19. marraskuuta 2016

Parit kokeilut

Posti toi uuden kameran. Ihan liian vähän olen sitä päässyt testaamaan ja en miltei ollenkaan luonnonvalossa. Tähän asti siis kuvasin vanhalla 1000d Canonilla, uusi kamerani on 70d.
Tämän postauksen kuvat eivät missään nimessä ole huippuhienoja, mutta olen todellakin tyytyväinen uuteen kameraan. Sisätiloissa huonossa valaistuksessa ei entisellä saanut oikein minkäänlaisia kuvia, mutta tällä uudella saa jo parempia. Objektien valovoimaisuus toimii siis tällä uudella kameralla paremmin ja kamerassa on suurempi mahdollisuus ISO-arvolle. Sisäkuvat ovat kylläkin kohinaisia mutta oikeastaan kuvaustilanne on sen verran hämärä ettei tarkkuuteen pääse (salamaa ei käytä, koska se mielestäni tappaa tunnelman täysin). Siispä odottelen luonnonvaloa, saadakseni selville lisää uuden kamerani luonteesta. Olen tyytyväinen 😊



Kuvasta voi päätellä että kahvi on tärkeä juttu ;)


Siis, saanko nyt tota juustoa? 🐾




Nyt alkoi kolmen päivän vapaat. Eiköhän sitä luonnonvaloa edes vähän löytyisi, jotta kuvailemaan pääsee. Täytäähän sitä tietysti myös tuota ohjekirjaa lukea. Kuvaustekniikkani on aina ollut kokeilevaa, yleensä kikkailen joko aukon arvolla tai valotusajan pituudella, enkä edes ymmärrä kaikkia hienoja kuvaukseen liittyviä termejä. Silmää kuvaukseen ehkä on, kun vain oppisi tuota tekniikkaa paremmin....

Huomaan että muutama lukija on lähtenyt lukijalistalta. Se vähän ehkä mietityttää, mutta onneksi täällä on ne muutamat ihanat, todelliset seuraajat, jotka käyvät kurkkaamassa ja kommentoimassa. Osa heistä kulkenut mukana jo vuosia. Oikein paljon kiitoksia siitä!


18. marraskuuta 2016

Kotipihan puutarhakausi

Ulkona on lämpötila plussan puolella. Kaunis valkoinen lumipeite on sulanut ikäväksi sohjoksi ja kaikki on pian taas harmaata ja pimeää. Nyt on siis masentava loskakausi ja sitä suuremmalla syyllä katseet kääntyvät viime kesään.
Täällä blogistaniassa on menneellä viikolla keskusteltu vuodenajoista. Puutarhurin kesä onkin yllättävän pitkä :)

Pelargonia itää ja helmililjoja on hankittu piristykseksi

Pistokkaiden istutusta ja ruukkunarsisseja

Ensimmäinen talven yli säilynyt pelakuu kukkii ja kelloköynnökset kasvavat pituutta

Tulppaaneja ja liuskekiveyksen tekoa

Chilit pääsivät ulos harson suojaan ja ensimmäisenä ruusuna 'Tove Jansson' aloitti pensasruusujen kukinnan

Terassi valmistui ja takapihalla piperreltiin

Takana näkyvä huonokuntoinen varasto purettiin ja kelloköynnös aloitti kukinnan

Kasvihuoneen perustukset saatiin valmiiksi, ja lisäksi tehtiin hieman tilaa muille hyötykasveille.
Tontilla oleva vanha luumupuu tuotti kivasti satoa.

Ruskaa ja ensilunta

Minun kesäni näkyi alkavan helmikuulta ja päättyvän lokakuuhun. Sehän tarkoittaa tällä laskutavalla että marraskuu on syksy, joulukuu on talvi ja tammikuu on kevät. Viimeistään tammikuussa siemenkuvastot tulevat ja sehän onkin todella jo tarhurin kevät :)


Mukavaa viikonloppua kaikille!

14. marraskuuta 2016

3 asiaa puutarhassa -haaste

Kun tuon edellisen Kuusi kuvaa kesästä-haasteen laitoin menemään, niin ajattelin vastata myös toiseen saamani haasteeseen.
Sain Sirkulta Kukkia ja haaveita -blogista kivan 3 asiaa puutarhasta -haasteen. Kiitos tästä. Sirkku on melko uusi bloggaaja, joten käykää ihmeessä katsomassa Sirkun mukavaa blogia.

