31. joulukuuta 2017

Pelargoniat vuoden pimeimpänä aikana


Tähän alkuun tälläinen pirteä kuva viiime kesältä. Pelargoniarakkauteni ei ole missään nimessä laantumassa..

Seuraavissa kuvissa on jo realiteettiä kehissä. Kuvissa eteisen pelargoniat nyt. Blogiani seuraavat muistavatkin ehkä että miellä ei ole kellaria tai autotallia, eikä mitään muutakaan viileää tilaa, joten eteinen on ainut paikka missä niitä talven pitää. Eivät ole varsinaisesti silmiä hivelevä näky, mutta minusta vaivan arvoista kylläkin.

Syksyllä leikkaan pelakuut rajusti. Ne eivät olisi muuten mahtuneet tänne. Jos tilaa olisi enemmän käytettävissä, en ehkä leikkaisi niitä syksyllä. Osa oksista saattaa kuolla talven aikaan joka tapauksessa, joten siinä suhteessa se keväällä leikkaaminen olisi kai parempi.
Talven aikaan ne ovat saaneet niukasti vettä. Kerran yllätin puolisoni kastelemassa niitä. Hänet kyllä piti häätää siitä hommasta. Ystävällisesti toki ajatteli että onpa surkeita ja kuivia, ja hurautti sitten ihan kunnolla vettä ;)


Pari tuolla takana taitaa olla jo menetetty...




Kuva eteisestä viime huhtikuulta. Tätä näkymää saa hieman jo odottaa ja toivoa...

Tai sitten tätä näkymää;)

Nyt sormet ristiin, jotta loppuaika ennen valon tuloa menisin hyvin :)



16 kommenttia:

  1. Sormet ristissä ja mantroja luen elonkipinän säilymiseksi!

    VastaaPoista
  2. Hyvää kuuluu sinun pelakuillesi, ja varmasti säilyvät kevääseen kun ovat noin elinvoimaisia. Ensi kesänä on siis luvassa ihanaa kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jokunen säilyy, näyttävät ihan ok, mutta pari on huonommassa hapessa ;)

      Poista
  3. Täälläkin ollaan sormet ristissä ja toivon kipini, josko palakuut pysyisivät hengissä. Meillä näkymä on samanlainen :D Mutta pian valon määrä lisääntyy ja aarteet vahvistuvat!

    Oikein ihanaa Uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa kohti, ja hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista
  4. Vielä niissä on eloa, ja hyvin onkin. Varmasti alkavat taas keväällä kasvaa, kun saavat enemmän valoa. Nyt päivä päivältä enemmän.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo onkin tervetullut :)
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  5. Toivottavasti selviävät hyvin. Minulla on muutama kupsahtanut. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin taitaa pari olla menetetty.
      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Voi, nuahan näyttäävät suarastansa kukoostavilta, mun ryytyksihi verrattuna.
    Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, osa näyttää, osa ei :)
      Kiitokset, kuin myös sinulle!

      Poista
  7. Toivottavasti selviävät hyvin! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Oi, näkisitpä minun pelakuuni, ei tiedä, itkeäkö vai ihan vaan nauraa! Tuo säilyttäminen on se haasteellinen juttu, kun ei ole tajunnut rakentaa erikseen pelakuidensäilytyshuonetta:) Menetyksiä on tulossa, se on selvää, mutta on niitä elonmerkkejäkin! Peukutetaan toinen toisillemme:)Hyvää alkavaa vuotta sinulle, Pirjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viime vuoden hankitaan näyttäävät kuolleelta, mutta osa jo aiemmin talvehtineista taitaa taas selvitä..
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)