25. tammikuuta 2018

Esittelyssä takapihan liuskekiveys


Edellisestä postauksesta inspiroituneena ajattelin julkaista kuvia takapihan pienestä liuskekiveyksestä ja sen vieressä olevasta perennaryhmästä. Alla olevassa gif-animaatiossa on kaksi ekaa kuvaa ensimmäiseltä keväältä 2015, seuraavana keväänä asetettiin liuskekivet paikoilleen, viimeinen kuva on viime kesältä. Paljon kaivamista ja kärräämistä, mutta ehdottomasti oli vaivan arvoista ;)



Kuten olette huomanneet on oma tyylini hyvin ryöpsähtelevä, eikä perennatkaan ole aina niin ajatuksella istutettu. Toki pari perusasiaa otan huomioon, siis kasvupaikka ja korkeus (luonnollisesti). Kiinnitän huomioa myös kasvutapaan, mielummin siis pyöreitä ja korkeita kapeita tai heinämäisiä kasvustoja sekaisin, eli kasvutavaltaan samantyyppiset eivät olisi vierekkäin kuten esim kurjenmiekat ja rönsyliljat (niitä on tuolla etupihalla) vaan niiden välissä olisi kasvultaan jotain pyöreämpää kuten kurjenpolvia, kultatyräkkiä yms. Ainahan täällä ei niin ole mennyt, mutta pääsääntöisesti noin ;)

Tänne takapihalle halusin istuttaa violettilehtistä syyskimikkiä, siksi täällä ajattelin hieman sopuisaa värimaailmaa.



Syyskimikin pariksi sopii mainiosti tummakurjenpolvi, sen lehdissä on samaa violettia sävyä. Ja kukinta sopii värimaailmaan loistavasti. Alla oleva kuva vähän hassusta kuvakulmasta, taustalla näkyy toisia istutusalueita.




Puutarhakoiran vuoksi etualalla näkyy ihmeviritys, joka estää koiraa oikomasta kulmassa olevan istutuksen yli...




Syyskimikkien toisella puolella kasvaa ihana isotähtiputki. Pitkä hujoppi reunassa on siro keijuängelmä.


Sirot akileijat kasvavat istutusalueen takaosassa nurmen puolella. Akileijat tahtoo vähän ränsistyä kukinnan jälkeen, joten on kivempi ettei se ole ihan keskeisellä paikalla ;)


Tässä alueessaa kasvaa siis syyskimikkiä, tummakurjenpolvea, kuunliljaa, isotähtiputkea, morsiusleinikkiä, palloesikkoja, varjorikkoa, akileijaa, keijuängelmä, arovuokkoa, nyppykurjenpolvea, kevätesikkoa...Saattaa joukossa olla vielä joku muukin, ei tämä minulla niin tarkkaa ole :)

Pihaa on täällä takapihalla tehty pala kerrallaan, joten tässäkin istutusalueessa on osa perennoista hieman valssanneet eli vaihtaneet paikkaa. Nyt kait ne olis sijoillaan ;)



Mukavaa torstaita!


28 kommenttia:

  1. Toistan taas itseäni, mutta sanonpa taas kerran, että kyllä puutarhasi on upea ja rehevä. Ja tuo ryöpsähtelevyys on mielestäni juuri se asia, joka saa kaiken näyttämään niin luonnolliselta ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sitä luonnollisuutta yritänkin hakea, vaikka piha on täysin nollasta aloitettu. Mutta kuten edelliseen postaukseen kommentoin, on vielä paljon epämääräistä ja rumaa kotitontilla...

      Poista
  2. Wau mikä muutos. Gif selventää hyvin muutoksen mahtavuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin selventää, bonuksena vielä että viimeinen kuva on kesältä muut keväältä :)

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisen kanssa :) Nopeasti olet saanut kukoistavaa aikaan ja liuskekivet näyttävät kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista! Tykkään noista tummista kasveista ja queen of night-tulppaanit ovat myös samaa sävyä. Minunkin pihalla ryöpsähtelee vähän sinne sun tänne, mikään ei ole säntillisesti rivissä. Mutta tykkään vähän villistä puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se villeys tuo vähän sitä luonnollista tunnelmaa :)

      Poista
  5. Kyllä puutarhasi näyttä rehevältä ja kauniilta Olet osava ja ahkera :)

    VastaaPoista
  6. Voi että näitä sun muutoskuvia ja puutarhasi kasvua on ihana seurata! Ihan uskomaton muutos tuohon nurmikkoplänttiin verrattuna. Taas kerran sanon, sä oot taituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!
      Itse en koe olevani mikään kummoinen taituri (en jaksa perehtyä kasvien yksilökohtaisiin vaatimuksiin, toki kasvupaikka) Kaikki menee samalla kaavalla: kunnon kasvualustat, siinä pitää se vaiva nähdä, muu on sivuseikka. Niinkuin tarhurina varmasti tiedätkin :)

      Poista
  7. Lumoavat kukkaryhmät, joita liuskekivi kauniisti tuo esille! Upeasti olet reunustanut kasveilla ja ryhmitellyt lehtimuotojen sekä värien kanssa riittävän suuret massat. Kuvista tuli kesäikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta voi istuttaa paljon erilaista, mutta niitä pitää aina olla useampi yksilö ;)

      Poista
  8. Isoo ja syvä huakaus! Kaikki sopii kaikkehen ja viälä nua liuskekivet...... pisteenä iin päällä :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä totisesti kannattaa nähdä vähän vaivaa laatoituksen tekemiseen. Uskomattoman kauniisti istuvat liuskekivet kukkapenkin kaareevaan muotoon. Ja hyvät kasvivalinnat värien mukaan. Minulla kimikki ja keijuängelmä ovat ensimmäistä talveaan viettämässä, saas nähdä, ovatko vielä kesällä hengissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, liuskekiveys on aika nättiä :)

      Poista
  10. Teillä on todella kaunis puutarha. Liuskekivet kruunaavat kaiken. Mukavaa viikonloppua! PS. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs tulla kurkkaamaan ;)

      Poista
  11. Eipä ole paljon mitään lisättävää edellisiin kommentteihin. Puutarhastasi näkee, että olette panostaneet alueiden huolelliseen perustamiseen. Ja kyllä näistä näkee myös sen, ettet ihan ole kasveja sinne tänne roiskinut, vaan miettinyt muotoja, värejä ja kokoja. Todella onnistunutta ja luonnollisen rehevää. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pääsääntöisesti alueet on hyvin perustettu, joissakin pensasangervoryhmissä on hieman laistettu, koska ne pärjää vähemmällä ;)

      Poista
  12. Nyt kyllä tuli niin kesäfiilis. Melkein pystyin tuntemaan sen kostean lämmön. Ihanan runsas ja rehevä puutarha sinulla ja niin siisti ja viimeisen päälle laitettu!!

    Heitin sinulle haasteen :) Kurkkaapa blogiani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta on tontilla vielä suttuakin ;)
      Kiitokset kivasta haasteesta. Vastasin siihen huhtikuun kuvilla, mutta nyt saan syyn postata ihanasta toukokuusta :)

      Poista
  13. Iso muutos ja todella hieno kivetys ja uusi kukkapenkki. Kaunis vaaleanpunainen isotähtiputki ja ihastelen muitakin kasvivalintojasi. Kaunista!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...