä arki taas onkaan. 
Titan viime postauksen kommenttia lainatakseni:

"Puutarha on työleiri kesäisin, noin yleensä ottaen. Sitten kun siihen extrataan rakennusten kunnossapito ja remontit, niin liikutaan inhimillisten kykyjen ylärajoilla. Näin se vain on. Vähän päivässä, rahtunen viikossa ja jonkin verran kesäkaudessa on jo ihan hyvä saavutus. Minusta."

Aivan, niin minustakin!


Antoisaa viikkoa kaikille!




24 kommenttia:

  1. On ne vaan kauniita <3 Minullakin ensimmäinen alkaa olla auki. Sen piti olla samantapainen kuin tuo sinun ensimmäisessä kuvassa oleva, mutta puhtaan valkea se oli eilen illalla. Pitää käydä tänään tutkimassa. Kaunis on kyllä valkeakin, en valita :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia ovat. Aika kiva kun näin varhaisessa vaiheessa kukkivat :)

      Poista
  2. Kauniit daaliat. Esikasvattaminen todella kannatti.

    VastaaPoista
  3. Oi, kuinka kauniita daalioita! Sä oot osunut esikasvattamisessa niin nappiin.
    Mulla ollaan vielä aika alkutekijöissä. Kukista saadaan nauttia ehkä vasta kuukauden päästä.
    Mutta me ollaankin Hämeessä. ;)
    Ja tuo Titan toteamus on niin totta, puutarhassa kuin kaikessa. Kun tekee aina vähän, niin se on edistystä. Monesti sitä ajattelee ihan liian suurina osasina kaikkea ja tuntuu, ettei ikinä saa mitään valmista aikaiseksi.

    Mukavia työpäiviä ja kotihetkiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aloittelin kasvariharrastajan tuuria :D

      Totta, pieni asia kerrallaan on jo eteenpäin :)

      Poista
  4. Ihanat daaliat, on ne vaan niin kauniita! Mutta tosi aikaisessa tänä vuonna, ehkäpä nyt ehtivätkin kukkia kyllikseen ennen halloja! Minullakin ensimmäiset ovat avautuneet, mutta kuivuuden takia ovat melko matalia, jotenkin kituvaisia. Puutarhapuuhat eivät lopu koskaan, joten tuo asenne näihin hommiin on ihan paikallaan, muuten ei ole enää kivaa!

    VastaaPoista
  5. Minulla meni daalioiden esikasvatus aivan pieleen. Olivat liian lämpöisessä ja heikolla valolla ja varmaan kastelullakin. Sen verran honteloja tuli, että melkein kaikki katkeilivat kovissa tuulissa kun olin ulos istuttanut. Nyt kasvattavat kaikki kyllä uusia tukevia versoja, mutta saa nähdä ehtivätkö kukkimaan kesällä. Ihanan värisiä nuo sinun daaliasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin hyvät kelit että luulen että daaliasi ehtivät kukkia.
      Minulle kävi aikoinaan ihan samalla lailla niiden kanssa, mutta tympääntyneenä heitin ne silloin menemään :o

      Poista
  6. Upeita värejä, tuo valkoinen lilalla tehostuksella on todella hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin tykkään siitä erityisesti ;)

      Poista
  7. Todella kauniita daalialajikkeita, ja hyvin olet onnistunut niiden kanssa. Itselläkin on muutamia ja kukkanuppujakin on, mutta niiden aukeamiseen menee vielä tovi.

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista! Meillä kanssa on suurin osa daalioista aloittanut kukintansa. Minäkin olen esikasvattanut kaikki daaliani pihamökissämme vaikkei täällä etelässä välttämättä tarvitsisikaan😊

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniit! Sinulla on esikasvatus mennyt nappiin. Omani ovat vasta nupulla ja odotan kovasti niiden aukeamista, sillä useimmat hankin keväällä uusina mukuloina.
    Puutarha ja omakotitalo on aikamoinen työleiri, mutta useimmiten mieluinen sellainen. Tänä kesänä on olosuhteiden vuoksi ollut pakko jättää moni tarpeellinenkin tehtävä tekemättä. Se on ollut positiivisessa mielessä kasvattavaa, sillä maailma ei ole romahtanut, eikä puutarhakakaan. Tosin ajoittain ottaa raskaasti "pattiin", kun ei voi tehdä kaikkea haluamaansa. Senkin tunteen kanssa pystyy kyllä elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt onnistui :)

      Niin totta mitä kirjoitat.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)