22. tammikuuta 2018

Esittelyssä etupiha


Selasin kuvia viime kesältä ja täytyy sanoa että etupihan perennat kasvavat oikein hyvin. Etupihan suurista istutusalueista on tullut oikeastaan aika komeita. Toki alueissa on pensaitakin, mutta niiden kasvaminen vie aikansa. Ihan ei siis olla maalissa vielä.


Joskus ajattelin että olisi kiva tehdä tänne postauksia kotipihan eri istutusalueista, mutta se on aina jäänyt. Nyt ajattelin kuitenkin esitellä hieman tuota etupihaa.
Katselin kuvia silloin ekalta syksyltä 2014, milloin kaivikonen kävi mylläämässä ja laittamassa graniittikivet paikoilleen. Blogiani seuraavat muistavatkin ehkä tuon ajan. Löysin samasta kansiosta tuhruisen paint-ohjelmalla tehdyn vision. Yhden viime kesäisen kuvan kanssa ne ovat nyt tässä gif-animaation muodossa :)
Oikeanpuoleiselle alueelle kaivoin käytävän liuskekivipolkua varten, en hoksannut sitä tuolloin multausvaiheessa. Liuskekivipolku näkyy tuolla loppupäässä olevassa kuvassa.

Aika lähelle sitä hakemaani rentoa ja rehevää on tässä päästy. Kasvivalinnat ovat minulla aina siitä helpommasta päästä, harvoin kokeilen mitään krantumpaa kasvia, tai sitten niitä on siellä täällä, ei missään nimessä isoja alueita. Pientä hienosäätöä täällä on myös tehty, eli taimikaruselliä harrastettu, mm osan pioneista siirsin kasvarin luokse tekemääni istutusalueeseen ja muutakin ;)














Ei kyllä pitäisi näitä kesäkuvia katsella, tulee niin kova vihreän ja kukkien kaipuu. Onneksi kaupoista saa jo kevään kausikasveja ;)


Mukavaa viikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. On kyllä kaunista ja rehevää <3 Täällä myös kesän kaipuu huippu lukemissa!

    VastaaPoista
  2. Ihmetyttää ja ihastuttaa aina yhtä paljon, kuinka lyhyessä ajassa olet saanut puutarhanne kukoistamaan ja niin mahtavan reheväksi.
    Aivan ihanan näköistä sekä pihasuunnittelun näkökulmasta, että tuon rehevyyden takia! <3

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kyllä yksi kauneimmista tietämistäni puutarhoista. Niin kaunista, rehevää ja inspiroivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! Mutta näkisitpä vaan kuvien ulkopuolelle, ei sitten kaikki ole niin siistiä vaan on sotkua ja keskeneräisyyttä..
      Minusta sinulla on aivan ihana ja erittäin hyvin hoidettu puutarha!

      Poista
  4. Vaivannäkönne on palkittu muhkean kaunniilla lopputuloksella.

    VastaaPoista
  5. Ihanan runsas perennapenkki!

    VastaaPoista
  6. Upea piha! Kovan työn olete tehneet ja huomaan että paras paikka on lepotuoli :)

    VastaaPoista
  7. Oi muistan kuin eilisen tuon kaivinkonekuvan. Oli niin ihanaa eläytyä sinun intoosi uudesta omasta puutarhasta💚 Upeaksi on puutarhasi kasvanut näinkin lyhyessä ajassa!

    VastaaPoista
  8. Voi miten rehevää jo muutamassa vuodessa! Kyllä aidon viherpeulakon piha on hieno. Onko viimeisen kuvan punaisena kukkiva kasvi jokin hanhikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, verihanhikki, kerrottukukkainen. Tykkään siitä tosi paljon :)
      Täällä lisää kuvia siitä http://puutarhaterapiaa.blogspot.fi/2017/08/paivan-vari-on-punainen.html

      Poista
  9. Ehdottomasti kannattaa kesäkuvia katsella. Ikävä ja kaipuu tietenkin tulee, mutta näillä jaksaa taas hetken eteenpäin.
    Pihanne on hyvin onnistunut ja todella lyhyessä ajassa olette saaneet sen reheväksi ja valmiin oloiseksi. Kelpaisi tuota esitellä laajemminkin. Kiva ja piristävä animaatio. Että jaksatkin tehdä sellaisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo gif-animaatio oli ihan helppo tehdä ilmaisella photoscape-ohjelmalla ;)

      Poista
  10. Samaa miältä erellisten kans; nopiaa toimintaa, rehevää ja kaunista ja kukkivaa ja......

    VastaaPoista
  11. Pihasi on todella kaunis ja niin rehevä kasvusto. Jotain samaa olen toivonut itsekin saavani aikaiseksi, toki paljon pienemmässä mittakaavassa. Kuvista näkee hyvin miten olet kasvit ryhmitellyt ja miten ne kukkiessaan näyttävät hyvältä.
    Lepotuolin valtaaja on kuin piste kaiken kauniin päälle.🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepotuolin valtaajalla olisi tuo omakin pieni kesäpatja tuossa vieressä, mutta ei taida aina kelvata :)

      Poista
  12. Hyvä postaus ja kiva tuo kuvasarja, josta hyvin näkee kasvun! Tosi nopeasti olet saanut sen kukoistamaan.

    VastaaPoista
  13. Upeaa rehevyyttä aika lyhyessä ajassa!
    Ihailen kasvien lisäksi noita graniittikiviä!

    VastaaPoista
  14. Ensivierailulla blogissasi. Upealta näyttää. Kuinka paljon joudut rajoittamaan tiettyjen kasvien kasvua, vai kasvavatko sulassa sovussa noin, valtaamatta toisiltaan alaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kasvit kasvavat aina luonnostaan rehevämmmin kuin toiset. Piha on nuori, joten tässa vaiheessa ei varmaan huolta siitä ole. Muutenkin olen aika boheemi, joten puutarha saa myös muotoutua omillaan luonnolliseen tapaan. Käytäviltä toki poistan sinne ilmaantuneet siementaimet.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)