19. maaliskuuta 2021

Taimilapset ja ne talven yli säilyneet

Pelargonit ovat piristyneet silmin nähden mullanvaihdon jälkeen.
Sinkkiämpäreissä olevat kellarista helmikuussa valoon tuodut jättiverbenat ovat suorastaan
 innostuneet kasvamaan melkoiseksi pöheiköksi.

Niistä otettuja pistokkaita ei kylläkään pääse kehumaan.
Tuossa vieressä olevat verenpisaran pistokkaat kasvavat paremmin. 
Olen ne latvonut ja pientä haarautumista on tapahtumassa.

Chilit ovat melko heiveröisiä. 
Laitoin niille lannoitetta vasta nyt, joten parempaa kasvua on odotettavissa

Helmikuun puolessa välissä kylvämäni kelloköynnökset on nyt istutettu suurempiin ruukkuihin.
Otin joskus töistä muoviruukkuja joissa tuli työmaalle imukärhivilliviiniä. 
Ruukut ovat korkeita ja aika tilavia.
Näissä kasvatin kelloköynnökset viime vuonna myös.

Minulla on nyt 17 taimea. Muutema taimi on vielä aika pieni. 
Ensin ajattelin jättää ne koulimatta ja heittää pois....mutta kun koulin parempia yksilöitä, 
nämä pienemmät tuijottivat minua suurine sirkkalehtineen koko operaation ajan....
En sitten raaskinut heittää niitä pois ja ne pienetkin pääsivät omiin ruukkuihinsa.
Niinpä, sellaista tämä on ;)

Vielä hetken ne kiltisti osaavat tarrata omaan tukikeppiinsä ;)


Aika maltillista on taimitouhu.
Tomaatit kylvin muutama päivä sitten.
Ehkä keväämmällä sitten lisää jotain.
Kasvariin voi tehdä jotain kylvöjä ja suorakylvöjä tietenkin ;)




34 kommenttia:

  1. Hyvin siälä jo vihertää :) Jättiverbeenakki onnistunehet nua hyvi. Jouruun ottamahan omistani toiset pistokkahat, mikkä näyttäävät onnistunehen paremmin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa vihreyttä. Taimien kasvun tarkkailu on niin parasta terapiaa, kun ulkona lumi pitää puutarhaa otteessaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvässä kasvussa on kelloköynnökset ja näyttää olevan eloa noissa toisissakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eiköhän sitä muutamana hyvän kasvin näistä saa ;)

      Poista
  4. Hyvännäköisiä taimia!
    Minä olin vähän hitaalla kelloköynnösten kanssa ja kylvin ne vasta eilen. Saa nähdä, mitä niistä tulee ja ehtivätkö kukkimaan.
    Mä oon ihan samanlainen noiden reppanampien taimivauvojen kanssa. Minustakin ne suorastaan katsovat anovasti ja pakkohan nekin on ruukuttaa. Ja joskus niistä tuleekin vielä ihan kelpo taimia.

    Mukavia esikasvatustouhuja ja mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei näitä pieniä nyt voinut hyljätä ;)

      Poista
  5. Ihanat kuvat kelloköynnöksistä!
    Jättiverbenan talvetus vaikuttaa todella fixulta hommalta, sait upeat ja tuuheassa kasvussa olevat taimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pitää kokeilla jatkossakin sen talvettamista.

      Poista
  6. Che fortuna avere un locale così luminoso :) Da invidia! Complimenti per le tue semine già molto avanti, saranno perfette al momento della piantagione!

    Buon fine settimana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This bright place is quite small, too small ;)

      Poista
  7. Ihana tuo "tuijottivat minua suurine sirkkalehtineen", pystyn niin samaistumaan! Kelloköynnökset on niin hauskoja ja raivostuttavia, tarrautuvat hetkessä mihin vaan :)

    VastaaPoista
  8. Samoin minuun myös tehosi tuo "tuijottivat suurine sirkkalehtineen. Kiva kun niille löytyi myös jatkopurkki.

    VastaaPoista
  9. Mukavia kevätkuulumisia. Olen muutamista blogeista nähnyt kelloköynöstaimivauvoja. Minä en ole laittanut vielä mitään kasvamaan. Pakko on vielä venytellä ja vetkutella, ettei taimista tule pitkiä ja honteloita hottentotteja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut lajit tarvitsevat aika pitkän taimikasvatuksen, joten pitää aloitella. Muita ehtii myöhemmin laittaa. Taimet saa luultavasti loppukasvatuksen ajaksi kasvariin toukokuulla ja aika äkkiä ne tukevoituvat ;)

      Poista
  10. Nyt kävi niin, ettei meillä kelloköynnöksiä ensi kesänä lainkaan nähdä, joten laittakaahan sitten kuvia kaunottarista - hyvältä näyttää kasvu! Laitoitko jättiverbenan pistokkaat suoraan multiin, vai veteen juurtumaan? Minulla myös hyvällä alulla, mutta en ole pistokkaita vielä ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättiverbenan pistokkaat otin heti kun nostin kasvit valoon, sekä multaan että vesilasiin. Molemmat melko surkeita. Pitää ottaa uusi satsi ;)

      Poista
  11. Hienosti kasvaneet taimet. Eipä niistä mitään oikein raaski heittää pois, mikään vuosi.

    VastaaPoista
  12. Taimien poisheittäminen on ihan liian vaikeaa! Jos niitä tulee yli oman tuotannon, annan sukulaisille ja vien töihin:)

    VastaaPoista
  13. Mahtava määrä kelloköynnöksiä! Talvehtineet jättiverbenat ovat myös upean tuuheita. Jättiverbenat juurtuivat minullakin aika hitaasti silloin kun viimeksi lisäsin sitä pistokkaista, mutta kyllä ne siitä aikanaan lähtivät kasvuun ja aloittivat kukinnan aika pian talvetettujen jälkeen. Verenpisara nyt on aina niin nopsa juurtumaan, että sen rinnalla muut ovat etanoita. Juuri tänään huomasin, että minullakin chilit repsottavat mikä minnekin. Aivan kuin niiden varsi olisi liian hento lehtien kokoon nähden. Melkein jo harkitsin tukikeppiä, vaikka taimet ovat suunnilleen samankokoisia kuin nuo sinunkin. Jospa ne siitä vankistuisivat. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, verenpisara tosiaan teki juuret vesilasissa tosi nopeasti ;)

      Poista
  14. Hyvät taimet on siulla tulossa. Mie en tuota kelloköynnöstä ihe oo kasvattanu, ostan tuosta lähitarhalta valamiit. Jättiverbenat on vielä kellarissa, lähipäivinä pitäs käyvä hakemassa kasvamaan ja leikata!

    VastaaPoista
  15. Hyvässä kasvussa olevat taimet. Pitäisi itsekin joskus kokeilla tuota jättiverbenan kasvatusta.

    VastaaPoista
  16. Hyvältä näyttävät pelakuut sekä taimikasvatukset! Näinhän se menee aina taimien kanssa, ei niitä mitenkään raaski heittää pois :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)