Tässä siis vastaukseni 3 asiaa puutarhassa -haasteeseen:

3 asiaa, jotka ilahduttivat viime kasvukaudella:
- kelloköynnös kasvoi ja kukki ihanasti. Oli siis vaivan arvoista kasvatella taimia helmikuulta lähtien
- kotipiha alkaa pikku hiljaa näyttämään puutarhalta eikä nurmiaavikolta ;)
- sain chileistä satoa

Kelloköynnös

3 asiaa, joista en pitänyt viime kasvukaudella:
- olen huono kestämään keskeneräisyyttä, joten sitä kärsivällisyyttä joutuu tässä opettelemaan...
- Iita-koira on aloittanut paimentamaan ohiajavia autoja ja pienet taimet pensasaidanteessa kokivat kovia. Yhteen kulmaan oli pakko laittaa aitaverkkoa myös pensaiden tälle puolelle jotta ne kasvaisivat ja antaisivat näkösuojaa. Muutoin koira "osaa käyttäytyä" puutarhassa oikein, ei kaivele tai myllää perennapenkeissä ;)
- rakas mökkipuutarha jäi vähemmälle huomiolle

Mökkipuutarhan metsäpuutarha osaa


3 asiaa, jotka sain kasvukauden aikana valmiiksi:
- etupihalle saimme tehtyä viimeinkin terassin. Oi, sitä odotinkin
- ruusutarhaan teimme pienen pyöreän kiveyksen
- liuskekivilaatoitusta takapihalle

Etupihan terassi

Ruusutarhan kiveyksessä noppakiveä ja bendersin muurikiveä reunassa

3 asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken:
- kaikki, siis vähän joka kulmalle jäi jotain keskeneräistä ja viimeistelemätöntä juttua ;)
- kasvihuoneelle on pohjat valmiina, joten sitä sitten ensi keväänä pääsisi rakentamaan
- yksi betonikivillä reunustettu perenna-alue on vielä suunnittella
- perennojen siemeniä on aika paljon, joten niiden kasvatukseen täytyy löytää aikaa

3 asiaa, josta stressasin viime kesänä:
- keskeneräisyys
- vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän ;)
- olikohan varsinaisesti nyt mitään muuta? en muista :D

Syyshohdekukka

3 asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan:
- kotipuutarhan väriloisto tai vastaavasti mökkipuutarhan vihreys
- viikonloput mökillä
- riipputuoli mökin kuistilla. Ehdottomasti paras hankinta. Harmi kun tänne kotiin ei voi sellaista mihinkään viritellä ;)


Karvakorva mökin verannalla

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä:
- hyötykasveja pitää kasvatella enemmän
- kasvihuone olisi kiva saada tehtyä
- mökillä kasvaa tarha-alppikärhö 'Riga'. Se on todella kaunis, joten kotitontille pitäisi keksiä sellaiselle paikka

Tarha-alppikärhö 'Riga'

3 asiaa mistä unelmoin:
- kaunis kasvihuone
- rehevästä ja värikkäästä kotopihasta
- leppoisista kesäpäivistä :)


Tässä haasteessa tehtävänä on vastata edellisiin kysymyksiin 
ja laittaa haaste kolmelle valitsemalleen blogille. 

Haaste menee seuraaville:

Olkaa hyvät, jos innostusta riittää.
Enkä minäkään loukkaannu jos haasteiseen ei vastata;)


Mukavaa viikkoa!

13. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä :)

Vuodesta 2012 olen häiriköinyt marraskuussa neljää seuraamaani blogia Kuusi kuvaa kesästä- haasteella. Joskus ajattelin että haasteeni on hieman tylsä, mutta syksyisin se kuitenkin kiertänyt ihan kivasti täällä blogimaailmassa. Miten lienee tällä kertaa?


Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä.
Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. 
Helppo? Jep, mutta vaikeaa on valita vain ne kuusi :)


Haaste menee siis perinteisesti seuraaville blogeille:


Vieläkö jaksatte;)

Pelargoniamania näyttää syvenevän kesä kesältä. Apua, niinkö se on ystävät? Eihän tässä muuta ongelmaa oikeastaan ole kuin se missä ihmeessä ne talvetan, jos niitä ilmestyy uusia joka vuosi;)


Minulla on vihdoinkin omia hedelmäpuita! Metsäisessä mökkipuutarhassa ei niille ollut järkevää paikkaa, mutta tänne kotopihalle olen istuttanut pari omenapuuta sekä pari kirsikkaa.


Kotitontilla on puuhasteltu miltei joka kulmalla."Kesäkukkamaahan" olen ihan tyytyväinen, vaikkakin hyötykasvijutut jäivät tänä kesänä vähemmälle.

Jotain satoa noviisi sentään sai ;) Aurinkoisella seinustalla chili 'Cayenne Long Slim' ja pensaspaprika 'Cayennetta' tuottivat ihan hyvin satoa. Kuvassa näkyy myös keltainen 'Hot Lemon', mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin.

Heinäkuussa riitti sadepäiviä. Monsuuni osui lomaviikkoon. Se ei oikeastaan (ihme kyllä) kovin harmittanut. Ehkäpä siksi että olen ollut kesän ulkotöissä ja auringosta on saanut myös nauttia...



