10. syyskuuta 2013

Skotlanti: Linnoja ja puutarhoja

Skotlantilaisissa linnoissa halusin ehdottomasti käydä ja raunioita nähdä. Niitähän löytyy todellakin useita. Skotlannissa oli todella paljon muitakin matkailijoita, joilla oli samainen suunnitelma. Loch Nessin rannikolla olevaan Urquhartin raunioille emme menneet ollenkaan, sillä siellä oli aivan hirmuinen väenpaljous. Ehkä reissumme ajankohta osui yksiin muiden matkailijoiden kanssa;) Alla oleva Eilean Donan oli viehättävä. Ihan paras kuitenkin oli Dirleton linna, josta kuvia postauksen lopussa.

Eilean Donan linna oli upea, suosittu, joten täälläkään ei tarvinnut olla yksin.


Eilean Donan on rakennettu 1200-luvulla. 1700-luvulla se raunioitui, ja 1900-luvun alussa se rakennettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan uudelleen.

Linna on kaunis. Sisätiloissa kuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä, siellä olikin täysi sisustus vahanukkeineen ja huonekaluineen. 


Eihän puutarhuri voi ulkomaanreissullaan sivuuttaa puutarhoja. Tämä paikka on Inverness Floral hall. Pieni puutarha, mutta erittäin sievä. Selkeä, siis jotakin muuta kuin oma rönsyilevä mökkipihani.














Ruthven Barracksin sotilastukikohta on rakennettu 1700-luvulla


Täällä jotkut onnettomat viettivät siis aikansa, syystä tai syyttömänä...


Ruthven Barracksin rauniot lepäävät kauniiden maisemien keskellä


Tämä Dirleton linna oli kuitenkin kaikkein ihanin paikka. Raunioitunut ja kaunis, kun vain kivimuurit voisivat kertoa ne tuhannet tarinat.....

Linnaa ympäröi suuri puutarha. Olipa ihana kun tänne löysimme.




















Puutarhan laitamilta löytyi kyyhkystalo


Itse linna on osittain raunioitunut. 














Linnan kellariholvi, ruokavarasto


Linnansali


..jonka puukatto on hävinnyt aikojen saatossa.


Murder pot, pääsisäänkäynnin yllä. Jos hyökkääjät sattuivat pääsemään sisään, saivat he tässä kohtaa jotain kuumaa niskaansa...

Linnantorni


Portaat 


Osa linnan huoneista oli ihan hyvässä kunnossa, kuten tämä. Miltei voisi kuvitella aatelisneidon tekemään käsityötä tähän ikkunan valoon.
Liekö ollut onnellinen vaiko ei.........

20 kommenttia:

  1. Noissa linnoissa kun pääsis itsekin vielä joskus käymään :) Mahtoi olla aika kolkkoa ja kosteaa asustella kivilinnassa!

    VastaaPoista
  2. Huikeita kivilinnoja jylhissä maisemissa.
    Kiva, kun otit myös noita puutarhakuvia. Hyvin hoidettuja puutarhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin siistejä ja selkeitä puutarhoja, jotain aivan muuta kuin omani:)

      Poista
  3. Voi miten hieno paikka, kiitos kuvamatkasta :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavat linnat, kuin historiallisesta elokuvasta. Ja nuo istutukset, aah. Niin siistejä ja viimeisen päälle harkittuja, kaunista. Kiitos virtuaalimatkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin hyvin hoidettuja. Mukava kun viihdyit virtualimatkalla:)

      Poista
  5. Upeita linnoja, mahtavia maisemia ja unelmien puutarhoja. Mitä muuta voisi matkaltaan toivoa?

    VastaaPoista
  6. Oikea romanttisen puutarhurin unelmamatka; linnojen raunioita ja puutarhoja...

    VastaaPoista
  7. Vau, kiitos näistä ihanista, tunnelmallisista ja kauniista kuvista! Hienosti olet onnistunut rajaamaan ne mainitsemasi muut turistit kuvien ulkopuolelle, näyttää kuin olisitte saanaat nauttia luonnonrauhasta ihan itsekseen. Ja nuo linnat... olishan se aika kiva jos itellä olis joku tuollainen raunio, jossa haahuilla ja hoidella upeaa puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Kaikkialla ei suinkaan ollut muita matkailijoita. Eilean Donan oli tosi suosittu. Dirleton rauhaisampi.
      Luonnossa sai liikkua rauhassa...reitinhän voi valita itse;)

      Poista
  8. Ihanat kuvat!! Skotlanti - sinne on päästävä, joskus...:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)