2. heinäkuuta 2019

Kääk! Puutarhan yleisilme muuttui kertaheitolla


Me tarvitsimme kivituhkaa polkujen paikkaamiseen ja muutenkin. Tilasin suursäkissä 0-3 kivituhkaa samasta paikasta kuin aiemmin. Meillä oli tumman harmaat polut...Tilaustuotteissa sitä sanotaan mustaksi. Ilmeisesti en tarkistanut sävyä, sillä saamani kivituhka on vaaleaa.


Ihan aluksi miltei järkytyin kun ilme muuttui niin rajusti. Meillä on tumma talo, liuskekiveä ja aika paljon tummaa Bendersin kiveä, joten tumma kivituhka sopi siihen. Nyt kun olen pari päivää katsellut uutta vaaleaa kivituhkapintaa, alkaa silmä jo tottumaan ja alan pitämään sitä ehkäpä aiempaa parempana :D







Ensi kerralla pitääkin olla tarkkana ettei taas tule eri sävyä. Jospa nyt pysytään tässä vaaleassa :D

Postauksen kuvat ovat eiliseltä. Nyt satelee vettä. Vesisadetta on luvattu koko yöksi ja seuraavaksi päiväksikin. Puutarha sitä jo kaipasikin. Lisäksi ajoittain on ollut hyvinkin tuulista, mikä osaltaan on kuivattanut kasvustoja.

20 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Vaalea kivituhka on hyvin luonnollisen värinen ja sopii minusta kauniisti yhteen reunuskivien ja laattojen kanssa. Sanoisin, että sattui onnistunut erehdys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tosiaan. Onnistunut erehdys :D Sattuu sitä ;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää tuo kivituhka ja niin siistit rajaukset istutusten reunoissa. Meillä on haaveissa ottaa takapihalta, aika suurelta alalta nurmikko pois ja tilalle tulisi singeliä, jota meillä jo on pienellä alalla. Olen niin kyllästynyt nurmikkoon.
    Voi kun saataisiin sitä sadetta tännekin. Meillä ei ole satanut paria milliä enempää ja nyt tosiaan vielä tuo tuuli kuivattaa entisestään.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä on vaikka minkälaista kiveä ;) Ihan näyttää passaavan tämä vaalea kivituhka ;)

      Poista
  3. Vaalea sopii hyvin tummiin elementteihin. Meillä saatiin tänään 10mm vettä, pintamaa kastui 1-2cm syvyydeltä, ei siis riittänyt mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi vissiin koko yön, päivällä muutama kuuro...
      Niin, tää vaalea onkin ihan ok ;)

      Poista
  4. Aivan mahtavan näköistä! Tuo vaalea näyttää niin hyvän väriseltä! Aurinkoisia heinäkuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla joku sekasävy, koska siinä on aavistus punaistakin :)

      Poista
  5. Siistiä ja hallittua. Meille sattui pihakivien kanssa sävyero-sattumus. Ajattelimme, ettei luonnossakaan ole kaikki tasaväristä.

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvältä näyttää, muutenkin sinun pihasi on ihailtavan siisti, hyvät rajaukset ja kauniin rehevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Joo, pakko panostaa kitkemiseen alkukesällä, en kestä jos tekemäni alueet menevät hukkaan rikkaruohojen peitossa :D

      Poista
  7. Hyvältä näyttää sekä kivituhka että koko puutarha ja sen näkymät! <3
    Ja nyt täälläkin tulee vettä ja se on ihan loistava juttu. Maa huusi kuivuutta.
    Onneksi ei ainakaan vielä ole tullut sellaisat liian rajua sadetta, vaan sillai sopivasti ja tasaisen varmasti. Se kastelee maan parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hissukseen satelua pari päivää, niin olis hyvä taas :)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää! Vaaleasta kivituhkasta varsinkin liuskekivet erottuvat kauniisti. Minä pidin kyllä siitä tummastakin, mutta ehkä vaalea tuo enemmän valoa ympärilleen ja nostaa kasveja paremmin esille. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja vanhaan punatiileen tämä sävy sopii paremmin ;)

      Poista
  9. Ei yhtään hullumpi :) Ihan hyvälle näyttää ja eikös märkänä olekin aina tummempi? Onpa sinulla siistiä siellä....

    VastaaPoista
  10. Hyvän näköistä ja niin siistiä. Minulle kävi vuosi sitten samoin. Olin aina tilannut samasta paikasta kivituhkaa, koska sieltä olin saanut tummanharmaata. Tuote näytti samalta värisävyä myöten, mutta kotipihassa kivituhka on huomattavasti edellistä vaaleampaa. Parissa paikassa vanha ja uusi on hetken aikaa rinnakkain ja ero on merkittävä. Asia korjaantuu, kunhan saamme kaikki paikat korjattua. Silmäkin on jo tottunut.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)