Lähikuvia tuli otettua ihan liian vähän. Muutenkin kesän postauksien kuvissa olisi ollut toivomisen varaa. Vähän tuli nopeasti kuvattua pihatöiden edistymistä tai keskeneräisyyttä, varsinaisesti valokuvaukseen ei tullut paneuduttua niin paljon kuin aiemmin. Ei sen puoleen että tekniikasta niin ymmärtäisin, lähinnä enemmän kokeilua kuvailu on.
Minulla on käytössä nykymittapuulla kait ikivanha Canon 1000d, pari parempaa objektiivia siihen tosin löytyy. Perusnuukana olen jahkannut uuden rungon hankintaa jo varmaan vuoden. Nyt viimein päätin tilata uuden ja päädyin tuohon Canonin 70d malliin. Saapi nähdä mitä siitä seuraa ;)


Mukavaa sunnuntaita kaikille!

6. marraskuuta 2016

Mennyttä ja tulevaa

Mökkikausi päättyi. Vietimme viikonlopun mökillä laittaen paikkoja talviteloille, vesiastiat on tyhjennetty ja pihakalusteet kannettu suojaan. Lumi peittää hiljalleen suosikkipuutarhani, joka tosin asemastaan huolimatta jäi tänä kesänä vähemmälle huomiolle. Kotipuutarhasta ei ehkä koskaan tule niin rakasta kuin mökkipuutarha on. Ehkä se on tavallaan luonnollistakin, koska mökki ja sen puutarha löytyy lapsuuden maisemista. Sen haluan pitää itselläni, mutta ehkäpä en asu tässä rintamamiestalossa aina.

Viherrakennuskausi päättyi osaltani jo reilu viikko sitten. Puutarhan palkkatyöt siis päätyivät tältä kesältä. Kieltämättä kesällä omat keskeneräiset pihatyöt ärsyttivät, mutta opin hieman myös antamaan anteeksi itselleni, ettei ihan kaikkea aina jaksa ja viitsi omassa pihassa tehdä. Koin siis jonkunlaiset puutarhaöverit kesällä :D

Nyt olen nauttinut vapaa-ajasta, siivoillut huushollia paremmin, kaivanut neulelangat esiin ja käynyt koiran kanssa pitkillä lenkeillä.
Huomenna alkaa talvityöt. "Talvihoito", kuten pomoni viherrakentamisfirmasta sanoi. Blogiani seuraavat tietävätkin että minulla on toinenkin ammatti. Olen siis menossa tekemään lähihoitajan sijaisuutta ikäihmisten palvelutaloon. Sijaisuus olisi sinne huhtikuun loppuun. Paikka on eri kuin missä aiemmin olen ollut, joten luonnollisesti se hieman jännittää.









Mukavaa alkutalvea! Se nyt kai on ;)


1. marraskuuta 2016

Voihan väkerrys



Yleensä syksyisin olen kaivanut villalangat esiin ja neulonut sukkia. Viime syksynä ei inspiraatioa siihen jostain syystä löytynyt. Tänä vuonna onkin toisin, tutkin lankalaatikkoa ja kävin ostamassa lisää lankoja.


Perusjuttu. Ei mitään ihmeenpiä.
Olen hirvittävän huono opettelemaa uusi malleja, joten tähän mennessä sukat ovat olleet ihan perusmallia. Sinisävyistä raitalankaa oli jonkun verran jäljellä. Siitä sai varret isännän sukkiin, tummanharmaata lankaa ostin teriin.
Nyt innostuin kokeilemaan palmikon neulomista. Kyllä, en ole tähän päivään mennessä sitäkään opetellut ;) Katselin netistä säärystimien malleja ja aloitinkin väkertämään palmikkoa neuleeseen. 

Sinnepäin ;)
Purkuun meni eka versio
Tyhmyyksissäni loin liian vähän silmukoita säärystimeen. Ranteeseen se sopisi, tai jollekin rimppakintulle :) Sitä paitsi sinne tänne tuli tässä väkertäessä löysiä silmukoita, jotka pistivät rumasti silmään. Purin siis tämän ekan kokeilun.


Helpotin vähän mallia ja tein vähemmän palmikoita. Niiden sijaan lisäsin väliin pari oikein neuluttua silmukkaa. 

Jep, tulihan tästä jotakin ;)

Tässä neuloessa vierähti TV- sarjan jakso jos toinenkin. Aloitin katsomaan eräästä nettipalvelusta niinkin järkevää sarjaa kuin Walking Dead, jota en ole aiemmin katsonutkaan. Nuorena tuli luettua aika paljonkin kauhukirjallisuutta, useimmiten Stephen Kingin kirjoja, jonka jälkeen sitä pelkäsi hämärässä avoimia komeron ovia ja muuta "järkevää". Sittemmin sarjat tai kirjat eivät enää niin vaikuta, ainakaan aina :D

Mitäs seuraavaksi tekis ;)


Hyvää viikkoa kaikille!