3. heinäkuuta 2019

Syytä olla onnellinen


Kiertelin maanantai-iltana puutarhassa kameran kanssa. Katsellessani ja kuvatessani kaikenlaista ihanaa tunsin tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta. Näin ei aina todellakaan ole ollut. Tosiasiassa 1/4 tonttia on vielä kesken ja karseaa. Suurin syy siihen on saunarötiskö ja sen ympäristö. Uusi pihasauna on ollut ajatuksissa jo kauan, mutta ei ole toteutunut. Siksipä siihen alueelle ei voi mitään vielä ajatella. Samalla reunalla kasvaa kauhea ylikasvanut 4-5 metriä korkea alhaalta kalju kuusiaita. Sitä ei pysty millään ilveellä pelastamaan, elikkäs se kaadetaan jossain vaiheessa.


Moneenkaan asiaan en pysty nyt vaikuttamaan ja edellä mainittuja karseuksia voisin surkutella päivästä toiseen. Toki ne ajoittain ärsyttää, mutta kaikki aikanaan valmistuu.
Tunnen kiitollisuutta siitä että valmiiksi saamani osat puutarhasta näyttävät mukaville ja kasvit viihtyvät. Tänä keväänä istuttamani pieni uusi alue on toki kalju, mutta kasvit tarvitsevat aikaa ja puutarhuri kärsivällisyyttä.


Vaahteran siemenistä itää varmaan 99 % ja voikukka levittää siemeniään tontin ulkopuoleisilta joutomailta. Olen kuitenkin tyytyväinen että puutarhan valmiit osat on asianmukaisesti kitketty ja paikat siistitty.




Puutarhaharrastus on aika jännä juttu. Ajoittain sitä on erityisen tyytyväinen, ajoittain taas epäkohdat pistää enemmän silmään. Yritän tässä kuitenkin kertoa, että olkaa puutarhasisaret onnellisia niistä valmistuneista kohdista ja kauniista kasveistanne ;)



22 kommenttia:

  1. Juuri näin! Keskeneräistä ja korjattavaa löytyy aina, mutta pitää nähdä myös onnistumiset ja tehty työ - siis kauneus!

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus ja kauniit kuvat! On tärkeää olla tyytyväinen siihen mitä on ja mitä on saanut aikaiseksi. Meilläkin on vaikka mitä kesken, mutten anna sen häiritä. Kaikki aikanaan. Ajattelen myös niin, että puutarhan ei kuulukaan koskaan kokonaan valmistua. Se kehittyy ja muuttuu ja juuri se tekee puutarhanhoidosta niin ihanaa ja ainutlaatuista:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja viisaita sanoja. Sillä niinhän se on: mIksi murehtia sitä, mitä ei ole, kun voi nauttia kaikesta siitä, mitä tällä hetkellä on käsillä. Päivä ja hetki kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Eiköhän heikompia kohtia ole jokaisessa puutarhassa, no ei ehkä sellaisessa jossa on palkattua työvoimaa mutta ne taitavat olla harvassa. Todellakin kannattaa nauttia kaikesta kauniista jonka on jo saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Ränsistynyt kuusiaita. Voin kuvitella, miltä se näyttää ja kuinka paljon se ärsyttää. Mutta sen vastapainoksi pihassasi on niin paljon hienoa ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja on vielä yhteinen naapurin kanssa. Onneksi sain jo luvan kaataa sen ja tehdä jotain muuta tilalle.

      Poista
  6. Näin se on! Blogin kuvissa kaikki näyttää idylliseltä, mutta omaan silmään osuu aina se vähemmän kaunis kohta. Ihanaa, että on aina jotain parannettavaa ja uutta kehiteltävää... 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Meillä vaan on aika iso tuo saunaprojekti. Purkaminen, uudet perustukset, uusi sauna ja vasta sen jälkeen puutarhaa ympärille. Kahden asunnon loukku lienee ihan pätevä syy asian viivästymiselle..

      Poista
  7. Kuvilla on helppo rajata ja antaa vaikutelman, että puutarha on täydellinen. Mutta totta, harvoin näin on, jokaisella on rytöalueensa, joita ei halua esitellä ja jotka itseäkin harmittaa. Mutta oi, kun muistaisi olla onnellinen niistä kauniista yksityiskohdista ja alueista, joita varmasti kaikien pihoilta löytyy. Sinulla on kaunis piha ja kauniita kasveja, joista tosiaan voi iloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin helposti unohtuu mitä on saanut aikaiseksi. Syksyllä tulee viisi vuotta kun olemme asuneet tässä. Täällä oli vain nurmikko ja muutama puu.
      Puutarhan valmiit osat merkitsevät enemmän kuin karseus. Epäkohdista tulee kuvia aina ennen-jälkeenpostauksissa, kuten tähänkin asti. Kaikki aikanaan, nyt nautitaan täällä blogissa kauneudesta ja valmistuneista osista.

      Poista
  8. Kiitos hyvästä viestistä - ohjaankin ajatukset pois takanurkan risupehkosta muhkeaan ritarinkannukseeni!

    VastaaPoista
  9. Hienoa että osaat nauttia puutarhastasi🙂 Jokainen voisi ottaa oppia sinusta. Yritän myös iloita kaikista kukista, joka päivä, vaikka rikkiksiä pilkottaa ja pitäisi tehdä muutoksia....

    VastaaPoista
  10. Hieno kirjoitus, johon yhdyn täysillä. Meidänkin puutarhassa on monta kohennusta kaipaavaa paikkaa. Ajoittain ne harmittavat, mutta jokaiselle löytyy ratkaisunsa aikanaan. Valmista ei tule koskaan, koska aina saa aloittaa kohennuskierroksen uudelleen. Tänä kesänä olen erityisesti opetellut hyväksymään epätäydellisyyttä. Luonto ja sää sanelee marssijärjestyksen, eikä puutarhaa koskaan saa täydelliseen ojennukseen. Miksi edes pitäisi.
    Juuri tänään olen taas onnesta soikeana muutamista puutarhan uusista ilopilkuista. Niitä riittää, kunhan osaa katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei edes tarvitse hallita kaikkea :)

      Poista
  11. Wau, upeita kuvia. En tiedä miten päädyin blogiisi, mutta laitankin yämän nyt talteen niin upealta puutarhasi näyttää.

    Mikä on ensimmäisen kuvan ruusu? Entä seuraava kuvan kukka?
    Itsellä puutarha on myös se henkireikä ja paikka jossa on aina jotain puuhattavaa. Tänään istutin naapurista saadut Snow Pavementin taimet ja oli taas tyytyväinen kun vähän aikaa pohdin niiden paikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🙂
      Ekassa kuvassa on Ritausma- ruusu. Toisessa kuvassa on jaloritarinkanuus. Harvanko kukinta, en muista lajiketta🙄
      Show Pavement on kiva ruusu.

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)