29. syyskuuta 2025

Iita 17.7.2010 - 16.9.2025


 Meidän rakas puutarha-apulainen, laaduntarkkailija on poissa.

Vielä edellisenä aamuna töpsyteltiin aamulenkki ja ruoka maistui. 
Illalla vointi hieman huteraa.
Yöllä oli pissat tullut alle ja liikkuminen hankalaa.
Aika päästää pois.

Vielä viimeisillä voimillaan kävi tekemässä pihakierroksen.

Saimme samalla päivälle eläinlääkärin tekemään kotieutanasian. 
Itse veimme hänet pieneläintuhkaamoon.

Nyt odottelemme häntä kotiin.

Olen itkenyt miltei joka päivä. 

Aamut ennen väli/iltavuoroon menoa ovat vaikeita. Tutut rutiinit puuttuu. 
Arkivapaina olen vältellyt pihahommia, kun sielläkin pitää olla yksin. 
Hän oli meillä pennusta asti, viisitoista vuotta.

Surut on surettava. 
Olit superkoira 💔





31. elokuuta 2025

Ihanat daaliat

Kauniisti kukkii daaliat.
Keväällä innostuin tilaamaan uusia juurakoita.
Ensin esikasvatin niitä sisällä ja jossain vaiheessa kasvihuoneella. 
Taimet venähtivät melko lailla ja osan jouduin latvomaan pariinkin otteeseen😶
 
Viime syksynähän mylläsin lavakaulusmaalla purkaen pois huonokuntoisia lavakauluksia ja samalla purin kaksi tiilireunuksista kasvulaavaa.
Tiilet pinosin seinän viereen yhdeksi pitkäksi lavaksi.
Siitä tuli paikka daalioille.


Pari vaalealehtistä suikeroalpea istutin eläväksi katteeksi. 


'Dark Spirit'


'Lavender Perfection'
Todella kaunis, mutta kukkavarret liian ohuita ja taittuvat...



'Daisy Duke'

'Cafe au Lait Twist'


Ja yksi reponenkin kukkii kauniisti😊

Ja loppuun kuva puutarha-apulaisesta.
Iita täytti heinäkuussa 15-vuotta.


Ps. Instasta minut löytää nykyään blogini nimellä
@tuplasti.terapiaa
Olen poistanut aiemman sivuni ;)

Kohta on syyskuu!



27. elokuuta 2025

Ilolan arboretum


Kesällä tein reissun Ilolan arboretumiin työkaverini kanssa
Arboretum sijaistee Salon Kiikalassa. 
Tämä yhden miehen vuosien projekti on kerrassaan upea. 
Pääsymaksu voi maksaa infon läheiseen postilaatikkoon ;)

 










Näistä voit lukea paikasta lisää

Vahva suositus tälle🌲🌲🌲

 

30. kesäkuuta 2025

Hupsista keikkaa, sehän kaatu

Tässä joku päivä sitten olin huolissani miten perennat jaksavat sateessa kukkansa pystyssä pitää.
Juu, ne pysyikin kohtalaisesti.
Toisin kun yksi syreeni.
Puolet siitä meni nurin.
Se kasvoikin vinoon ja ehkä sillä oli tyvessä joku vaurio.
Ou nou.....

Tomaatit ja muut jäi hankkimatta. 
Laitoin kuitenkin chileille kastelujärjestelmän, jos vaikka iskee heinäkuun helteet. Heh heh.

Ja kun joskus on perso turhille tavaroille, 
niin satuin talven pimeinä aikana ostamaan pienen pieniä saviruukkuja.
Nyt ne somistaa chilien tukikeppejä ;)

Puutarha on kyllä rehevä ja ihana. Ei voi moittia.





Kesäkukkia talon terassilla. 


Vettä satoi taas reippaasti. Nostin ruukut pois kun aluslautanen oli jälleen täynnä vettä. 
Ruukkujen paikka on tuossa kiveyksen kulmassa. Siirrän takaisin kunhan liika vesi valuu pois.
Nämä kukat ovat muuten mieheni valitsemat.

Kiinanpionit ei vielä meillä kuki. 
Saapi nähdä miten kelit koettelee. 
Ehkä monsuunikausi olisi ohitse.

Kohti heinäkuuta!




24. kesäkuuta 2025

Terveisiä mökkipuutarhasta

Onkin muuten hurjasti aikaa siitä kun olen mökkipuutarhasta mitään kirjoitellut. 
Elämä kulki yllättäen uusia ratoja ja olen ollut vuorotyössä kukkakaupassa jo parisen vuotta. 
Entiset viherrakentajan vapaat viikonloput ovat historiaa ja vapaita on satunnaisesti. 
Toki kotipuutarhan tekeminen vei myös hurjasti aikaa.

Tänä vuonna ollaan käyty jo kolme kertaa mökillä😃
Toukokuussa siistimme polut ja toisella keikalla kitkin istutusalueita.
Vaikka mökkipuutarha on ollut heitteillä, niin kyllähän tämän puutarhaksi tunnistaa. 
Korjattavaa löytyy ja niitä kohtia korjailen fiiliksen mukaan. 
Eikä ne edes harmita. Ei stressiä.

Paikoin on rehevää ja kasvit viihtyvät hyvin. 
Alppiruusut ovat komeasti kukassa.





Emme raaskineet ajaa nurmikkoa kivimuurin edestä, koska lemmikki ja muut kaverit kukkivat kauniisti.
Ehkä ensi kerralla

Pienen nurmialueen toisella puolella olevasta rinteestä on pari pensasta kuollut. 
Tämän ajattelin korjata ensi kerralla. 

Rantaan menevien portaiden vieressä on kitukasvuisia seppelvarpuja. 
Ei ole kalkittu, eikä lannoitettu aikoihin. Multaakaan tähän ei aikanaan riittänyt tarpeeksi.

Kaivoin alimmaiset seppelvarvut pois ja siistin ylemmistä kuolleet versot pois. 
Paikka on aurinkoinen, joten uuden mullan lisäyksen jälkeen istutin siihen hopeahärkkiä, 
ketoneilikkaa ja pari eri maksaruohoa. 
Pieni tupsu sammalleimua irtosi kitkiessä toisaalta. 
Siinä oli vähän juurta, joten tyrkkäsin sen tuohon etureunaan.

Sama alue jatkuu vähän onnettoman näköisenä.
Vasemmalla oleva seppelvarpu on se toinen poistettu. 

Pari paikoilleen jäävää seppelvarpua siistin 
ja levitin hieman uutta multaa peittokurjen ja sammalleimun päälle. 
Alueen korjaamista jatkan joskus😉



Olin juhannusaattona vielä töissä ja mökillä ajelimme lauantaiaamuna. 
Lauantai oli sateisempi, mutta sunnuntaina jo parempi keli.

Mökillä oli mukavaa aloittaa kesäloma.
Toukokuussa olin viikon lomalla ja nyt on loput kolme kesälomaviikkoa.