2. lokakuuta 2019

Kaunis syksy

Kun tulin töistä minulla oli niin kylmä. Sellainen kylmä joka yltää luihin asti. Olimme töissä rakenteilla olevan rivitalon pihalla pensaita istuttamassa. Järveltä tuuli. Tihuutti vettä, jotenkin siinä sadevaatteet päällä tarkeni. Kylmyys iski jälkeenpäin. Huolimaton unohti vielä piponkin kotiin.

Eilen täällä satoi kaatamalla vettä. Levitimme kunttaa (metsänpohjaa). Sellaisessa vesisateessa lavan päällimmäiset kunttapalat kastuessaaan painavat paljon. Hiekkaisa pohjamaakin upotti paikoin kumpparin alla.

On ollut kuiva kesä ja tarhuri on saanut nauttia hyvistä työkeleistä. Tarhuri tietysti toivoi että vettä olisi satanut öisin. Vaan ei se niin taaskaan toiveista huolimatta mennyt ;) Nyt se sitten sataa ja totuus vihmoo kosteana kasvoja.










Kun sain kupposen kuumaa pikakaakaokahvia ja nihkeät työvaatteet pois, olin valmiina koiralenkille.
 Lenkin jälkeen kiersin puutarhassa kameran kanssa. 

Vaahteranlehdet kahisivat jaloissa. 
On niin värikästä 
ja kaunista! 
Maailmassani siis kaikki hyvin.

18 kommenttia:

  1. Tiedän niin tuon kylmyyden tunteen. Se kun työhanskat ovat koko päivän märät ja tuntuu, ettei enää ikinä halua mennä ulos.
    Mutta usein suihku, vaatteiden vaihto ja kuppi kuumaa tekee ihmeitä.
    Itse tein sisällä töitä koko päivän, mutta silti ei olisi kauheasti huvittanut mennä ulos, kun oli syönyt. Pakotin itseni pihahommiin. Ja siellähän olikin ihan tai oikeastaan tosi mukavaa, kun jaksoi vaan mennä.
    Sitten jo harmittikin, kun tuli niin hämärää, ettei nähnyt enää mitään.

    Ruska on tänä vuonna todella upeaa. En ehtinyt kameran kanssa tarpeeksi valoisalla ulos tänään, mutta yritän loppuviikosta saada taltioitua kaikkea kaunista.
    Tosin katsoin kauhulla sääennustusta, kun perjantaille oli tännepäin luvassa jotain lumen tyyppistä.
    Tuli kiire viedä loputkin pelargonit vihdoinkin autotallin suojiin.

    Kaunista loppuviikkoa ja tsemppiä töihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, töissä sadepäivinä on jotenkin erityisen hankalaa pukea ne limaiset sadevaatteet tauon jälkeen päälle :D Ei siis se sadekelissä työskentely.

      Ruska on kaunista. Siksi kait en ala siivoamaan perennojakaan, vaan annan niiden rauhassa muuttaa väriään. Keväällä voi sitten siistiä tarkemmin.

      Poista
  2. Hienosti löysit kaikki syksyn värit puutarhasta. Nyt ei malttaisi olla kuvaamatta kun on niin kaunista.
    Vilu tarttuu helposti. Vaikka sisälläkin on, tuntuu että kädet jäätyy. Liikkuessa ei niinkään. Vaan työpäivä ulkona märkyydessä, huhhuh!

    VastaaPoista
  3. Tänään oli kolea päivä, töissä palelin vaikka oli päällä pipoa, fleece-takkia, pipoa ja hanskaa.

    VastaaPoista
  4. Kaunista on, kuten otsikko lupasi! Voin kuvitella, millaista oli noissa olosuhteissa töitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hurraamista, mutta asenne ratkaisee ;)

      Poista
  5. Kauniit kuvat jälleen! Ruskan sävyt ovat hienoja. Sade tekee hyvää istutuksille, mutta kylmä sade tuulen kanssa ei ole kovin houkutteleva työskentelykeli.

    VastaaPoista
  6. Sateessa työskentely on varmasti hankalaa pukeutumisen kannalta. Liian paksu ja jäykkä tekee liikkumisen vaikeaksi ja liian ohuessa paleltuu. Kylmään vastaan on minusta helpompi varustautua, mutta sade heikentää jopa näkyvyyttä. Nyt vettä on saatu, toivottavasti välillä aurinkokin paistaa työmaallesi.
    Tulihan ne ruskan värit vihdoin. Löysit runsaasti eri sävyjä. Pitänee itsekin ulkoiluttaa kameraa nyt, kun lehdet ovat vielä puissa. Tuuli on pudottanut lehtiä melkoisella vauhdilla.

    VastaaPoista
  7. Moikka. Lumoavia värejä joka puolella. Olisi vaikea valita kaunein sävy, kun niitä on loputtomiin. Kristiina

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia! Eilen huomasin koiralenkillä, että on aika kaivaa talvitakki esiin

    VastaaPoista
  9. Tämän syksyn ruska on ollut uskomattoman kaunis!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)