16. syyskuuta 2015

Raksaroju hyötykäyttöön

Tontilla on paljon raksajätettä, mm hirvittävä kasa tavallisia tiiliä. Tuumailin tässä kesäkukkamaan ideaa ja ajattelin josko voisin noita tiiliä siinä hyödyntää. Edelliset omistajat olivat laittaneet tiilit seinänvierustaan, mutta eivät ne siihen oikein käy. Tiili ei kestä kauan maakosketuksessa taivasalla ja teräviä siruja oli joka puolella. Se on vähän huono juttu koiran omistajalle. Seinänvieren siistimisestä kerroin keväällä täällä. Tuumasin että kesäkukkamaahan ne saattavat sopia, sillä siellähän myllätään joka kevät, ja vuosien päästä tiilit voi sitten vaihtaa toiseen juttuun.

Tuli sellainen fiilis että halusin lähteä ulos puuhastelemaan. Jossain vaiheessa satoi vettä, joten kävin etsimässä sadevaatteet ylle. Jotenkin tuntuu ettei tämä ollut kovinkaan työläs juttu, vai liekö ollut niin mukavaa puuhaa. Niin, ja nyt on myös sellainen fiilis että voisin tästä vaikka postauksen heti kirjoittaa ;)

Ei kun kaivamaan...
Suodatinkangaspalat ja kivituhka tiilien alle.
Huomatkaas vatupassi. Saa olla suorassa ainakin näin alussa, talvi sitten muotoilee jos haluaa ;)
Jälleen rautahässäkkää. Tuo estää karvakorvaa juoksemasta istutuslaatikon päälle ;)
Tuppaa innostumaan ohi ajavista autoista. Tuolta toiselta puolelta se ei, kumma kyllä, juokse.
Esikkoa laitoin tuohon päätyyn kevään iloksi.
Siitä tuli mielestäni niin kiva että tein toisen pienemmän seinänvierustalle.
Olisiko tässä paikkaa tuoksuherneelle ensi kesänä;)
Ja niin, eipä ole vieläkään terassia. Talon edessä on murskeaavikko.
Purppuraheisiangervon olen istuutanut aidanteeseen. Se näyttää sopivan hyvin tiilien sävyyn.
Siinä vieressä on Teresanruusu, joka kukkii edelleen hissukseen


Noita lootia tulee luultavasti lisää, tiiliroinaa löytyy. Ja nurmikko lähtee väleistä pois;)
Tarkkasilmäinen huomaakin että tuolla on jotain nimikylttejä. Löysin viimeinkin paikallisesta naapurimaan autovaraosaliikkeestä niitä "sytykkeitä", joilla onkin oiva tehtävä toimia nimikyltteinä.

Lueskelin joku aika sitten perennojen syyskylvöistä mm. täältä ja tilaisin perennojen siemeniä. Ajattelin sitten kokeilla syyskylvöä tähän tekemääni lootaan. Kylvin tänään siemeniä jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn tai hyötyvät siitä, annan siis talven hoitaa sen ihan luonnollisesti. Linkin artikkelissa mainitaan että perennat jotka eivät tarvitse kylmäkäsittelyä voidaan kylvää ilmojen ja maan selvästi kylmennettyä. Toki voisin kylvää sitten keväällä, mutta taidan kokeilla laittaa loput siemenet maahan myöhemmin syksyllä, jos siis saan aikaiseksi tehdä lisää tilaa. Oletteko kylväneet perennoja syksyllä? Jotenkin voisi keväällä sitten keskittyä niihin kesäkukkien esikasvatukseen, ei kummittelisi perennojen siemenet mielessä ;)
Jaa, saapi nähdä miten tässä käy....

Ensi viikolla alkaa parin viikon loma. Sitten saa tehdä mitä huvittaa, tai ehkä olla tekemättä mitään. Aika kivaa, eikö? Taitaa tulla loma tarpeeseen ;)



28 kommenttia:

  1. Kiva idea, tuli fiksun näköiset "lootat." Rautahässäkätuet ovat oivallisia paikkaan jos toiseenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta raudasta voi tehdä vaikka mitä :)

      Poista
  2. Oon teheny tiilistä käytäviä ja huamannu että murenoo, joo-o. Tuallaases paikas voivat kestääkki. Kivan näkööset loorat sait tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kestänee tässä aavistuksen verran kauemmin ;)

      Poista
  3. Tosi hyvännäköiset istutuslaatikot! Minua harmittaa, kun omalta tontilta ei löydy juurikaan kiviä tai muuta materiaalia reunusten tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meilläkin saisi olla enemmän kiviä täällä kototontilla..

      Poista
  4. Kekseliäs ja silmää miellyttävä istutuslaatikko.

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää. Olet toimelias! :) Meillä on kanssa paljon tiiliä. Nättejä olisivat juuri mm. rajauksien ja polkujen tekemiseen, mutta kun murenevat... :( Sulla on näköjään aina valmiina suodatinkangasta ja kivituhkaa, jos sattuu inspis päälle? :) Tosi kätevää.
    Itsekin olen kiinnostunut perennojen siemenistä, se on halpa tapa hankkia lisää kasveja. En tosin vielä ole asian eteen tehnyt mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset rippeet raavin tuolta kivituhkakasan pohjalta tänään. Taitaa olla tarvis tilata lisää ;)

      Poista
  6. Ai miten kivalta näyttää. Oletkin ollut ahkerana. Sitten onkin kiva olo kun saa jotakin aikaiseksi. Kaunis tuli istutuslaatikosta. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Ihania istutuslaatikoita, vanhat tiilet ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat tiilet ovat todella kivoja. Saa nähdä kauanko pysyvät kasassa ;)

      Poista
  8. Hienothan niistä tuli! Minullakin olisi mökillä tuollaisia tiiliä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain tuumailemaan. Tosin täytyy muistaa ettei tämä ole ikuinen ratkaisu ;)

      Poista
  9. Näyttää vähän kuin portilta alimmassa kuvassa :) Hienoja tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän tuumailtiin pitäisikö tehdä aita koko matkalle ja oikea portti tuohon väliin. Jää nähtäväksi :)

      Poista
  10. Meillä on mökkitontilla raadettu ja rakennettu koko kesä. Nyt olisi sitten istutusten vuoro. Tuntuu että kaikki voimat ovat menneet :) Pohdin ja vatvon jätänkö kaiken keväälle, vai teenkö jotain perustuksia jo nyt.
    Aion hyötykäyttää kaikenlaista "rautaromua" ja vanhoja esineitä.
    Suunnitelmasi näyttävät kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalle vanhojen tavaroiden hyötykäyttö :)
      Istutusalueiden kaivelu on kovaa työtä, mutta näin syksyllä jos pääsee istuttamaan ei tarvitse huolehtia kastelusta :)

      Poista
  11. Oikein kauniin näköiset nuo tiiliset istutuslaatikot. Pihasi muotoutuu kovaa kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On täällä jotain todellakin muuttunut ;)

      Poista
  12. Hienot tuli! Siten kylvän perennoja joka syksy, että ravistelen siemenet kasvin juurelle. Usein on seuraavana kesänä pikkutaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa noin tein tuolla akileijoille joku aika sitten :)

      Poista
  13. Todella kauniit kierrätyslaatikot teit. Aika taitava olet. Minäkin olen syyskylvänyt suoraan maahan, pitää vaan merkitä hyvin mitä ja minne, koska muuten sen kevääseen mennessä ehtii moneen kertaan unohtaa. Noihin laatikoihinhan olisi unelma kylvää syyssiemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Joo, ajattelin että olisi helppoa laittaa syyskylvöinä nuo perennat.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)