10. joulukuuta 2018

Rikki menneet juomalasit


Huomasin joku aika sitten että kaksi juomalasia oli rikkoutunut. Näissä molemmissa on terävät säröt reunassa. Sinänsä ärsyttävää, koska lasit eivät ole olleet meillä edes kovin kauan.
Sen sijaan että olisin laittanut ne lasikeräykseen, päätin säästää niitä hetken hyasintteja varten.
Hyasintit on laitettu multineen lasiin, hieman sammalta maisemointiin ;)






Mukavaa maanantaita!


9. joulukuuta 2018

Toinen adventti ja vastustamaton mehitähti



Kävin kukkaostoksilla eilen. Oikeastaan hankin jo joulukukkani. Ei haittaa vaikka ostin ne etuajassa, sillä varsinaisen joulun vietän taas töissä. Joulun jälkeen on neljä vapaapäivää, joiden jälkeen menen sitten vuodenvaiheeksi töihin.

Päätin myös etsiä mehitähtiä, joista Riina Versoja Vaahteramäeltä- blogissa kirjoitti niin inspiroivan postauksen. Joulukukkien seassa oli useitakin, mutta niihin oli laitettu jotain blingbling- maalia. En oikein sellaisista tykkää. Viherkasvipuolelta löysinkin sitten oikein komeita mehitähtiä ja yhden ison raaskin ostaa.


Istutin sen ihan tavalliseen valkoiseen ruukkuun. Se on todella komea, eikä se sen vuoksi kummenpaa minusta kaipaakkaan ;)




Loppuun vielä kurkistus kukkaostoksista. Niistä myöhemmin sitten lisää :)

Mukavaa sunnuntaita!


7. joulukuuta 2018

Ihanaa kesää ja vähän talveakin ;)


Blogissa kiertää ihana sinivalkoista-haaste. Sainpa taas aihetta selata kuvakansioita.
Postauksen kuvat ovat viime kesältä ja talvelta.


Kotosalla kirsikka

Mökillä laineet

Ompun alla lemmikki

Meren yllä pilvet

Kasvihuone valkoinen

Vattajan taivas

Kokkolan vanha sininen

Kevät

Ohtakarin aallot

Pieni hetki 

Pään yllä

Tuisku talvinen

"Nyt riittää, avaa!"

Lämpöä

Mammalle myös


Haasteen teemana on sinivalkoisuus, 
kuvissa voi olla mitä tahansa kaunista sinistä ja valkoista.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi 
www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin 
Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Nappasin haasteen omin nokkineni. Nappaa sinäkin;)


5. joulukuuta 2018

Pari kranssia



Sain minäkin viimein tehtyä pari kranssia. Krassipohjathan tein jo aikaa sitten. Ehkä se vain odotti inspiraatiota. Nämä kranssit ovat taas hyvin yksinkertaiset ja helpot tehdä.

Mustikkakaranssia tehdessäsi piti hieman säätää, sillä aloitin laittamaan mustikanvarpuja suurempina nippuina. Puolivälissä huomasin ettei varvut riitä. Piti sitten nyhtää jo laittamiani pois. Hieman siitä siis toispuoleinen tuli ;)




Yksi kranssinpohja on tehty herukan oksista. Syksyllä kun hoitoleikkasin herukkaa kieputin ohuempia oksia kranssipohjaksi. Vähän se oli ehkä liiankin jäykkää, mutta sain sen kuitenkin taipumaan kranssiin. Minusta hilselevät oksat ovat kauniita sinänsä, joten jätin kranssipohjan reilusti näkyviin. Yhteen kohtaan laitoin vain vähän kanervaa ja muutaman kävyn.









3. joulukuuta 2018

Joulun kukkia

Aivan pian on hyvä syy lähteä kukkaostoksille. Vaikka ei mikään varsinainen jouluihminen olekaan, täytyy kotiin hankkia jotain ihanaa. Tässä kuvasarjassa on kukkia menneiltä jouluilta. Jännä miten välillä on runsaanpaa ja välillä pelkistettyä. Luulisi että tykkäisi aina samanlaisesta tyylistä.

Yhtään joulukasvia en ole vielä hankkinut, mutta pian senkin aika on.



Yksi suosikkini taitaa olla hyasintit, joista on multa pesty pois. Lasiastiassa pohjalla hieman vettä. Ehkä jotain tälläistä asetelmaa tänäkin vuonna laitan.




Joskus minulla oli ripsureunaisia tulppaaneja. Reunat antavat vaikutelman kuurasta. Mustikanvarpujen kanssa niistä tuli yksinkertainen ja kaunis kimppu.


Kultasypressin heleä vihreä oli aika ihana. 
Ei ehkä kovin tyypillinen jouluväri, mutta siltikin oikein kaunis.



Vanhat lasipurkit ja purkunat toimii meillä aina ;)





Jouluruusun yritän aina säilyttää kevääseen, joskus onnistuen, joskus taas en ;)


Loppuun löysin vielä yhden herkkukuvan. Ei ole yhteistyötä tämä :D
Kukat ja suklaa. Se on joulua :)

2. joulukuuta 2018

Betonista valetut kynttilänjalat




Päädyin valamieni kynttilänjalkojen kanssa hyvin yksinkertaiseen koristeluun. Narulla kiinnitetyt huovasta leikatut sydämet ja muutama käpy. Itse olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Jotenkin myös yllättävän pelkistetty ;)

Hyvää ensimmäistä adventtia!


Käykää kurkaamassa edellinen postaus, jossa  Kuusi kuvaa kesästä-haasteeseen osallistuneiden kuvat.