11. maaliskuuta 2016

Jättiläisvauvat

En ole kelloköynnöstä aiemmin kasvattanutkaan, joten minulle tuli täysin yllätyksenä millaisia jättiläisvauvoja niiden taimet ovatkaan. Aika hurjaa :)
Nyt niissä on ensimmäinen lehtipari kasvamassa. Kookkaiden taimien alkoi olla yhdessä jo hieman ahdasta kasvaa, joten koulin ne omiin ruukkuihinsa. Muutoinkin taimien koulinta suositellaan tehdä siinä vaiheessa kun ensimmäinen lehtipari muodostuu, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten aina tuota ohjetta noudata ;)

Minusta nämä ovat hurjan kauniita



Suutarin lapsilla saattaa joskus (useinkin) olla heikot oltavat :)
Täytyy toivoa että nämä onnistuisivat
Laitoin taimille myös suojaruukut, sillä nämä kasvavat keittiön pöydällä.
Yleensä taimikasvatus on meillä melkoista suttua ja sälää, mutta joskus se voi näköjään olla myös kaunista ;)
Aurinko valaisee eteisen tosi kivasti ja erittäin keväisesti.
Pyysin isäntää maalaamaan vanhan puulaatikon valkoiseksi. Hänellä kun sattui olemaan tekemisen puute :)
Halusin kuitenkin että sen kanteen jää tämä vanha vihreä maalipinta
Etsin kauan aikaa vanhaa pientä penkkiä eteiseen, muttei sellaista tullut missään vastaan.
Ostimme sitten uuden penkin. Se on oikeastaan saunan penkki, muttei sitä tarvitse kaikille kertoa :D
Valkoiseksi maalattuna se sopii eteiseen ihan hyvin.
Vesi tippuu räystäältä.
Se vasta on ihanaa se.


Oikein ihanaa kevättä kaikille!
....eikös niin voi jo toivottaa ;)



Tervetuloa lukijaksi Saaristopuutarha!



38 kommenttia:

  1. On ne tosi kauniita taimia ja toimivat hyvin myös viherkasveina.
    Teidän eteisenne on niin upean valoisa. Puulaatikko on kuin uusi ja vanhan vihreä sävy sopii viimeisen päälle. Saunan penkkikö? Eihän sitä kukaan tiedä, kun penkki ei edes ole saunassa. Sehän on ilmiselvästi eteisen penkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, penkki mikä penkki, puuta ja ruuveja :)

      Poista
  2. Tuo viimeinen kuva on niin ihana, kuva hetkestä, keväästä!

    Suloisia taimia, päätin etten kelloköynnöstä kasvata ja siemenet oli pakko ostaa, kasvatan niitä nyt maltillisesti vähän jälkijunassa! Upean kauniit kuvat, ihana penkki, tuollaista olen haeskellut! Ihana viikonloppu täynnä touhua! Kuu oikealla paikalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on kyllä kivan näköinen lehdiltäänkin, joten toivon että näistä tulee jotain :)

      Poista
  3. Terhakat on taimet ja hyvässä iskussa!
    Kevättä on jo ja niin toivotellaan. Yöllä on pakkasta mutta päivällä lumet sulaa..jipii

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja niin keväistä. Kauniit kuvat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kelloköynnös on yksi suosikkikukkani, komeat taimet.
    Laatikosta tuli kiva ja penkkikin on hieno.

    VastaaPoista
  6. Ihanan näkööne eteene ja nii terhakat taimet. Joo-o! Kevät on tullu!

    VastaaPoista
  7. Hyvät ja elinvoimaiset taimet sinulla, niistä tuleekin upeaa kukkaloistoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että jätit kannen maalaamatta. Tuollaisena kaunis. Onnea vauvoille ja aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkäsin sävystä ja vähän kulahtaneesta pinnasta :)

      Poista
  9. Hyvin terhakkaat taimet Kaunis eteinen valoisa siinä onkin hyvää kasvattaa taimia saavat kivasti valoa :)

    VastaaPoista
  10. Sulla on niin kauniit kasvatussysteemit siellä... En kehtaa omistani puhuakaan. (Meinaan niistä jogurtti- ja raeujuustopurkeista sun muista...) Kelloköynnös on viehättävä kasvi, ja näköjään jo noinkin varhaisessa vaiheessa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin poikkeus. Kyllä ne dyno-laatikot ja vanhat muoviruukut on sitä realismia :)

      Poista
  11. No kelloköynnös on nopea kasvaja, kuten olet jo nyt huomannut. Odotapas kun päästään muutama viikko eteenpäin, olet ihmeissäsi niiden kanssa, kun tarttuvat verhoihin ja kaikkiin mihin kiinni saa. Minä olen vähän leikellyt pisimpiä latvoja, mutta sitä en tiedä, vaikuttaako kukinnan alkamiseen kuinka? Muutoinkin alkaa kukkimaan niin myöhällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kääk. Taidan olla ihmeissäni täällä pienissä tiloissa sitten :)

      Poista
  12. Kyllä nyt voi jo toivottaa kevättä. Kiitos samoin sinne!

    VastaaPoista
  13. Voi, kuvasi ovat niin täynnä lupausta kesästä! Ihania fiiliksiä =).

    VastaaPoista
  14. Ihastuttavia taimia, kelloköynnökset ovat ihan minunkin lemppareita. Todella kiva tuo eteisenne, keväinen ja kodikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tälläiseen vanhaan rintamamiestaloon kuuluu tuollainen eteinen. Harmi vaan ettei sinne mahdu tuolia ;)

      Poista
  15. Hienot kelloköynnökset! Minullakin ne ovat juuri itäneet, odotan nyt siis luvattua hurjaa kasvua :)

    VastaaPoista
  16. Upeilta ja erittäin elinvoimaisilta näyttävät kelloköynnökset. Minullakin samaiset kasvit jo hyvässä kasvussa.
    Kutsuvan näköinen eteinen.

    VastaaPoista
  17. keväiseltä näyttää! Kauniit taimet!

    VastaaPoista
  18. Kelloköynnös on yks lemppari. Aika jättiläisiä tosiaan niiden taimet näyttävät olevan =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)